Aattelin kirjoitella välillä vähän kevyemmästä aiheesta eli videopeleistä. Ja siitä miksi itse tykkään niistä niin paljon. Taitaa tämäkin kirjoitus lähteä lapasesta ja menee vähän raskaammaksi pohdiskeluksi :) EDIT:Kyllä lähti lapasesta :)
Pelaamisesta
Pelaamista voi nykyään harrastaa todella helposti ja aika monella laitteella. Itseltäni löytyy kaikki pleikkarit, wii, 3DS, (retron3), NES sekä tietysti kännykkä ja tietokone. Koen kuuluvani enemmän pelaavaan ''hc-pelaaja'' ryhmään. Mutta lokeroiminen on turhaa. Pelaan itse lähinnä pleikkareilla eli tällä hetkellä PS4:llä. Aloitin pelaamisen joskus 80-90-luvun taitteessa? kun meille tuli nintendon 8-bittinen klassikkokonsoli, tarkkaa vuotta en muista mutta ensimmäisen pelikerran muistan kyllä :) Super Mario Bros:sa selvisin ensimmäisestä Goombasta mutta tipuin ensimmäiseen rotkoon. Muistan myös sen kun lainasin kaverilta A Link to the pastin Super Nintendolle ja kävin Mustasta Pekasta (Kissasta) ostamassa irtokarkkeja. Muistan edelleen miltä toffeeneliöt maistuivat sinä päivänä joskus 20 vuotta sitten :)
Viihde kehittyy ja ''uudella'' viihdemuodolla on ennen valtavirtaistumistaan yleensä aina huono maine aivottomana turhakkeena. Näin on ollut elokuvien, animaation ja tietynlaisen musiikinkin kohdalla. Mm. angry birdsin, clash of clansin sun muiden ''kasuaalipelien'' menestymisen ja kannettavien laitteiden kehityksen myötä pelaamista ei välttämättä nähdä enää niin paljon sosiaalisesti rajoittuneiden erakkojen puuhasteluna. Toisin oli vielä 10 vuotta sitten tai 90-luvulla. Aikuisenkaan ei ole enää noloa sanoa pelaavansa, ainakaan mun mielestä :) Kummasti se raha vaan muuttaa ihmisten käsityksiä... ''Tosipelaaja'' käsitteestä en sano mitään koska interwebbi on täynnä turhaa väittelyä aiheesta.
Peliteollisuudessa ei pärjää nykyään puolivillaisella toteutuksella ja monet menestyvät tekijät ovat selkeästi intohimoisia, ihan normaaleita ihmisiä eikä ''hikisiä nörttejä'' (anteeksi :D) ja tekevät työtä rakkaudesta aiheeseen ja haluun luoda jotain uutta ja kertoa tarinoita. Ei kaikki halua tai pysty tekemään elokuvia, kirjoja tai musiikkia tarinoistaan.
Joskus muutama vuosi sitten faijan kanssa jutellessa hän ihmetteli että vieläkö pelaan ja sanoi ettei ymmärrä mitä järkeä on pelata. Samaan aikaan taustalla pyöri joku turha hiihtokisa tai jotain muuta kakkaa televisiotarjontaa... Kyllähän telkkaristakin tulee muutamia sarjoja mistä tykkään paljon mutta muu tarjonta ei ihan hirveästi kiinnosta ja välillä tuntuu että digiboksin voisi viedä kierrätykseen. Ja toki tykkään lukemisestakin paljon ja ajoittain luen aika runsaastikin mutta tietyssä mielentilassa lukeminen ja myös soittaminen on liian ''rasittavaa'' ja viihdemuodoksi ja rentoutumiskeinoksi valitsen silloin pelaamisen.
Harva varmaan tajuaa tai myöntää, kuinka paljon tulee vietettyä aikaa telkkarin ja myös tietokoneen ääressä. Myönnän itsekin että voisin tehdä enemmän jotain fiksumpaa ja täten syntyi tämä blogikin. Ja vihdoinkin olen opiskellut myös vähän musiikinteoriaa :D Ja vaikka silloin tällöin puhutaan kuinka ''laiskaa''/passiivista nykynuoriso ja mielestäni myös vanhemmat sukupolvet ovat, telkkarin katsominen ja netissä roikkuminen on nykyään ihan yleisesti hyväksyttävää tekemistä, ainakin mun näkemyksen mukaan. Vaikka käy päivisin töissä ei se tarkoita automaattisesti sitä että on aktiivinen elämässään. Pelkkä työn tekeminen on mun mielestä aika huono vastuullisen ihmisen mittari. Varsinkin jos tekee työtä mistä ei tykkää eikä pääse kehittymään. Mun mielestä ei ole kenenkään asia haukkua toisia laiskoiksi jos itse ei jatkuvasti opi uutta ja kehity.
Hyvistä ja huonoista puolista
Yleensä videopeleistä puhuttaessa, puhutaan ikävä kyllä niihin liittyvistä negatiivisista asioista kuten oletetusta vaikutuksesta väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymiseen tai erakoitumisesta. Skandaalin hakuisessa nykyuutisoinnissa, varsinkin Yhdysvalloissa, väkivaltaista käyttäytymistä selitellään usein peliharrastuksella. Mites ravinnonlaatu ja yleinen terveys, nykyinen taloustilanne, köyhyys, vanhempien ammatti/koulutustaso ja elämäntavat, koulutuksen taso/mahdollisuus, mielenterveysongelmien hoito, uutisoinnin skandaalihakuinen pelottelu, sodat, ym. pikku syyt? Uskonnosta en sano mitään :D
Itse tykkään pelailla eniten ehkä roolipeli/seikkailu/äksönpelejä ja viime vuosien suosikkeihin kuuluu esim. Mass Effect 2 ja 3, Fallout 3 ja New vegas, Deus Ex:Human revolution ja Souls pelit. Kyseisissä peleissä on paljon samaa koska ne antavat mahdollisuuden päättää kuinka hahmoasi ja hänen taitojaan kehität ja miten tarinassa etenet. Ja onhan niissä väkivaltaa myös :) Tarinaan liittyvät valinnat ovat yleensä aika mustavalkoisia hyvä vai paha tyylisiä valintoja. Mutta voitko kuvitella kuinka siistiä olisi vaikuttaa siihen miten tarina etenee esim. elokuvassa? Ei ehkä hirveän käytännöllistä elokuvissa mutta peleissä se on mahdollista. Yleensä teen peleissä esiintyvät valintani sen perusteella miten toimisin oikeassakin maailmassa ja pahaksi ryhtyminen ei vaan tunnu virtuaalimaailmassakaan hirveän kivalta. Fallouteissa en vain pysty olemaan paha vaikka pelin aloittaessani niin päättäisinkin. Deus Exän vedin kerran läpi tappamatta ketään. Väkivalta on ikävä kyllä yleensä se helpoin tapa edetä ''aikuisten'' peleissä. Omasta mielestäni olen melkein normaali enkä koe väkivaltaisuuteni lisääntyneen peliväkivallan myötä. Ja oikeaksi tietämäni väkivallan näkeminen tekee aina pahaa. Peleissä esiintyviä tarinoita vastaavia löytyy harvoista Hollywood tuotannoista. Monista peleistä löytyy materiaalia ja taustatarinaa kirjoiksi asti.
Itse en ole hirveästi pelaillut netin moninpelejä mutta esim. Bäfää pelatessa ja Destiny nimisen pelin ilmestyttyä olen saanut monia uusia virtuaaliystäviä joiden kanssa pelatessa voi jutella. Monet ystävystyvät netissä ja joskus myös oikeassa elämässäkin. Voit myös kutsua kavereita kylään pelailemaan muutakin kuin Aliasta tai Afrikan tähteä. Ja väitän että ainakin 80- ja 90-luvulla monet ystävyydet muksujen kesken ovat alkaneet pelaamalla. Silloin ei ollut tuota interwebbiä :)
Joten en voi missään nimessä sanoa että pelaaminen on yksinäistä puuhastelua. Mutta totta on myös sekin että kaikki eivät ole aktiivisia yhteisöissä eikä käytä mikkejä pelatessaan moninpelejä. Ja eristäytyneitä ihmisiä on paljon. Mutta eristäytyneitä pelaajakunnan ulkopuolisiakin ihmisryhmiä on paljon ja he eivät, luonnollisesti, saa tarpeellisia ärsykkeitä edes pelaamisesta. Olen lukenut halvaantuneesta miehestä sekä masentuneesta miehestä jotka ovat saaneet pelien avulla elämniloa ja ilman pelaamista heidän elämänsä ei ole minkään arvoista.
Nykypelit rupeavat olemaan todella realistisen näköisiä ja en tietenkään voi sanoa miten se vaikuttaa tulevaisuuden mieliin. Minun lapsuuteni aikana ei väkivalta ollut ihan hirveän realistisen näköistä. Jos vertaa Grand Theft Autoa Grand Theft Auto 5:een tai Doomia Call of Duty:Advanced Warfareen on ero huikea. En välttämättä antaisi 12-vuotiaalle muksulleni kyseisiä pelejä. Varsinkaan kun esimerkin peleissä väkivalta on ainoa tapa. Silmitön poliisien tappaminen ja yhden hahmon teot olivat varmaan yksi syy miksi en GTA5:stä pitänyt enää niin paljon kuin nuorempana pelatuista GTA-peleistä. Monet ovat erimieltä minun kanssani mutta olen sitä mieltä että nykysukupolven pelit ovat jo tarpeeksi hyvän/realistisen näköisiä. Tästäkin kiistellään interwebissä kiivasti ja turhaan :)
Nämä ovat vaikeita asioita mutta ikärajat ovat myös peleissä ihan tarkoituksella. Mutta peleistä puhuttaessa unohdetaan yleensä kaikki muut kuin väkivaltagenret. Nintendo pukkaa edelleen markkinoille esim. timanttisia Mario pelejä jotka sopivat kaikenikäisille pelaajille.
Mut enivei, en väitä että kaikki videopelit auttavat kehittämään itseään mutta ainakin pelatessa osallistuu itse tekemiseen ja tarinan eteenpäin viemisen kannalta tärkeisiin valintoihin. Mun mielestä se on aika kova juttu. Ja väitän että pelaaminen kehittää monia taitoja toisin kuin pelkkä telkkarin katsominen. Tutkimusta aiheesta. Ja erilaiset puzzlepelit pistävät hoksottimet varmasti koville. Itse oon dikkaillut parista Professori Laytonin tarina ja puzzleseikkailusta sekä How old is my brain pelistä. How old is my brainia en ole kyllä pelannut vähään aikaan, tänään pelaan. :)
Lopuksi
Miksi siis pelaan videopelejä? Ne antavat mahdollisuuden olla osa suurta tarinaa oikeasti ja tehdä asioita ja käydä siellä mihin ei oikeassa elämässä, elokuvissa tai kirjoissa pääse. Pelit aiheuttavat myös suuria tunteita ja muistoja :) Ja mun mielestä pelaaminen on paljon hauskempaa kuin pelkkä istuminen ja tuijottaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti