torstai 18. joulukuuta 2014

Palkasta ja veroista part II

Kaverin feseseinällä olleesta keskustelusta ja Nick Hanauerin arttikkelista sain inspiraatiota kirjoittaa vähän lisää palkoista ja eriarvoistumisesta ym. talouteen liittyvästä. Klik aiempi kirjoitus. Kyseisessä kirjoituksessa en käsitellyt ''superrikkaita'' mutta kaikki voivat kuvitella miten ylimääräisten (eli elämiskustannusten ylijäävien) tulojen määrä nousee aika nopeasti mitä enemmän tienaa. Eron voi jo huomata kyseisessä tekstissä olevien esimerkki henkilöiden tilannetta muokkaamalla. Jos kaikille laittaisi asumiskustannuksiksi kaupungin vuokra-asunnon (joojoo tiedän ettei mahdollista) niin erot kasvaa aika pirusti nopeammin.

Nick Hanauer on ollut perustamassa kymmeniä yrityksiä ja yhtenä esimerkkinä Suomi nousuun tekstissäkin mainittu, muuan ''huonosti'' pärjäävä Amazon yritys.

Hanauer kirjoitti mm. siitä että eivät rikkaat luo työpaikkoja vaan sen tekee hyvinvoiva keskiluokka. Tämä on helppo ymmärtää ihan maalaisjärjellä ja Hanauer antaa esimerkiksi oman perheensä ja omat tulonsa jotka ovat kymmenien tai jopa satojen kertaiset verrattuna mediaanipalkkaan. Hanauerin perheellä on 3 autoa, ei 300 tai kolme tuhatta autoa ja hän ostaa muutamat uudet housut silloin tällöin, ei satoja uusia. Eli kaikki ylimääräinen tulo jää oikeastaan turhaksi/säästöön.

Mitä tekee minimipalkalla hädin tuskin elelevä enemmistö? Ei todennäköisesti muuta kuin käy töissä ja yrittää käyttää rahaa niin että ei kuole nälkään eli ostaa halpaa (eli tehotuotettua ja sitä tuottaville firmoille tulosta tekevää) ruokaa. Vallalla oleva talousajattelu on sitä että mitä paremmin rikkaat voivat, sitä enemmän työtä muille. En näe Hanauerin tapaan itsekään logiikkaa tällaisen ajattelun taustalla. Muutama rikas kuluttaja ei vaan millään > kuluttava keskiluokka. Ellei he sitten osta sataa autoa tai vaikka tuhansia paitoja vuodessa.

Toinen tärkeä pointti Nickin kirjoituksessa ja puheissa on se että johtoportaan määrä ja palkat ovat nousseet käsittämättömän paljon enemmän kuin normiduunareiden. Joten sen väitteen perusteella että kun rikkaat rikastuvat entisestään ja luovat siinä samalla luonnollisesti työpaikkoja, meidän pitäisi hukkua työpaikkoihin. (Miten on käynyt, ympäri maailmaa?) Ja samalla tosiaan sanotaan että jos duunarin palkka nousee, työt ja yritykset häviää. Ei voi pitää paikkansa, koska kulutus lisääntyisi (ihan sillä rautalangasta väännetyllä perusteella että ihmisillä on oikeasti varaa ostaa hyviä tuotteita useammin) ja sitä myötä myös verotulot. Ja samalla toimeentulojen ym. maksaminen vähenisi. Ja eikä siinä vielä kaikki, ihmiset voisivat paremmin!!! Kuulostaa aika hienolta ja pirun yksinkertaiselta mun mielestä. Mikä sen hienompaa kuin että kaikilla olisi kiva olla töissä? Ainakin sen puolesta että ei tarvitse koko ajan miettiä onko varaa ruokaan ja ihan vaan kivaan elämiseen ja harrastamiseen.

Duunarien palkkojen nostamisen  positiivisten vaikutusten uskallan sanoa olevan ihan fakta koska asioita on kiva tehdä. Ja sen on nähnyt itsekin käytännössä monesti, tämän voi esim. kaikki opiskelijat allekirjoittaa. Ei sitä opiskeluaikoina juuri mitään tullut tehtyä/ostettua kun kilpaurheilunkin harrastamiseen piti saada isältä apua ja elämiseen otin lainaa.

Niinkuin olen aikaisemminkin sanonut, yrityksen tekemä voitto on vain bonusta kaiken sen lisäksi mitä yrityksen omistajat jo ansaitsevat. Eli suuromistajat ja yrityksen voitosta oikeasti hyötyvät ovat jo hyvinvoivia. Varsinkin valtion omistaman yrityksen tavoitteena ei pidä olla mahdollisimman suuri voitto vaan mahdollisimman paljon työntekijöitä ja kehitystä mitä voi ilman tappioita tehdä. Jenkeissä Seattle ja San Francisco ovat nostaneet työntekijöiden minimipalkkaa. ''Perinteisen'' talousajattelun perusteella kaupunkien ja yritysten pitäisi olla tuhoon tuomittuja mutta siellä on tapahtunut päinvastoin. Eli kummatkin kaupungit ovat työllisyysasteen kärkikaupunkeja jenkeissä. Sattumaako? Ei mun mielestä. Miksi siis päättäjät eivät huomioi näitä asioita? Koska massia mulle nyt ja heti. Ja kun kuulee juttuja esim. Jenkkien sisäsiittoisesta taloudenlinjojen päätöksiä tekevien sisäpiiristä, on vaikea uskoa että muutokset tapahtuisi kovin nopeasti tai edes ollenkaan.

Mieti tarkkaan kenet äänestät päättämään näistäkin asioista Suomessa. Piis

Samppuri

torstai 11. joulukuuta 2014

Suomi nousuun...?

Uuden Hyvinkäällä alkaneen seikkailuni aikana matkustaessa olen kuunnellut paljon Ylen Puhetta. Tämä on minulle hyvä keino pysyä edes joten kuten kärryillä mailman menosta. Ja näiden juttujen kuuntelu on oiva keino saada myös omia mietteitä heräämään. Eilen Puheella oli vieraana , minkälie kaupanjärjestön (en muista nimiä enää :D) jamppa ja he puhuivat mm. joulumarkkinoista ja siitä kuinka kaupanalaa uhkaa mittavat kymmenien tuhansien ihmisten irtisanomiset.

Sunnuntain Hesarin haastattelussa oli Suurlähettiläs Bruce Oreckin haastattelu ja ''neuvoja'' menestykseen. Oreckin neuvot, KLIK. Kyseiset neuvot voivat olla yllätävänkin käytännöllisiä mutta yleensä samantyyliset haastattelut ja ''asiantuntijoiden'' raportit ovat luokkaa, ''meidän on leikattava miljardeja'' ja ''asioita on tehty huonosti'' ja sisältävät yleensä kaikkien tietämiä kliseisiä totuuksia.

Eli kovasti kritisoidaan muttei tarjota mitään vaihtoehtoa tai ihan käytännön keinoja asioiden selvittämiseksi. Puheella puhuttiin aiemmin myös siitä että Perussuomalaiset saivat rutkasti lisää kannatusta kritisoimalla nykymenoa mutta kun heillä ei ole tarjota mitään käytännön ratkaisuja, on vaikea nähdä että PS:än kannatus nousisi enää vaan lähtee jossain vaiheessa laskuun.

''Kestävyysvajeen hallinta pitkävaikutteisin toimin olisi 8–10 miljardia, joka koostuisi työmarkkinoita uudistamalla, julkisten palvelujen kustannuskurilla ja tuottavuustalkoilla, kuten digitalisaatioilla'' Kuulostaa kivalta muttei tarkoita käytännössä mitään...

Olen tästä talouden, massit mulle nyt ja heti, politiikasta kirjoittanut aiemminkin ja olen edelleen sitä mieltä että tämä on ahneuden lisäksi suurin syy maailman paskaan nykytilaan. Ja en mä mikään poliitikko ole ja joidenkin mielestä en tajua mistään mitään mutta tässä tulee muutama ehdotus/villihkö idea Suomen nostamiseksi :D

1. Uusi laki jossa määrätään että liikevoittoa tekevän yrityksen on investoitava eli kehitettävä toimintaansa/tai laitettava tietty määrä voitosta säästöön. Mikä olisi hyvä määrä? 5-20 % varmaan :D Ja ehkä toinen bonussääntö/laki voisi olla se että jos voitto on alle tietyn prosenttimäärän liikevaihdosta, ei osinkoja/bonuksia saa jakaa. En voi vieläkään käsittää miten Nokiaa kännykkäbisneksen alasajon aikana johtanut pomo voi saada miljoonien palkat bonukset ja eläkkeen...

Ylhäällä mainitun kaupan järjestön jamppa puhui Amazon nettikauppayrityksestä. Hänen puheistaan käsitin että tämä yritys ei tee perinteisessä mielessä tulosta eli ''voittoa osakkeenomistajille'' ihan hirveästi, vaan investoi voittonsa. Kuulostaa mun mielestä pirun hyvältä ja pitkänmatkan tavoitteet ensimmäiseksi asettavalta. En tiedä mitä tapahtuu sitten kun Amazon valtaa maailman kokonaan :) Ja kuka voi väittää että amazon voi huonosti? Varmaan joku meklari mutta sitä ei kiinnosta kehitys vaan massi. Yritin kaivaa infoa enemmän Amazonin sivulta mutta en löytänyt tai en osaa enkkua tarpeeks hyvin :D Tuossa ainakin artikkeli Amazonista. KLIK Mun mielestä yritykselle pitäisi riittää se että se luo työpaikkoja, kehittyy ja ei tee tappiota. Kaikki muu on bonusta.

2. Tietyt oleelliset palvelut esim. lääkärissä käynti ym. ''kunnalliset palvelut'' (aseta tähän joku palvelu mielessäsi :D), tai vaikka passin uusinta maksaisivat tietyn prosenttiosuuden henkilön tulojen siitä osuudesta mikä jää elämiseen.

3. Tehdään asiat kerralla hyvin, ei ''halvalla'' moneen kertaan. Tämä koskee mielestäni lähes kaikkea nykyään. Rakentamisesta, terveydenhuoltoon, laitteisiin ja ravintoon ja ympäristöön. Ikävä kyllä asioiden hyvin tekeminen nähdään nykyään tehottomana ja kalliina. Ammattitaidolla, kestävästi ja laadukkaasti tehdyt asiat ovat halpoja. Ja se ruokkii ammattiylpeyttä, tekniikkaa ja sitä kautta yleistä hyvinvointia. Esimerkiksi rakenteilla oleva ydinvoimala joka on mennyt kiltisti sanottuna vituiksi ja tullut erittäin kalliiksi. Kuka hyväksyi katteettomat lupaukset aikoinaan? Veikkaan että samat spedet ketkä päättää nykyäänkin asioista.

4. Ei juurruta vanhaan eli suomessa esim. vaikka Nokiaan ja paperiteollisuuteen. Ei esim. 60-luvulla toimineet jutut voi toimia nykyään. Varsinkin silloin jos tekijöiden mielipide asioihin on se että ''näin on aina tehty joten näillä mennään''. Eikä koiteta väkisin elvyttää toimimattomia rakenteita ja yrityksiä. Esimerkkin Suomesta ehkä tuo Talvivaara ja Islannista ja maailmalta kaikenmaailman pankit ja wall streetit. Mutku massi (toistan taas itseäni :D). Niin, ei ne ihmiset yhtäkkiä lakkaa olemasta ja tekemästä hyviäkin juttuja vaikka joku valtarakenne luhistuisikin. Fight club on yksi minun lempikirjoista (ja elokuvista) ja sen kantava idea on juuri edellä mainittu. Ahneus ja vallanhimo on edelleen se suurin ongelma.

BONUSHUOMIO: En ymmärrä miksi sanotaan että aina pitäisi tapahtua kasvua. Ei sitä joka vuonna voi odottaa että ''talous'' kasvaa. Aika simppeliä ymmärtää tämä ihan maalaisjärjellä. Se ei vaan ole mahdollista. En vain ymmärrä että jos jonain vuonna menee ''huonommin'' ollaan automaattisesti kusessa. Esim. jos ollaan kolmena vuonna nostettu BKT:tä 1 % vuodessa ja neljäntenä vuonna tapahtuu 1% pudotus niin yhtäkkiä onkin huonot ajat. Ollaan kuitenkin ''voitolla'' 2 vuoden takaiseen verrattuna. Ja todennäköisesti juuri mikään suurempi asia ei ole muuttunut mutta silti ollaan kusessa. En ymärrä miksi. En ymmärrä miten tämä meidän taloussysteemi on ylipäänsä mahdollinen. Miksi asioiden/tuotteiden arvo voi vaikuttaa kokonaisen pallon talouteen ja hyvinvointiin?

Taas unohdin varmaan pari pointtia mutta niistä ehkä lisää joskus :D Kommentoikaa myös omia ideoitanne ja tehdään yhdessä vallankumous :D

Piis.
Samwais

perjantai 5. joulukuuta 2014

Miksi tämä maailma on viturallaan part II

Kuuntelin tuossa Paleo solution podcastia, osa siitä meni ohi koska työt ja enkku :D mutta siinä käsiteltiin muutamia asioita mitä itsekin olen monesti miettinyt. Podcastissa puhuttiin lähinnä ravintoteollisuudesta/tuotannosta, viljelystä ja sen ympärillä olevaan talouteen liittyvistä asioista. Tässä lyhyesti muutamia minua askarruttavia pointteja.

1. Toistan itseäni varmaan liikaa koko ajan mutta yksi suuri ongelma on se että asioille ei tehdä mitään ennenkuin ne ovat viturallaan ja se että asioita ei tehdä kuin hetken hyödyn toivossa. Ravinnontuotannosta ja nykymenetelmistä puhuttaessa tiedämme että ympäristö ei voi hyvin, eläimet eivät voi hyvin ja sitä myöten ihmiset eivät voi hyvin. Silti näiden menetelmien pitkäikäisiä vaikutuksia ei noteerata tai niille ei tehdä mitään tai näillä menetelmillä tehdään lähinnä massia nopeasti, joten ympäristöllä ja hyvinvoinnilla ei ole väliä. Podcastissa puhuttiin muutamasta farmarista jotka saivat menetelmiä muuttamalla elvytettyä kuolevan toimeentulonsa ja samalla eläimet ja ympäristö saatiin voimaan paremmin. Ja päästöt vähenivät avian varmasti. Helppoa ja hyvää -> Klik. Miksei tämä voisi toimia isommassakin kuviossa? Koska massia heti nyt mulle.

2. Näiden ''vanhojen'' (tuottavien) tuotantomenetelmien tilalle ei mietitä vaihtoehtoja koska ei ole ''tutkimusta'' asian tiimoilta. Miksi kaikkea pitää tutkia ennenkuin sen hyöty todetaan? Tai edes kokeillaan? Kun tiedetään että asioita voidaan tehdä toisella tavalla ja mahdollisesti kestävämmin. Yleensä joku tekee pienessä kaavassa hyviä asioita ympäri maailmaa ja sitä tietoa löytyy varmasti ilman ''virallista'' tutkimustakin ja ihan tervettä järkeäkin käyttämällä. Miljardeja tahkoavilla yhtiöillä on resursseja kokeilla ja tutkia ''uusia'' (luonnollisia)menetelmiä mutta osakkeenomistajille pitää saada osinkoja. Haittaisiko osakkeenomistajaa eli jo taloudellisesti hyvinvoivaa ihmistä, jos ei saisikaan tänä vuonna vähän lisää ylimääräistä massia. Varsinkin kun voisi auttaa ympäristöä ja muita ihmisiä ja todennäköisesti tehdä ihan yhtä paljon rahaa tai jopa enemmän ja helpommin.

Tai mitä tapahtuisi jos jenkit jättäisi pari hävittäjää rakentamatta ja laittaisi muutaman miljardin uuteen viljely/karjakokeiluun? Ei todennäköisesti mitään pahaa, pelkkää hyvää. Valtio loisi työpaikkoja ja uutta tuotantoa. Mitä jos joka Valtio laittaisi pystyyn kestävän kehityksen ja ruoantuotannon komppanian joka kokeilee ja tekee uutta? Ja tekisi yhteistyötä ainoiden oikeiden uhkien eli ympäristön tuhoutumisen ja ruoan loppumisen suhteen? Kuulostaa utopistiselta mutta politiikkaa ja tankkeja ei pysty syömään tai hengittämään. Itsekin kulutan paljon ja peliharrastus vaatii paljon teknologiaa ja sähköä mutta ei se mene tärkeydessään ikinä hyvän ruoan saamisen ohi. Ehkä mä rupeen farmariks vielä joskus :D Olis kiva kun ei tarttis miettiä miten saan käytettyä aikaani siihen että saan jotain millä käytän aikaani ja hankin ruokaani.

3. Luonto on systeemi joka toimii oikein, kun elämän kiertokulku eli eläimet ja kasvit ym. toimivat yhdessä. Kun tämän systeemin monimuotoisuuteen kajotaan, mm. monokulttuurilla, luonnollisen eläimistön ja kasviston poistamisella ynnä muulla pikku kivalla, tapahtuu huonoja asioita. Lisääntynyt eroosio/aavikoituminen, ja osa hiilidioksidipäästöistä voidaan estää luonnollisella toiminnalla niin miksi sitä ei tehdä tai sitä estetään? Koska kuvitellaan että se tuottaa massia. Edelleen, emme voi syödä tai hengittää taloutta.

Anteeksi toisto mut nää on mun mielestä tärkeimpiä asioita ikinä, rakkauden ja onnen lisäksi :D piis

Samwais

torstai 4. joulukuuta 2014

Uusi seikkailu ja ''tahdonvoimasta''

Samperi, pahoittelut lähes päivittäiseen tykitykseen tottuneelle fani(jouko)lle. Mulla alkoi uusi työnkuva Hyvinkäällä (joka on tavallaan syvältä :D mutta otan tän parin kuukauden seikkailuna ja mahdollisuutena, enkä murehdi jatkoa tämän jälkeen) ja oon joutunut tekemään ihan töitäkin :D  Joten ei ole ollut aikaa kirjoittaa. (Tämä on yllättävän aikaa vievää, varsinkin jos joku taso pitää säilyttää :D ) Ja oon ollu aika koomassa sopeutumisen ja kostean pikkujouluviikonlopun takia. Hauskaa oli kyllä, keho ei vaan tykkää tällä hetkellä :D

Kehon tykkäämisestäkin johtuen, testimielessä, lopetan rilluttelun kokonaan joksikin aikaa ja lopetan edes sen yhden siiderin ottamisen ja ''herkkujen'' syömisen myös. Rilluttelun lopettaminen tarkoittaa minun tapauksessani lähinnä sitä että menen viikonloppuisinkin nukkumaan ihan viimeistään 22:00. En viime aikoina ole muutenkaan ihan hirveästi ravintopuolella porsastellut, varsinkin jos vertaa vaikka parin vuoden takaiseen. Mahdollisesti teen muutaman testin ruokavalionkin kanssa. Virikkeitä testeihin olen saanut mm. aiemmin tutkimastani aivokirjasta :) Ja itseasiassa Safkatutkassa oli juttu Food detectivestä jota olen miettinyt aikaisemminkin. Toivottavasti saan tilattua lähiaikoina.

Otsikossa lukee sen takia tahdonvoima että tämä Hyvinkäälle päivittäin matkustaminen on aika rasittavaa. Ja kun kaikkea rasitusta ja stressiä puskee joka puolelta lisää niiden käsitteleminen vaatii tahdonvoimaa jota minä ja muutamat muutkin uskovat olevan vain tietty määrä. Ja kun sitä on vain tietty määrä ns. fiksujen valintojen tekeminen on jossain vaiheessa pirun vaikeaa tai jopa ''mahdotonta''. Tarkoitan näillä fiksuilla valinnoilla lähinnä ravinto, lepo- ja liikunta-asioita. Mahdotonta lainauksissa koska vain sinä olet itse vastuussa omista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ja valinnoista, mun mielestä melkein mikään ei ole mahdotonta aika vaikeata kyllä. 

Itse huomaan tähän ''tahdonvoimaan'' liittyviä juttuja esim. siinä että kun tuijotan koko päivän tietokoneen ruutua (eli teen töitä) ja ajan autolla Hyvinkäälle, niin kotona ei hirveästi olisi haluja enää kokata tai vaikka käydä salilla. En ole mikään masterzefe tuoreenakaan mutta väsyneenä tyydyn yleensä riisi jauhelihalinjalle, mikä on ihan ok mun mielestä :) Kunhan nyt ei jätski/karkkilinjalle lähde ja syö lihaa ja kasviksia ni se riittää mulle. :D Eli johtopäätöksenä lähinnä se että kannattaa kokkailla isompi setti silloin kun jaksaa ja kerkeää :D

Mitä urheiluun tulee tähän testiin kuuluu osana myös se että en urheile liikaa ja maksimi viikkoreenimääräksi olen itseni kanssa sopinut 4. Eli maksimissaan 2 lätkää ja 2 punttia. Puntista en tingi lätkästä voin tinkiä jos siltä tuntuu. Katotaan pitääkö päätös koska lätkä on kivaa ja olen vielä tällä kaudella voittamaton eli liekeissä :D Mutta oon tehnyt päätöksen että jos liikkumisen ajatus tuntuu vaikealta, venyttelen ja rullailen mieluummin himassa. Ja mun mielestä se on ihan fiksua koska nykymaailma on täynnä stressoreita. Eihän nää nyt maata mullistavia juttuja ole ja moni muukin fiksumpi on näistä kirjoittanut paremmin. Mutta moni painaa nykyään kaasua kuin pitäisi painaa jarrua ja mun mielestä kaikkien tulisi miettiä kumpi on tärkeämpää. Terveys ja onni ja tekemisen hauskuus vai duuni, ''rahan tekeminen'' ja ''elämäksi'' monen mieltämä kiire.

Jotain muutakin tähän, niinkuin kaikkiin muihinkin kirjoituksiini, piti tulla mutta tää oli lähinnä tämmöinen nopeaväliulostus luovien mehujen liikuttamiseksi. Asioihin voi aina palata kun siltä tuntuu.

Piis,
Sampsu

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Miksi tämä maailma on viturallaan osa1

Piru nyt ei oo oikein inspiraatio iskenyt. Mutta tämäntyyppistä kirjoitusta olen aiemminkin miettinyt. Tää tuntuu vaan tällä hetkellä paskalta, siis mun kirjoitus, varsinkin väsyneenä :D Pakko silti kirjottaa jotain :D

1.
Tämänhetkinen inspiraatio lähti ehkä Chiven rändom galleriasta ja kuvasarjasta missä ihmeteltiin kohua Rosetta operaation kaverista jolla oli animetyylinen paita vähäpukeisilla naisilla ja annettiin arvostusta itse työlle mitä mies oli tehnyt. Vanha juttuhan tämä on mutta jengi veti siis herneen nenään kun kaveri näyttää harrastuksensa pukeutumalla. Siis mit vit. Ei kaverin paidassa lukenut että vihaan naisia tai vastaavaa eikä Rosetta projekti lähtenyt matkaan sen takia että kyseinen tiedemies voisi ''esineellistää'' naisia. Maailmassa missä klikatuimmat uutiset liittyvät yleensä siihen mitä jonkun turhan, rikkaan ämmän päällä on ollut tai mitä mekon alta on vilkkunut, olisi vähän fiksumpaa kritisoitavaa kun jonkun tiedemiehen harratuksiin liittyvä pukeutuminen.

2.
Sotateollisuus/joukot. Eli onko tosiaan tarpeellista ostaa muutaman miljardin hävittäjiä ja tankkeja koko ajan lisää? Ei kai tässä sen kummempia selityksiä tarvii :D Jo muutamalla miljardilla voisi ruokkia aika paljon ihmisiä sekä kehittää jotain oikeasti ihmiskunnalle, luonnolle ja hyvinvoinnille tarpeellista. Jotkut perustelee sotaväline panostuksiaan turvallisuudella. Höpöhöpö kyllä sitä maata pystyy puolustamaan entisellä ja vähemmällä kalustolla. KLIK, Jenkkien ja Venäläisten sotakalustoa. Kyseinen vertailu kertoo että jenkit käyttää vuodessa ''puolustusmenoihin'' yli 600 miljardia ja Venäläiset ''vain'' 76 miljardia. Luulisi tuosta riittävän roposia myös muuhun. Ja miksi pitää lähettää joukkoja tuhoamaan? Lähettäisi joukot jakamaan ruokaa, vettä ja rakentamaan jotain hyödyllistä. Tai kehittämään jotain vaihtoehtoa tuossa linkissäkin mainitulle öljynkulutukselle. Ja tuossa vertailussa on pelkästään siis kahden valtion menot.

Olisi kiva tietää paljon koko maapallolla menee ''puolustusmenoihin''. Wikipedian mukaan tuo summa olisi 1747 miljardia. Suomi on muuten 2012 listauksessa sijalla 47, 3,6 miljardin menoilla. World food programin mutaman vuoden vanhassa mainoksessa KLIK, listattiin Wall streetin ja EU:n elvytyspaketit ja Irakin sodan kustannukset. Kustannukset olivat silloin 1500 miljardia. Mainoksen lopuksi kerrottiin että jokaisen, maailman nälkää näkevän koululaisen ruokkiminen maksaisi 3 miljardia vuodessa.

3.
Maailman asioiden oirelähtöinen hoitaminen. Tämä koskee ihan terveydenhuoltoa kuin ihan jokapäiväistä elämääkin. Ehkä tässä lähinnä tuota terveydenhuoltoa mutta tämän ongelman näkee pätevän myös vaikkapa valtionomistuksiin mistä kirjoitan alempana :). Aikoinaan mm. allergia- ja koepalatutkimuksissa minusta ei löytynyt mitään ''outoa'', joten olen itsekin saanut ota pilleri tai ravintolisätyylistä hoitoa mikä ei ylläripylläri auttanut. Ja vuosia jatkuneet vaivat ovat nykyään suurimmaksi osaksi pään sisällä (ei todellakaan kiva juttu sekään) tai ainakin luulen niin ja uskon pääseväni niistä joskus lopullisesti eroon.

Mutta minkä takia asioiden pitää antaa edetä siihen että jopa mieli  ja täten myös koko keho, rupeaa kärsimään? Esim aiemmin kirjoitin aivojen toiminnasta ja eräästä kirjasta, lue tämä ja kyseinen kirja, nyt. Kirjassa puhutaan myös siitä että asioita ei yleensä hoideta ennenkuin sinulla voidaan diagnosoida jotain, kuten Alzheimer. Vaikka selkeästi keho ja aivot eivät ole toimineet normaalisti vuosikausiin. Mun mielestä aika käsittämätöntä. Ja tämä pätee mun mielestä aika moneen asiaan kuten talouteen, työttömyyteen ym. pikkukivaan. Miksi asioiden annetaan mennä päin helvettiä ennenkuin ne todetaan ja yritetään paikata laastarilla? Ja lääkkeeksi ongelmiin annetaan tosiaan ihan niitä lääkkeitä eikä esim. ruokavalion tai elämäntavan muutoksia tai valtion tapauksessa otetaan lainaa. No onneksi sitä on fiksumpi nykyään kuin vuosia sitten ja osaa vähän auttaa itseään, lapset eivät ikävä kyllä ole tietoisia vanhempiensa huonoista valinnoista. Ja on noita fiksujakin lääkäreitä olemassa, niitä on vaan vaikea löytää.

Ja toinen ongelma on se että lääkäreiden tulisi koko ajan kehittää osaamistaan ja tietojaan eikä luottaa jäykästi kouluissa opetettuun ja jossain määrin vanhentuneeseenkin ''perinteiseen'' tietoon. Tiede ja ymmärrys ihmiskehosta kehittyy koko ajan ja ihmisten terveydestä huolehtivien, ammattilaisiksi miellettyjen ja luotettujen ihmisten pitää kehittyä ja oppia. Uuden oppimista vaaditaan jokapäiväisessä elämässä ja työssä kaikilla muillakin aloilla niin miksei terveydenhoidon ammattilaisiltakin. Jos joku sanoo sinulle että kaikki on ok vaikka selkeästi tunnet että ei ole niin vaadi toinen mielipide tai ota asioista selvää itse ja sen jälkeen vaadi uusi mielipide. Onneksi meillä länkkäreillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan terveyteen omilla valinnoillamme.

Samperi oon niin vihainen tästä terveydenhuoltoasiasta erityisesti. En oikein tiedä mitä kaikkea tästä sanoisi etten ulosta ihan pelkkää vihaa :D Mutta vaikea se on olla olematta vihainen kun on melkein 10 vuotta elänyt enemmän ja välillä vähemmän sumussa ja huonosti voiden.

4.
Keskustan Juha Sipilä oli viikonloppuna kuullun radiouutisen mukaan sanonut viime viikolla että Keskusta on valmis jopa agressiiviseen strategiaan valtion omistusten suhteen. Tämä jotta voitaisiin laajentua ja luotua kasvua ja uusia työpaikkoja. Tämä kuulostaa ihan hyvältä mutta olisi kiva tietää mitä tämä tosiasiassa tarkoittaa. Viime vuosina on välillä uutisoitu valtion omistuksien myynnistä. Ja todennäköisesti niitä on perusteltu sillä että valtio tarvitsee rahnaa. Mua ihmetyttää että mikä logiikka siinä on että myydään? Omaisuuden myyminen on mun mielestä todella lyhytaikaista ajattelua. Varsinkin jos hommaan ei olla kunnolla panostettu. Panostaminen voi lyhyellä aikavälillä tarkasteltaessa näyttää tappiolliselta mutta luulen että oikeisiin asioihin panostaminen tuottaa varmasti tulevaisuudessa. Ei suomi tule pärjäämään tulevaisuudessa sillä kuuluisalla sisulla ja ehkä joskus 90-luvulla toimineilla jutuilla. Suomessa on jo esim. ns. cleantech osaamista ja ympäristöön ja sen hyvinvointiin liittyvät asiat ovat varmasti tulevaisuudessa kova juttu.

Myymällä kaiken valtio menettää ne pienetkin tulot mitä omistukset ovat ehkä tuoneet ja todennäköisesti moni menettää samalla työpaikkansa, eikä maksa täten enää verojakaan niin paljon. Myyminen voi näyttää hyvältä tänä vuonna mutta mitä sitten ensi vuonna tai 10 vuoden päästä kun tuloja ei enää tule mistään kun ei omisteta mitään? Jes, otetaan lainaa lisää ja taas lisää. Joku asioita omasta mielestään paremmin ymmärtävä voisi varmaan teilata nämä ajatukset mutta terveellä järjellä tätä taas pohdin. Kun kaikki myydään tai halutaan yksityistää niin kannattaa pitää mielessä että ei massia tavoittelevaa yritystä kiinnosta ihmisten, ympäristön ja valtion hyvinvointi.

Tämmöstä tänään en jaksa enempää :). lisää tulee varmaan joskus kun inspiraatio iskee. Ja käykää äänestämässä kun ajankohtaista, saakeli :D

torstai 20. marraskuuta 2014

Miksi ja miten liikun ym. pikkukivaa

Eilisestä inspiroituneena aattelin kirjoittaa lisää liikunnasta vaikka todennäköisesti toistan jonkun verran aiempaa kirjoitusta. Boom! Tässä kerron omista liikuntatavoistani ja kuntosaliohjelmasta.

Eli olen aiemmin harrastanut kilpauintia ja Lacrossea. Lacrossen lopetin viime vuonna ja uinnin 10 melkein vuotta sitten. Lopetuksien suurimmat syyt olivat terveydelliset sekä motivaatio-ongelmat. Pari vuotta sitten innostuin todella paljon kyykkäämisestä ja otin tavoitteeksi nostaa maksimia tiettyyn pisteeseen mutta nyt sekin tavoite on jäänyt koska välillä käyn salilla säännöllisen epäsäännöllisesti :) Säännöllisen epäsäännöllisesti sen takia koska pelaillaan kavereiden kanssa lätkää ja fudista. Ja kun ei voi olla pelaamatta kavereiden kanssa lätkää ja fudista (toista tuntia täysillä :D), tavoitteellinen voimaharjoittelu ei välttämättä ole se paras idea. Jos odottaa kovia tuloksia siis. Eikä välttämättä jaksa käydä puntilla 3 kertaa viikossa. Kyllä se voima varmaan kasvaa rennommallakin asenteella.

Eli nyt siis liikun lähinnä sen takia että se on kivaa ja se auttaa kehoani ja mieltäni toimimaan ja voimaan paremmin. Bonuksena tulee se että näyttää hyvältä alasti :) ja voimat kasvaa. Ja kiva liikkuminen meinaa minulle nykyään myös sitä ettei liiku liikaa. Uin aikoinaan pahimmillaan sen 9 kertaa + jumpat, viikossa. Ei ollu kivaa. Suunnitellun liikunnan lisäksi ajan pyörällä aina kuin mahdollista ja teen liikkuvuusjuttuja jonkun verran tai ainakin yritän tehdä joka päivä.

Kun hokikausi taas alkaa kunnolla meinasin käydä 2 kertaa viikossa puntilla. Pääliikkeinä on kyykky ja maastaveto. Penkki ja OHP pressi on tavallaan bonuksina eikä niillä oo niin väliä :) Ohjelmassa toteutuu kaikki perusliikkumisen tueksi tarpeelliset ''liikemallit'' eli kyykky, lantiontaivutus, työntö ja veto. Erilaisia variaatioita kyseisistä liikemalleista löytyy paljon ja ohjelman muokkaaminen tylsyyden estämiseksi on helppoa. Ja jotta kehityksen kannalta oleellista progressiota tapahtuisi, lisätään painoa säännöllisin väliajoin.

Mun ohjelma on ollut aika pitkälti Beyond 5/3/1 tyylinen. Eli 5 viikolle on tehty ''tavoitteet'' jotka vedetään ja painutaan pois salilta. Periaatteessa treeneissä vaihtelee maksimityylinen suoritus ja 5x5 setti kevyemmällä painolla. 5 viikon/kierroksen jälkeen lisätään painoa. Lätkäkaudelle muutin sitä vähän, en tiedä toimiiko :) Toistomäärät pidän alle viidessä koska en tarvitse lisää lihasta. Alla esimerkki modatusta kierroksesta. Esimerkissä ei ole näkyvissä lämmittelysetit. Lämmittelysettejä ei mun kilomäärillä ihan hirveästi tule mutta jonkun verran kuitenkin :)


Prosentit on laskettu enkkatuloksen 90 %:sta. 5/3/1 kirjoittaja Mike Wendler kutsuu tuota 90 % maksimista trainin maximiksi eli TM:ksi. Eli jos penaenkka on 100 kg, sun TM on 90 kg ja treenin kilomäärä määräytyy kertomalla TM kyseisen sarjan prosenttimäärällä. Olen aiemmin vetänyt 5/3/1 settiä kolme kierrosta putkeen ja kyllä siinä voima nousi, aloitin setit paljon alemmilla maksimeilla kuin oikeasti pystyisin joten en ihan enkkalukemiin vielä ole päässyt. Mutta kyyykky ainakin parani selkeästi. Turha sitä maksimia on usein testata jos tietää että on tullut vahvemmaksi. Hokikauden modatun setin isoin ero Wendlerin ohjelmaan on tuo valintamahdollisuus maksimiseteissä. Eli laitoin kolme hyväksi todettua mahdollisuutta tehdä maksimit ja sitä voi vaihdella fiiliksen mukaan :)

Tätä settiä on simppeli tehdä ja ite tykkään paljon siitä kun meen salille ja tiedän valmiiksi mitä teen. Voin vetää vähän aivot narikassa ja lähteä himaan, turvalliset tekniikat tietysti huomioiden :) Veikkaan että monen kuntosaliharrastus loppuu siihen kun he eivät tiedä mitä tekevät ja päätyvät tekemään hauiskääntöjä, vatsoja tai ''juoksemaan'' crosstrainerillä joka kerta.

Vedän joka kerta myös leukoja. En enää tee yli viiden sarjoja koska pidemmillä sarjoilla voi tulla paikat kipeäksi. Haastetta saan lisäämällä painoa. Toistomäärä tavoitteeni kehonpainoleuoissa saavutin puolitoistavuotta sitten eikä se enää kiinnosta :) Vedän perinteisiä leukoja ja ''apina''/myötäotetta vaihdellen joka toinen reenikerta.

Leukojen jälkeen tai lomassa teen keskivartaloon liittyviä juttuja kuten kuvassa mainitut Deadbugit, farmarikävelyt ym. Keskivartalon hallintaan liittyy kolme ''suuntaa'' joita en reenaa samalla kertaa. ''Suuntia'' on perinteinen suorataivutus, sivutaivutus ja kierronesto. Keskivartalon tehtävä ei ole liikkua aka tehdä esim. rutistuksia ja muita perinteisiä vatsalihasliikkeitä, vaan pysyä paikoillaan ja pitää keho hallinnassa. Eli rutistukset ym. on mun mielestä aika turhia. Ja raskaiden painojen kyykkääminen ja nostelu vaatii keskivartalon hallintaa niin miksi ylikuormittaa vatsaa entisestään? Jos et ole samaa mieltä kanssani, niin kysy itseltäsi heiluuko vartalosi holtittomasti kun kyykkäät, kävelet, juokset tai ylipäätään liikut millään tavalla? Yhden käden farmarikävelyt on tosihyvä lopetusreeni kyljille, gripille ja myös yleiselle ryhdille ja kunnolle. Varsinkin jos siihen yhdistää leuat.

Jos en liikaa lämmittele, foamrollaile tai venyttele niin mulla menee puntilla yleensä 1 tunti- 1 tunti ja vartti eli mun mielestä ei ihan hirveen kauan. Moninivel-liikkeitä kuten kyykkyä ja maastavetoa tekevän ei ole tarpeellista tehdä useaa eri liikettä. Lisäksi monien liikkeiden tekeminen on tylsää ja hidasta. Puntin lisäksi käyn siis pelailemassa kavereiden kanssa 1-3 kertaa viikossa kun ''kausi'' on päällä. Joten väitän että oon aika hyvässä kunnossa aika vähällä vaivalla ja tykkään paljon siitä mitä teen ja näytän hyvältä alasti :D

Kunnossa pysyminen on mun mielestä yksinkertaista mutta se ''ylimääräinen'' liikunta kuten puntti ja pelaaminen ei ole tärkeintä. Tärkeintä on se että syö terveellisesti ja säännöllisesti, lepää tarpeeksi/poistaa liiat stressitekijät ja se miten tekee asioita päivittäin eli esim. istuuko koko päivän töissä, käykö autolla töissä ja kaupassa ym. pikkujutut. Ja ennen kaikkea se että haastaa itseään ja tekee vaikeitakin asioita. Siinä siis palkinnonkin voittaneen jumalaisen fysiikkani salaisuus :D

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Miksi pelaan videopelejä ja muuta pikkukivaa

Aattelin kirjoitella välillä vähän kevyemmästä aiheesta eli videopeleistä. Ja siitä miksi itse tykkään niistä niin paljon. Taitaa tämäkin kirjoitus lähteä lapasesta ja menee vähän raskaammaksi pohdiskeluksi :) EDIT:Kyllä lähti lapasesta :)
 
Pelaamisesta
 
Pelaamista voi nykyään harrastaa todella helposti ja aika monella laitteella. Itseltäni löytyy kaikki pleikkarit, wii, 3DS, (retron3), NES sekä tietysti kännykkä ja tietokone. Koen kuuluvani enemmän pelaavaan ''hc-pelaaja'' ryhmään. Mutta lokeroiminen on turhaa. Pelaan itse lähinnä pleikkareilla eli tällä hetkellä PS4:llä. Aloitin pelaamisen joskus 80-90-luvun taitteessa? kun meille tuli nintendon 8-bittinen klassikkokonsoli, tarkkaa vuotta en muista mutta ensimmäisen pelikerran muistan kyllä :) Super Mario Bros:sa selvisin ensimmäisestä Goombasta mutta tipuin ensimmäiseen rotkoon. Muistan myös sen kun lainasin kaverilta A Link to the pastin Super Nintendolle ja kävin Mustasta Pekasta (Kissasta) ostamassa irtokarkkeja. Muistan edelleen miltä toffeeneliöt maistuivat sinä päivänä joskus 20 vuotta sitten :)
 
Viihde kehittyy ja ''uudella'' viihdemuodolla on ennen valtavirtaistumistaan yleensä aina huono maine aivottomana turhakkeena. Näin on ollut elokuvien, animaation ja tietynlaisen musiikinkin kohdalla. Mm. angry birdsin, clash of clansin sun muiden ''kasuaalipelien'' menestymisen ja kannettavien laitteiden kehityksen myötä pelaamista ei välttämättä nähdä enää niin paljon sosiaalisesti rajoittuneiden erakkojen puuhasteluna. Toisin oli vielä 10 vuotta sitten tai 90-luvulla. Aikuisenkaan ei ole enää noloa sanoa pelaavansa, ainakaan mun mielestä :) Kummasti se raha vaan muuttaa ihmisten käsityksiä... ''Tosipelaaja'' käsitteestä en sano mitään koska interwebbi on täynnä turhaa väittelyä aiheesta.
 
Peliteollisuudessa ei pärjää nykyään puolivillaisella toteutuksella ja monet menestyvät tekijät ovat selkeästi intohimoisia, ihan normaaleita ihmisiä eikä ''hikisiä nörttejä'' (anteeksi :D) ja tekevät työtä rakkaudesta aiheeseen ja haluun luoda jotain uutta ja kertoa tarinoita. Ei kaikki halua tai pysty tekemään elokuvia, kirjoja tai musiikkia tarinoistaan.
 
Joskus muutama vuosi sitten faijan kanssa jutellessa hän ihmetteli että vieläkö pelaan ja sanoi ettei ymmärrä mitä järkeä on pelata. Samaan aikaan taustalla pyöri joku turha hiihtokisa tai jotain muuta kakkaa televisiotarjontaa... Kyllähän telkkaristakin tulee muutamia sarjoja mistä tykkään paljon mutta muu tarjonta ei ihan hirveästi kiinnosta ja välillä tuntuu että digiboksin voisi viedä kierrätykseen. Ja toki tykkään lukemisestakin paljon ja ajoittain luen aika runsaastikin mutta tietyssä mielentilassa lukeminen ja myös soittaminen on liian ''rasittavaa'' ja viihdemuodoksi ja rentoutumiskeinoksi valitsen silloin pelaamisen.
 
Harva varmaan tajuaa tai myöntää, kuinka paljon tulee vietettyä aikaa telkkarin ja myös tietokoneen ääressä. Myönnän itsekin että voisin tehdä enemmän jotain fiksumpaa ja täten syntyi tämä blogikin. Ja vihdoinkin olen opiskellut myös vähän musiikinteoriaa :D Ja vaikka silloin tällöin puhutaan kuinka ''laiskaa''/passiivista nykynuoriso ja mielestäni myös vanhemmat sukupolvet ovat, telkkarin katsominen ja netissä roikkuminen on nykyään ihan yleisesti hyväksyttävää tekemistä, ainakin mun näkemyksen mukaan. Vaikka käy päivisin töissä ei se tarkoita automaattisesti sitä että on aktiivinen elämässään. Pelkkä työn tekeminen on mun mielestä aika huono vastuullisen ihmisen mittari. Varsinkin jos tekee työtä mistä ei tykkää eikä pääse kehittymään. Mun mielestä ei ole kenenkään asia haukkua toisia laiskoiksi jos itse ei jatkuvasti opi uutta ja kehity.
 
Hyvistä ja huonoista puolista
 
Yleensä videopeleistä puhuttaessa, puhutaan ikävä kyllä niihin liittyvistä negatiivisista asioista kuten oletetusta vaikutuksesta väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymiseen tai erakoitumisesta. Skandaalin hakuisessa nykyuutisoinnissa, varsinkin Yhdysvalloissa, väkivaltaista käyttäytymistä selitellään usein peliharrastuksella. Mites ravinnonlaatu ja yleinen terveys, nykyinen taloustilanne, köyhyys, vanhempien ammatti/koulutustaso ja elämäntavat, koulutuksen taso/mahdollisuus, mielenterveysongelmien hoito, uutisoinnin skandaalihakuinen pelottelu, sodat, ym. pikku syyt? Uskonnosta en sano mitään :D
 
Itse tykkään pelailla eniten ehkä roolipeli/seikkailu/äksönpelejä ja viime vuosien suosikkeihin kuuluu esim. Mass Effect 2 ja 3, Fallout 3 ja New vegas, Deus Ex:Human revolution ja Souls pelit. Kyseisissä peleissä on paljon samaa koska ne antavat mahdollisuuden päättää kuinka hahmoasi ja hänen taitojaan kehität ja miten tarinassa etenet. Ja onhan niissä väkivaltaa myös :) Tarinaan liittyvät valinnat ovat yleensä aika mustavalkoisia hyvä vai paha tyylisiä valintoja. Mutta voitko kuvitella kuinka siistiä olisi vaikuttaa siihen miten tarina etenee esim. elokuvassa? Ei ehkä hirveän käytännöllistä elokuvissa mutta peleissä se on mahdollista. Yleensä teen peleissä esiintyvät valintani sen perusteella miten toimisin oikeassakin maailmassa ja pahaksi ryhtyminen ei vaan tunnu virtuaalimaailmassakaan hirveän kivalta. Fallouteissa en vain pysty olemaan paha vaikka pelin aloittaessani niin päättäisinkin. Deus Exän vedin kerran läpi tappamatta ketään. Väkivalta on ikävä kyllä yleensä se helpoin tapa edetä ''aikuisten'' peleissä. Omasta mielestäni olen melkein normaali enkä koe väkivaltaisuuteni lisääntyneen peliväkivallan myötä. Ja oikeaksi tietämäni väkivallan näkeminen tekee aina pahaa. Peleissä esiintyviä tarinoita vastaavia löytyy harvoista Hollywood tuotannoista. Monista peleistä löytyy materiaalia ja taustatarinaa kirjoiksi asti.
 
Itse en ole hirveästi pelaillut netin moninpelejä mutta esim. Bäfää pelatessa ja Destiny nimisen pelin ilmestyttyä olen saanut monia uusia virtuaaliystäviä joiden kanssa pelatessa voi jutella. Monet ystävystyvät netissä ja joskus myös oikeassa elämässäkin. Voit myös kutsua kavereita kylään pelailemaan muutakin kuin Aliasta tai Afrikan tähteä. Ja väitän että ainakin 80- ja 90-luvulla monet ystävyydet muksujen kesken ovat alkaneet pelaamalla. Silloin ei ollut tuota interwebbiä :)
 
Joten en voi missään nimessä sanoa että pelaaminen on yksinäistä puuhastelua. Mutta totta on myös sekin että kaikki eivät ole aktiivisia yhteisöissä eikä käytä mikkejä pelatessaan moninpelejä. Ja eristäytyneitä ihmisiä on paljon. Mutta eristäytyneitä pelaajakunnan ulkopuolisiakin ihmisryhmiä on paljon ja he eivät, luonnollisesti, saa tarpeellisia ärsykkeitä edes pelaamisesta. Olen lukenut halvaantuneesta miehestä sekä masentuneesta miehestä jotka ovat saaneet pelien avulla elämniloa ja ilman pelaamista heidän elämänsä ei ole minkään arvoista.
 
Nykypelit rupeavat olemaan todella realistisen näköisiä ja en tietenkään voi sanoa miten se vaikuttaa tulevaisuuden mieliin. Minun lapsuuteni aikana ei väkivalta ollut ihan hirveän realistisen näköistä. Jos vertaa Grand Theft Autoa Grand Theft Auto 5:een tai Doomia Call of Duty:Advanced Warfareen on ero huikea. En välttämättä antaisi 12-vuotiaalle muksulleni kyseisiä pelejä. Varsinkaan kun esimerkin peleissä väkivalta on ainoa tapa. Silmitön poliisien tappaminen ja yhden hahmon teot olivat varmaan yksi syy miksi en GTA5:stä pitänyt enää niin paljon kuin nuorempana pelatuista GTA-peleistä. Monet ovat erimieltä minun kanssani mutta olen sitä mieltä että nykysukupolven pelit ovat jo tarpeeksi hyvän/realistisen näköisiä. Tästäkin kiistellään interwebissä kiivasti ja turhaan :)
 
Nämä ovat vaikeita asioita mutta ikärajat ovat myös peleissä ihan tarkoituksella. Mutta peleistä puhuttaessa unohdetaan yleensä kaikki muut kuin väkivaltagenret. Nintendo pukkaa edelleen markkinoille esim. timanttisia Mario pelejä jotka sopivat kaikenikäisille pelaajille.
 
Mut enivei, en väitä että kaikki videopelit auttavat kehittämään itseään mutta ainakin pelatessa osallistuu itse tekemiseen ja tarinan eteenpäin viemisen kannalta tärkeisiin valintoihin. Mun mielestä se on aika kova juttu. Ja väitän että pelaaminen kehittää monia taitoja toisin kuin pelkkä telkkarin katsominen. Tutkimusta aiheesta. Ja erilaiset puzzlepelit pistävät hoksottimet varmasti koville. Itse oon dikkaillut parista Professori Laytonin tarina ja puzzleseikkailusta sekä How old is my brain pelistä. How old is my brainia en ole kyllä pelannut vähään aikaan, tänään pelaan. :)
 
Lopuksi
 
Miksi siis pelaan videopelejä? Ne antavat mahdollisuuden olla osa suurta tarinaa oikeasti ja tehdä asioita ja käydä siellä mihin ei oikeassa elämässä, elokuvissa tai kirjoissa pääse. Pelit aiheuttavat myös suuria tunteita ja muistoja :) Ja mun mielestä pelaaminen on paljon hauskempaa kuin pelkkä istuminen ja tuijottaminen.


maanantai 17. marraskuuta 2014

Yksinkertaista ja hyvää

Vähän tuossa mietin että loppuiko multa jo aiheet :) Mutta ei kai sitä kukaan nyt jotain järkevää kirjoita joka päivä. Ainakaan hirveästi. Sain pienen inspiraation hesarissa olleesta avaruuskuvasta, tylsän työni kohteesta ja ehkä myös tuosta minun ''Aikuistumisesta'' tekstistä, sitä tämäkin vähän käsittelee, ehkä. Katsotaan mihin muotoon tämä lopulta päätyy. Lue niin se selviää :D

Hesarissa oli siis Kiinalaisten Kuun takaa ottama kuva missä näkyi Kuu ja Maapallo. Kuva tekstissä luki että kuva on samantyylinen kuin Apollo 8:n miehistön 1968 ottama kuva. 1968 avaruudessa lennellyt laite ei ollut hirveän monimutkainen, ainakaan nykytekniikan kannalta tarkasteltuna. Minun ja sinun taskussa on aika pirusti paljon tehokaampaa laskentatehoa, eikä se maksa paljon. Avaruuslentoon vaadittava matematiikka on varmasti laskettavissa ilman tehokkaita koneitakin. Koneilla se on varmasti pikkaisen helpompaa.

Mut enivei jos vuonna 1968 pystyttiin lentelemään avaruudessa, no fysiikka on loppupeleissä aika yksinkertaista, miksi nykyään kaikesta pitää tehdä niin pirun monimutkaista? Tämä pätee oikeastaan kaikkeen laitteista, Suomen turhasta rajoitusviidakosta ihan elämään ylipäätäänsä. Esim. itse sorrun liian monimutkaiseen/turhaan kelailuun ihan vaan asioiden tekemisen tilalla ja siitä tekemisestä häviää aika paljon nautintoa, jos asian edes saan tehtyä siis. Tiedostan tämän ja edelleen yritän parantaa tapojani ja nauttia siitä kuuluisasta hetkestä enkä myöhästyneestä vuokrasta tai puhelinlaskusta koska maksan ne kuitenkin jossain vaiheessa.

Edelleen nämä ''aikuisten'' ongelmat on aivan turhia ensimmäisen maailmanturhakkeita eikä niitä tarvii miettiä, varsinkaan täällä Suomessa. Ja mitä rajoituksiin tulee, niin eiköhän ihmiset tiedä mikä on hyväksi tai pahaksi. Ja jotkut ihmiset tekevät asioita siitä huolimatta että tietää niiden olevan pahaksi, joten mikä pointti turhalla säätelyllä on? Esim. minkä takia pitää käydä läpi byrokraattinen paperihelvetti että voi myydä vaikka täysin luonnollisesti tuotettuja munia tai lihaa ravintolalle? Ja tuon tuotteen/toimittajan byrokraattihelvetinlainmukainen hyväksyminen ravintolalle kelpaavaksi tuo esim. lihan toimitukseen lisää vaiheita (vissiin ainakin pakastaminen) mikä ihan vaan terveellä ajateltuna tekee siitä lihasta vähemmän tuoretta eli ''vähemmän syötäväksi'' kelpaavaa.

Mut enivei part II, töissä olen siis tekemisissä junien kanssa ja kokemukseni perusteella voin sanoa että vanha sanonta ''toimii kuin junan vessa'' ei pidä enää paikkansa. Allegron vessa muistuttaa enemmän avaruussukkulaa vuodelta 1968 kuin vessaa. Toki laskentatehoa löytyy siitäkin varmaan kymmeniä kertoja enemmän kuin siitä sukkulasta :D Ja johtopäätöksen voimme helposti päätellä. Mitä enemmän ''tekniikkaa'', sitä enemmän vikoja. Varsinkin jos asioita ei tehdä kunnolla ja laadukkaasti vaan ''massia tänne ja heti meiningillä''. Toki varaosien toimittaja kiittää. Maapallo ei.

Mun mielestä jos asiat tehdään kunnolla (ja luonnollisesti) niiden ei tarvitse olla monimutkaisia. Huonosti asioiden tekeminenhän se vasta monimutkaistaa asioita. Esimerkiksi kelpaa vaikka jo aiemmin kritisoimani ravintoteollisuus/monokulttuuri, nykyisen rakennusteollisuuden ongelmat tai kodin peruslaitteiden kestämättömyys ja korjauksen mahdottomuus tai ehkä enemmänkin korjauksen hinta.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kirja-arvostelutarkastelu, Why isn't my brain working? ja aivojen toiminnasta

Pahoittelen jos teksti sisältää huonoja käännöksiä vaikeista lääketieteellisistä sanoista :) Disclaimer: Tämä teksti tarjoaa vain pintaraapaisun kyseiseen kirjaan ja sen tarjoamaan informaatioon. Saattaa sisältää virheitä kyseisen informaation tulkinnassa. Vaikken olekaan lukenut kirjaa vielä kokonaisuudessaan, herätti se jo nyt paljon ajatuksia ja pointteja jotka halusin jakaa ja saada ne pois mielestäni. Tästäkin aiheesta voi varmasti kirjoitella enemmän.

EDIT: 2.4.2015 Minun lääkärini ei ollut vaikuttunut kirjoittajan asiantuntevuudesta mutta hyviä ideoita/suuntaviivoja omaan terveyteen kirja tarjoaa enivei. Mun mielestä :)

Olen ikävä kyllä pitkään, melkein vuoden, lykännyt tämän kirjan lukemista, koska kuvittelin sen olevan pelottavan tieteellinen ja täynnä lääketieteellistä sanastoa mitä on suomeksikin vaikea ymmärtää. Ja onhan se mutta silti tämä on helppoa luettavaa, varsinkin kun oma terveys kiinnostaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirjan nimi on siis Why isn't my brain working ja sen on kirjoittanut Datis Kharrazian niminen lääkäri/tohtori/tutkija.

Mielestäni Tohtori Kharrazianin tutkimukset ovat uraauurtavia, vaikken olekaan lääkäri uskallan sanoa näin :) ja ainakin jokaisen itseään ja ammattiaan kunnioittavan lääkärin pitäisi opiskella näitä asioita. Miksei myös sinun. Minä itse en kehtaisi kutsua itseäni lääkäriksi jos en yrittäisi ratkaista ongelmaa vaan määräisin pelkkiä lääkkeitä enkä opi koko ajan uutta ja paranna täten omaa osaamista. Nykyterveydenhoito on, ikävä kyllä suurimmaksi osaksi, ota lääkkeitä ja lepää, tyylistä. Minullakin on kokemusta siitä. Kirjassa mainitaan että 50 myydyintä lääkettä Yhdysvalloissa on psyyke tai unilääkkeitä. Lääkkeet eivät mielestäni korjaa mitään ongelmia. Totta kai tietyissä tapauksissa lääkkeillä on paikkansa, kuten kirjoittajakin huomauttaa lopuksi.

Eli kuten kirjan nimikin kertoo, kirjassa puhutaan aivojen toiminnasta ja huonon aivotoiminnan vaikutuksista ihan yleiseen terveyteen. Tutkimuksen tukena on kirjaimellisesti sadat tutkimukset jotka löytyvät viiteinä kirjasta sekä monet myös muiden lääkäreiden kuin Kharrazianin, hoidettujen potilaiden kertomukset.

Koska koko kirjaa en tähän voi lainata :) alla muutama todella tärkeä asia aivojen ja sitä kautta kehon oikeanlaisesta toiminnasta:
  • Minulle yksi tärkein pointti kirjan alkupuolelta on se että mm. asioiden unohtaminen, uuden oppimisen vaikeus ja ilon katoaminen vaikka parisuhteesta ja asioista joita tekee ei ole normaalia vanhenemiseen kuuluvaa oiretta. Monet luulevat että se on normaalia, ei se ole, se johtuu aivojen toiminnan heikentymisestä. Sumussa eläminen 29 vuotiaana ei voi olla normaalia.
  • Veri-aivo akseli ja vatsa-aivo akseli ei monilla toimi kunnolla. Esim. aivoihin pääsee veren mukana partikkeleita mitä sinne ei pitäisi terveen ''suodattimen'' läpi päästä.Tai aivot eivät saa tarpeeksi ravinteita esim. puutteellisen ravinnon vuoksi.
  • ''Vuotava vatsa'' aiheuttaa monenlaista vaivaa ja tulehdustiloja, myös aivoissa ja sitä myötä kipuja ja kaikenlaisia vaivoja ympäri kehoa. Syy vuotavalle vatsalle on helppo löytää nykyajan viljoilla, sokereilla ja lisäaineilla kyllästetystä ja pitkälle prosessoidusta ravinnosta.
  • Vaikkei omaakaan gluteeniyliherkkyyttä tai vastaavaa, eikä koe viljoista aiheutuvan esim. ruuansulatusongelmia, viljat vaikuttavat silti moneen asiaan ja myös mm. aivojen ja hermoston toimintaan. Itsekin elän ilman viljoja jo viidettä vuotta. En halua edes kuvitella missä kunnossa olisin jos olisin jatkanut samalla ruisleipä-mysli linjalla.
  • Verensokerin heittely, liian korkeilla ja myös matalilla tasoilla, vaikuttaa hyvin moneen asiaan aivojen toiminnassa. Monet asiantuntijat nimittävät Alzheimeria tyypin 3 diabetekseksi koska verensokerin heittelyn ja ravinnonlaadun merkitys aivojen rappeutumisessa on todella suuri.
  • Hormonitoiminta ei toimi kunnolla esim. stressitekijöiden takia. Nykyään todella yleisiä stressitekijöitä on mm. liian vähäinen lepo, liian kova työn tekeminen, liian kova reeni, huono ravinto tai vaikka riitely kumppanin kanssa.
  • Huono verenkierto aivoihin vaikuttaa aivojen happen ja ravinteiden saantiin mikä vaikuttaa hyvin moneen asiaan. Verenkiertoon vaikuttaa mm. liian alhainen tai korkea verenpaine.
  • Monet ''henkiset'' ongelmat kuten masennus, unettomuus, väsymys, energianpuute ja muistihäiriöt, vain muutaman mainitakseni, johtuvat todella usein yllämainituista ongelmista eikä lääkkeet korjaa ongelmaa, päinvastoin.
  • Kolme yleisintä aivojen rappeutumisesta ja toiminnasta johtuvaa vaivaa ovat väsymys, masennus ja ongelmat ruoansulatussysteemissä.
  • Vaikka esim. perusverenkuvat ja vaikka hormonitestit ynnä muut testit näyttävät ''normaaleilta'', ei ongelmana välttämättä ole se että olet vain ''masentunut'' ja sinussa ei ole lääketieteen perusteella mitään ongelmia. Kirjassa mainitaan esim. siitä kuinka puuttellista nykyinen keliakiatestaus vielä on, eli vaikka perustesti näyttää negatiivista ei se tarkoita vielä mitään.
Siinä siis vain muutama tärkeämpi pointti mitä itselle jäänyt mieleen.

Vaikka nämä asiat voivat olla monimutkaisia on niiden korjaaminen lopulta aika simppeliä. Eli hyvät elämäntavat ja ravinto korjaa paljon. Mitkään lisäravinteet eivät korvaa huonoja elämän- ja ruokailutapoja. ''Käytännön'' vinkkejä hyviin tapoihin voisin mainita muutaman. Näitä vinkkejä on mm. viljaton, maidoton ruoka (ja tulehdusta aiheuttavan ruoan vältteleminen), Proteiinia ja kasvikunnan tuotteita joka aterialla, säännölliset ruokailut ilman sokeri/hiilaripommeja, koskee myös välipaloja, kiireen poistaminen, sirkadiaanisen rytmin mukaan eläminen eli säännölliset/luonnolliset nukkumaanmenot ja heräämiset, koskee myös viikonloppuja, sopiva treenimäärä, uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen ja tietty rakkauden jakaminen ja saaminen :) Bonuksena tietyt kehon ja aivojen toimintaa tukevat lisäravinteet.

En voi väittää että nämä ovat totuuksia koska myönnän etten tiedä mitään ja joku voisi sanoa ettei minulla ole valtuuksia puhua terveydestä koska en ole ammattilainen. Mutta omat, ja väitän että aika monen muunkin kokemukset paremmasta olosta ja ihan lääketieteenkin keinoilla todettu monien parantunut ''yleisterveys'' kertoo että asioita tehdään näillä keinoilla oikein. Jos et ole kokeillut mitään yllä mainittua oikeasti, niin ei kannata väittää että minä olen väärässä.

Esimerkkikeissit:

Ja vielä muutama potilaskertomus esimerkiksi, vapaasti käännettynä ja lyhennettynä tietty :) :
  • Colin, 28, tuli Lääkäri Thomas Culletonin vastaanotolle 9 kk 6 metrin putouksen jälkeen. Hänen kallonsa ei murtunut mutta hän sai vakavan aivovamman kun hänen aivojensa vasen puoli sai osumaa. Toipuessaan sairaalassa hän sai infarktin oikealle puolelle jonka seurauksena hänen kehonsa vasen puoli halvaantui. Vastaanotolle tullessaan hänen askelluksensa oli epävarmaa ja hänen vasemman puolen raajojen hallinta oli huonoa. Piilossa Colinilta oli vuotava-vatsa. Aivovammat aiheuttaa yleensä suoliston ongelmia ja sen seurauksena autoimmuunia ja ruoka-aine herkkyyksiä. Lääkäri antoi Colinille aivojen ja vatsan tulehdustilaa parantavia ravinteita ja ruokaohjeita sekä erilaisia hermostoa ja aivoja stimuloivia harjoitteita. Muutaman kuukauden jälkeen Colinin raajojen hallinta oli parantunut huomattavasti ja hän pystyi harrastamaan mm. uintia, jiujitsua ja pyöräilyä. Hänen kaksoisnäkönsä oli parantunut ja hän edistyy edelleen.
  • Peggy, 12, oli pienikokoinen ikäisekseen ja on aina kärsinyt terveysongelmista kuten migreenistä, oksentelusta, vatsahaavoista, nivelkivusta ja suoliston omituisuuksista. Ei ihme että Peggy ei pärjännyt koulussakaan. Peggyn äiti kokeili muutamia keinoja joista luki Kharrazianin kilpirauhaskirjasta ja Peggy voi paremmin jonka johdosta Peggy lensi Kharrazianin vastaanotolle. Peggyn äidiltä löytyi Hashimoton hypothyroidi/tauti (suomennos ok? :D) ja hän muutti ruokavaliotaan gluteenittomaksi ja alkoi heti voida paremmin myös itse. Tutkittaessa Peggyllä todettiin olevan ylirefleksit, todella matala kipukynnys ja ärtymystä korkeisiin ääniin ja kirkkaisiin valoihin. Nämä ongelmat viittasivat enemmän metaboliseen ja kemikaalisen epätasapainoon kuin neurologiseen ongelmaan. Aiemmin oli tehty puutteellinen keliakia tutkimus eikä sitä voinut lukea pois laskuista. Uuden tutkimuksen perusteella Peggyllä todettiin vakavia reaktioita gluteeniin. Tämä ei ollut perinteisen keliakian muodossa vaan hänen testeistään löytyi kohonneita ''antibody'' arvoja transglutaminaasi-6 kohdalla joka vaikuttaa hermostoon. Perinteisen keliakian transglutaminaasi-2 vaikuttaa suolistoon/ruoansulatukseen. Lisäksi löytyi viitteitä maidon ja seesamin aiheuttamasta immuuni reaktiosta. Peggy laitettiin gluteenittomalle, maidottomalle ja seesamittomalle ruokavaliolle ja hänen elämänsä muuttui välittömästi. Hän alkoi kasvaa, pärjätä koulussa erinomaisesti ja kaikki vaivat katosivat. Peggyn äiti oli todella surullinen siitä että vuosien mittaan yksikään aiemmin hanta hoitanut lääkäri ei ollut tutkinut ongelmia perusteellisesti ja tarjonnut täten toimivaa hoitoa. Datis sanoi hänelle että on parempi että ongelma löytyi 12 vuoden iässä kuin 30 vuoden jälkeen niinkuin hänen äitinsä Hashimoton taudin kanssa oli käynyt.
Siinä vain kaksi esimerkkiä miten monimuotoisia ongelmia aivojen ja ruoansulatuksen toiminnan ongelmat voivat vaikuttaa ja kuinka loppupeleissä pienillä korjauksilla elämänlaatu paranee huomattavasti. Näitä voin varmaan lisäilläkin jossain vaiheessa jos jaksan :D.

Aivojen rakenteesta ja toimintahäiriöistä

Kuvan copyraitti Samwais :D
 
Tässä vielä hieman pohdiskeltavaa omien aivojen toiminnasta. Jos huomaat itselläsi tai läheisilläsi alla mainittuja oireita/tuntemuksia on hyvin mahdollista että tämä kyseinen aivolohko ei silloin toimi täysin optimaalisella tasolla.



Otsalohkon toimintahäiriön oireita:
  • lihasten ''hitaus''
  • Masennus
  • Mielen raskaus tai laiskuus
  • Huono ärsykkeen hallinta/ärtyisyys
  • Huono sosiaalinen käyttäytyminen ja sen arviointi
  • Huono käsiala
  • Huonot kognitiiviset toiminnot kuten matematiikan laskeminen tai suunnitelmien tekeminen
  • Huono kognitiivinen oppiminen/omaksuminen kuten matematiikka, uudet kielet tai ''filosofia''
  • Huono lihaksilla tapahtuva oppiminen kuten tanssi ja urheilu
Ohimolohkon toimintahäiriön oireita:
  • Huono muisti
  • Kuulovaikeudet jos taustamelua
  • Tiinnituskohtaukset/jaksot
  • Epänormaalit väsymys/uupumusjaksot päivän mittaan
  • Unettomuus jaksot
Päälakilohkon toimintahäiriön oireita:
  • Epätasapainon tunne pimeässä tai paksuilla kengänpohjilla/koroilla
  • Ongelmia havaita missä keho on suhteessa ympäristöön
  • Vaikeudet tunnistaa esineitä koskettamalla
  • Vaikea tuntea missä raajat ovat ja altis kaatumisille ja ''venähdyksille''
Pikkuaivojen toiminta häiriön oireita:
  • Huimaus tai pyörryksissä olemisen tuntemuksia
  • Pahoinvointia liikkuvasta ''palautteesta'' kuten autopahoinvointi
  • Huono tasapaino
  • Hienovarainen tärinä liikeradan lopuksi
Takaraivolohkon toimintahäiriön oireita:
  • Vaikeudet visuaalisen informaation käsittelyssä kuten muotojen, värien ja liikkeen tunnistaminen
  • Visuaaliset hallusinaatiot
  •  Visuaaliset kellujat/''floaterit''. Varmaan erilaiset valopisteet ''häiriöt'' näköpiirissä.
  • Kuvan/kohteen pysyvyys tai uudelleen tuleminen näkökenttään kun se on jo poistettu näkökentästä
Lopuksi

Kirjan loppukappaleessa Tohtori Kharrazian puhuu mm. siitä miten tämä kirja ei kerro siitä miten voit korjata aivosi tai pitkäaikaiset terveysongelmasi. Ja mainitsee myös sen että jos lääkärisi/terveyttäsi hoitava henkilö vannoo korjaavasi/parantavasi sinut, ole varovainen. Mun mielestä tämä on hyvin sanottu koska koskaan ei voi olla varma ongelmien todellisista syistä, varsinkaan ilman perusteellista tutkimista. Lääketiede kehittyy koko ajan ja kroonisista sairauksista on opittu paljon mm. hänen edellisen kilpirauhasongelmista kertovan kirjan ilmestymisen jälkeen. Kirja on tutkimus siitä mitä syitä ongelmien takana voi olla ja tietysti keinoista asioiden korjaamiseksi. Hän mainitsee myös sen että monet tärkeät asiat jäivät huomiotta ja lisätutkimusta tarvitaan edelleen ja koko ajan. Ja vaikka kirja sisältää monta menestystarinaa, on potilaita joita ei ole pystytty auttamaan tarpeeksi ja on edelleen paljon opittavaa.

Nyky-yhteiskunta ja terveydenhoito/lääketiede ei ole täysin tietoinen räjähdysmäisesti yleistyneiden henkisten ja ruoansulatusongelmien todellisista syistä. Vaikka nykylääketieteen keinoilla ei voi antaa sinulle diagnoosia se ei tarkoita että kaikki on ok. Ja Datis toivookin että sinä olet terveydenhoidon vallankumouksen kärjessä eli olet tietoisempi omasta terveydestäsi ja vaadit lääkäriltäsi enemmän ja autat heitä kehittymään ja täten auttamaan sinuakin paremmin.

Lääkäriä ja tutkijaa joka sanoo ettei tiedä tai ymmärrä kaikkea kannattaa minun mielestäni kuunnella.

torstai 13. marraskuuta 2014

Aikuistumisesta

Katseltiin tuossa jokin aika sitten How I met your motheria ja jaksoa missä oli Tedin muistaakseni 28 synttärit...? Tai 29. Enivei kun rupesin katsomaan sarjaa olin abaut 26 vee ja muistan ajatelleeni että onneksi en ole vielä 28 :) Nyt olen vanhempi kuin Ted kyseisessä jaksossa.

Miksi mietin että onneksi en ollut aikoinaan jo 28 vee? Koska tunnen itseni edelleen samaksi epävarmaksi idiootiksi kuin vaikka 19 vuotiaana tai nuorempana. En nyt tietenkään yhtä idioottina, koska luulen oppineeni muutamia asioita 10 vuodessa :) Ja opin edelleen, siksi tämä blogikin.

Luulen että suurin osa ihmisistä, minä ainakin, kuvittelee/minäkin kuvittelin että kun kasvaa ''isoksi'', eli kun tulee ikää, on automaattisesti jotenkin varma itsestään, vastuullinen luonnostaan, ei pelkää juuri mitään ja tekee pelkkiä ''aikuisten juttuja''. Tai että aikuisena pitäisi olla edellisessä lauseessa mainitut ominaisuudet. Jos kuvittelet tai väität olevasi aikuinen ja omaavasi luonnostaan edellä mainitut ominaisuudet väitän että valehtelet ja säälin sinua. Miksi? Siitä lisää lopuksi :)

Edellä mainitut ominaisuudet voidaan kuvitella normaalin aikuisen ominaisuuksiksi ja täten ''positiivisiksi'' mutta totta on että jos on positiivisia ominaisuuksia on myös ''negatiivisia''. Esim. mun mielestä vaikka lapsen saaminen 18-20 vuotiaana olisi ollut äärimmäisen pelottavaa koska olin ja olen edelleen täysin keskeneräinen ihmisenä.

Mutta mikä erottaa aikuiset epävarmoista ja pelokkaista lapsista, vaikka tunnen itseni keskeneräiseksi? Epävarmuudella ja pelolla tarkoitan tässä kaikenlaisia henkisiä ja fyysisisä reaktioita mitä tapahtuu toiminnassa mikä vaatii henkistä ja fyysistäkin panosta. Vaikea sanoa tuo jotenkin fiksusti ja ytimekkäästi, toivottavasti ymmärrät :D Ehkä esimerkkinä vaikka itsensä epäilemisen tai auktoriteetin pelon aiheuttama toiminnan tekemättä jättäminen tai vaikka tunteistaan puhumisen vaikeus. Eli se mikä mun mielestä erottaa lapset ja aikuiset, on se että yleensä aikuiset ovat velvollisia toimimaan näistä ''negatiivisista'' tekijöistä huolimatta, ainakin jossain määrin. Ja että aikuiset koettavat olla näyttämättä näitä ''negatiivisiksi'' koettuja ominaisuuksia. Veikkaan että jos ei pysty toimimaan niistä huolimatta on jollain elämänalueella ongelmia. Omien kokemusten perusteella allekirjoitan edellisen lauseen.

Toki on ihan järkevää olla huolissaan vaikka vuokranmaksusta, ruoan saannista tai työllisyystilanteesta. Itse olen todennäköisesti jäämässä työttömäksi marraskuuun jälkeen mutta silti en ole tippaakaan huolissani siitä että miten tulen pärjäämään, varsinkaan täällä Suomessa, tai siitä millon saan uudestaan töitä insinöörinä.

Nykyään olen enemmän huolissani siitä että jään pyörittelemään papereita loppuelämäkseni enkä ole onnellinen. Meillä hyvin toimeentulevilla länkkäreillä on oikeasti mahdollisuus ja aikaa tavoitella mm. onnellisuutta ja eettisyyttä mm. eloonjäämisen ja ravinnonsaannin tilalla. Ammatinvaihto on minulle todellinen vaihtoehto tällä hetkellä. Helppoa se ei ole mutta ei se unelmien ja onnellisuuden tavoittelun pidäkään olla helppoa, palkitsevaa kyllä. Viimeiset puolitoista vuotta ovat osoittaneet että konttorissa istuminen ei ole hirveän kivaa. On tässä hyvätkin puolensa mutta ne häviää kaikelle muulle.

(Ja koska näen itseni hyvin toimeentulevana länkkärinä joku voisi sanoa että ei mulla ole oikeutta puhua selviytymisestä. Totta, mutta meillä on mahdollisuus ja ehkä jopa velvollisuus, olla onnellisia ja sitä kautta yrittää auttaa ja antaa muillekin jotain. Ja en usko siihen että pitäisi päätyä pohjalle ennenkuin tietää mikä on hyväksi itselle ja muille.)

Lähti ehkä vähän sivuraiteille alkuperäistä ideaani ajatellen :D mutta ehkä pointtina tässä oli se että säälin sinua jos yrität turhaan kahlita itseäsi (k)ankeaan ''aikuiseen'' ajatteluun ja maailmaan. Ole rehellisesti oma itsesi ja välillä myös sisäinen lapsesi ja näytä epävarmuutesi ja pelkosi ja käytä niitä mahdollisuuksina oppia, muuttua, kehittyä, kasvaa ja luoda ja innostu lapsen lailla asioista ja tekemisestä mistä tykkäät oikeasti, täysillä. Älä sulje näitä mahdollisuuksia pois koska kuvittelet että niin aikuisten pitää tehdä.

Samperi, ajattelin että oisin heittänyt tähän pari käytännön esimerkkiä mutta ei se mun mielestä sovi tekstin pohdiskelevaan kokonaisuuteen joten jokainen miettiköön itse mitä ne on :)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Liha- ja monokulttuurista


Sanon heti tähän alkuun pari asiaa. Minä en ole tiedemies, ihan maalaisjärjellä tätä kirjoitan, enkä ole täydellinen ja kulutan paljon perus atria ja hk lihaa, eli syön ihan vaan lihaa ja kasviksia, mutta en ole sitä mieltä että tehotuotettu antibiooteilla kyllästetty, soija- ja viljaliha on vastaus maailman ruoka ja ympäristöongelmiin. Minun tavoissani on parannettavaa ja niin on myös sinunkin. Toki kasvissyöjät käyttävät muitakin proteiininlähteitä mutta tässä kirjoituksessa käytetään selvyyden vuoksi yhtä monokulttuurin massatuotetta eli soijaa. Yhtä hyvin tässä voitaisiin puhua vaikka viljoista ja maissista.

Edelleen, tämä kirjoitus on tehty ihan maalaisjärjellä, se ei perustu faktoihin koska niitä minulla ei kaikkia ole. Tekisin mielelläni lisää tutkimusta jos joku sen rahoittaisi ja olisin tiedemies :D Oheisessa linkissä jotain faktaa ja tiedettä Australiasta:


Asiaan

Lihansyömisen vastustajat perustelevat kantansa usein sillä että lihan kasvattamiseen tarvitaan enemmän rehua kuin siitä saadaan. En muista tarkkaa lukua esim. naudanlihalle, mutta se taisi olla jotain 1 suhde kymmeneen. Eli yhden naudan kilon tuottamiseen tarvitaan 10 kg rehua ja rehu vaatii tietysti enemmän viljelytilaa ja resursseja kun se käytetään karjan/lihaelukan kasvattamiseen.

Tarkastellaanpa ’’niitty/laidun’’naudan ja mm. kasvissyöjien proteiininlähteen, soijan, tuotantopolkua. Nämäkään eivät ole faktoja, paitsi muutama, ihan maalaisjärkeä tässä käytän, pahoittelen jos jokin vaihe jää uupumaan. Ymmärrätte varmaan pointin kuitenkin? Soijaskenaariossa käytän suomeen jostain Ameriikoista tuotavaa lastia joka sitten jalostetaan Suomessa.


Soija, viljellään varmaan Ameriikoissa:
  • (Soijan geenimanipulointi?)
  • Siemenen istutus (tehdään koneella)
  • Kastelu?
  • Lannoitteet + muut ravinteet (tehdään jollain koneella)
  • Tuholaisen torjunta-aineidenlevitys (tehdään jollain koneella)
  • Sadonkorjaus (tehdään jollain koneella)
  • Pakkaus (tehdään jollain koneella)
  • Toimittaminen satamaan
  • Laivalla Eurooppaan
  • Rekalla? Suomeen Soijatehtaalle. (Okei, tuotiin Suomeen koska uudenkaupungin soijatehdas on mennyt konkurssiin. Googletin tänään, 12.11.2014, Tekniikka ja talous lehden artikkelia ja tuli uutisia konkurssista)
  • 9 vaiheinen prosessi jolla soijasta tehdään syötävää
  • Pakkaus
  • Toimitus kauppoihin
 
Niittyliha:
  • Elukka elää niityllä/laiduntaa
  • Rekalla? teuraalle
  • Rekalla? jakeluun/suoraan teurastamolta asiakkaille

Kun vertailee noita ketjuja, on minun vaikea ymmärtää miten joku voi pitää soijan syömistä taloudellisena ja ympäristöystävällisenä. Halpaa se varmaan on. Tai muotoillaan se toisin, tuottavaa. Ei luonnolle voi antaa hintaa. Olisi kiva tietää paljon luonnonvaroja menee jo pelkkään kasteluun, lannoitteiden ja tuholaisaineiden valmistamiseen sekä niiden levittämiseen ja sadonkorjauksessa tarvittavien koneiden rakentamiseen.
 
Kaiken lisäksi peltojen tieltä raivataan metsää ja niittyä ja siinä samalla tuhotaan toimivia ekosysteemejä ja eläinlajeja jotka ylläpitävät luonnon normaalia toimintaa. Ja metsät sitovat huomattavan määrän esim. hiilidioksidia. Luonnon tuhoamisen kruunaa se että jossain vaiheessa kyseisillä pelloilla ei kasva enää mikään. Lisäksi soija jalostetaan syötäväksi tehtaassa 9-vaiheisen prosessin avulla. Kuulostaapa luonnolliselta ja terveelliseltä. 9-vaiheisesta tehtaasta oli juttu muistaakseni Tekniikka ja talous lehdessä. (Nyt on vaikea perustella tuota 9-vaiheista prosessia koska en löydä juttua interwebistä ja netistä löytyvän tiedon mukaan kyseisellä tehtaalla tehtiin lähinnä rehua ja öljyä ja muita oheistuotteita. Mutta muistaakseni jutussa puhuttiin ihan ihmisille tarkoitetusta soijavalmisteesta ja tehtaan edustaja kertoi 9-vaiheisesta prosessista.) 

Toinen fakta millä monet voisivat perustella lihattomuuttaan on ilmastonlämpeneminen ja että lehmät tuottaa metaania ja rehun kasvattamisessa hiilidioksidia ym. Metaanin tuotto on ihan faktaa mutta kuten edellä mainitsin, soijateollisuus/monokulttuuri tuhoaa luontoa jatkuvasti ja peruuttamattomasti ja täten vapauttaa ilmaan huomattavan määrän ilmastonmuutokseen vaikuttavia kaasuja. En ota kantaa erikoisrehuun joka on kehitetty lehmien tuottaman metaanin vähentämiseen koska se on tehotuotantoa ja ilmaisin mielipiteeni siihen tekstin alussa. Niityllä kasvaa monipuolisesti elukoita sulassa sovussa luonnonkiertokulkua ylläpitäen ja mm. hiilidioksidia sitoen. Ja elukoiden lisäksi niityllä voi kasvattaa, ylläripylläri, myös kaikenlaisia kasveja joita syödä ja ilman lannoitteita ja tuholaistorjunta-aineita. Ja voi siellä kasvattaa muutakin kuin lehmiä. Linkistä pääsee tutustumaan yhden farmin tarjontaan. Sugar Mountain Farm

Lisää asiaa

Nykyihminen on ikävä kyllä unohtanut että luonnosta löytyy aika paljon syötävää. Toivottavasti jengi herää tämän suhteen. Ihmiset ja minä myös, ovat laiskistuneet koska työnteko ei nykyään ole konkreettista ruoan hankkimista. Marketti on aika helppo vaihtoehto.

Hiljattain tuli yle:ltä Michael Mosleyn isännöimä lihadokkari missä käsiteltiin lihan ympäristövaikutuksia hiilidioksidin/kasvihuonekaasujen määrällä. Mutta ei se niin yksinkertaista ole ja olisi kiva tietää mitkä kaikki vaiheet tutkimukseen on otettu mukaan. Esim. luonnon ja ekosysteemit tuhoavan viljelyn todellisia vaikutuksia, vaikka 20 tai 50 vuoden päähän noissa laskemissa ei varmaan ole otettu ollenkaan huomioon.

En väitä että minulla olisi tässä vastaus ravinto-ongelmiin, ei ole koska nämä asiat eivät ole yksinkertaisia. Mutta ei näitä asioita voi pohtia pelkästään kasvihuonekaasupäästöjen määriä vertailemalla. Kuka tahansa kasvissyöjäksi eettisistä syistä ryhtynyt voi allekirjoittaa tämän. Kaasupäästöjen arviointi tuntuu ikävä kyllä olevan nykyään se pätevin ekologisuuden mittari. Luonnon tasapainoinen, luonnonmukaisesti evoluution kautta kehittynyt kestävä ja monimuotoinen tila on avain terveeseen luontoon ja sitä kautta myös ihmisiin ja muihin eläimiin. Monokulttuuri ei ole missään tapauksessa luonnollista eikä kestävää.

Luonnollisuus ei vaan ole nyky-yhteiskunnan, massit tänne ja heti näkemyksen, mukaan tuottavaa. Mielestäni ihmisten äly ja ennen kaikkea määrä, tai ehkä nykyään lähinnä ahneus, on kehittynyt luonnon/evoluution ohi ja kun nykyään ei enää eletä luonnon ehdoilla vaan sitä hyväksi käyttäen, homma ei voi jatkua samalla tavalla. Aika moni on varmaan samaa mieltä. Rahaa ei voi hengittää, juoda tai syödä. Aika moni on varmaan samaa mieltä siitäkin.

Loppuun linkki monipuolisen luomuviljelyn toimivuudesta. Toisaalta tuossa käsitellään lähinnä kasvien viljelyä mutta miksei tuolla voisi kasvattaa elukoitakin samalla? Loppurapsu löytyy klikkaamalla oikeaa reunaa kohdasta 30 year report ja se on tiukka ja mielenkiintoinen paketti. Farming system trial

Liikkumisesta ja yleisestä teydestäkin


Rupesin kirjoittamaan liikkumisen iloista ja suruista ja huomasin että tekstiä tulee vähän sekalaiseen tyylin. Joten tästä riittää varmaan kirjoitettavaa useampaan kertaan.

Mutta ensimmäiseksi on sanottava että liikuntaa tärkeämpää on lepo eli uni ja stressinhallinta ja ravinto. Ja tietysti bonuksena se että nauttii elämästä ja tekemisistään J Jos lepo ja ravinnon saanti ei ole riittävää, ei ole mitään järkeä ruveta treenaamaan kovaa tai toivoa esim. laihtuvansa terveesti ja pysyvästi. Keho tarvitsee kumpaakin toimiakseen oikein.

Luulen että näiden kahden puutteellinen huomioiminen ja alempana mainitun uintiharrastuksen kombinaatio, johti aikoinaan minullakin jonkinlaiseen ylirasitustilaan. Ja en ole toipunut siitä vieläkään koska sitä ei hoidettu aikoinaan ja ravintokin oli nyky-ymmärrykseni mukaan huonoa. Ei se nykyäänkään ole täydellistä mutta se on ihan normaalia J En koe olevani vieläkään täysin terve mutta sinne ollaan matkalla. Siitäkin voin varmaan kirjoitella toisella kerralla tarkemmin.

Fiksu liikkuminen

Mun mielestä liikkuminen fiksusti on helppoa ja siitä saa paljon. Se mm. piristää, rentouttaa ja takaa oikein toimivan ja terveen kropan. Kaikenlainen passiivinen oleminen ylipäätään on todella kuluttavaa, ei pelkästään liikkumattomuus. Liikkuminen on myös oiva tapa osallistua sosiaaliseen tilanteeseen. Paskan (työ)päivän jaksaa kumman hyvin kun tietää että pääsee kyykkäämään tai kavereiden kanssa pelaamaan fudista tai lätkää myöhemmin.

Minulla on tosiaan kokemusta myös, ei niin fiksusta treenaamisesta. Aikoinaan kun uin kovaa, kävin altaassa pahimmillaan 9 kertaa/viikko, 3 kertaa/viikko ennen koulun allasta tappo jumppa ja muutamat kevyehköt puntit siihen päälle vielä. Ja koulun treeneissä minulla oli vaikeuksia pysyä muiden perässä pitemmillä matkoilla, joten vedin lähes aina liian kovaa. Ei ollut hirveän kivaa, silloin ja varsinkin jälkeenpäin mietittynä. Ei sitä nuorempana ja miksei myös vanhempana, välttämättä tajua että tekee jotain väärin. Olen vähän katkera, en oikeasti enää, itselleni ja myös vanhemmilleni koska eivät oikeasti kyselleet minulta tykkäätkö tästä. Samaa virhettä en tule tekemään oman lapsen/lasteni kanssa.

Mitä on mun mielestä fiksu liikkuminen? No kaiken perusta pitäisi olla kehon perusliikkeiden hallitsemisessa. Näihin liikkeisiin kuuluu kyykky, lantiosarana sekä erilaiset työnnöt ja vedot. Sekä tietysti kävely ja juoksu. Juoksulla en nyt tarkoita pitkää lenkkiä. Vaan ’’täysillä’’ juoksua eli spurtteja. Raskaiden asioiden kantaminen, työntäminen ja vetäminen, mäkijuoksu ja hyppynaru ovat erinomaisia vaihtoehtoja ’’kardio’’ harjoitteluun. Mutta kyllä se sydän lyö ja keho tarvitsee happea kyykätessäkin. Ja jos keho ei pysty näihin liikkeisiin niin se ei toimi oikein ja se aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.

Tämän tyylisiä liikkeitä voi treenata helposti omalla kehonpainollaankin tai vaikka kahvakuulalla ihan kotonakin tai kuntosalilla jos haluaa käyttää suurempaa vastusta. Vastusta käytettäessä on mun mielestä erittäin helppo pitää lihakset virkeinä ja ylläpitää lihasta ylipäätään ja ylläpitää vahvaa luustoa. Koska kaiken avain on kehon haastaminen. Koneissa istuminen ei ole haastavaa, joissain tapauksissa se on toki tarpeellista esim. kuntoutuksessa. Lihasten säilyttäminen on tärkeää yleisen terveyden kannalta.

Ja 3 kertaa viikossa liikkuminen ei korvaa 37,5 tunnin istumista. Joten päivän aikana tulisi myös liikuskella, venytellä ym. pikkukivaa. Mahdollisuuksia liikkua ei pidä nähdä pakkona vaan hyvänä ja terveenä asiana. Näihin päivittäisiin mahdollisuuksiin kuuluu mm. kävely tai pyöräily töihin, kauppareissu ilman autoa, seisominen julkisissa ja seisominen mahdollisimman paljon yleensä. Kyllä, seisominen luetaan nykyään liikunnaksi. J Perusistumatyötä tekevä kuluttaisi vuodessa 10 kg rasvamäärän verran enemmän energiaa jos seisoisi 3 tuntia enemmän. (Tästä kuulin ihan suomalaisesta lähteestä, linkki hukassa J) Ja ryhti ja liikkuvuuskin parantuisi huomattavasti. Kauppakassien kantaminen on parasta mahdollista arkiliikuntaa. Esimerkiksi omat vanhempani eivät sitä tee ja kärsii erinäisistä vaivoista mitkä eivät varmasti ole tulleet liikkumalla.
 
Käytäntö

Jos nyt jotain ihan käytännön vinkkejä, vaikka salille, pitää heittää niin erilaisilla kyykyillä tangon tai kahvakuulan avulla, maastavedoilla, punneruksilla ja leuoilla pääsee aika pirun pitkälle. Siihen kun ottaa lisäksi erilaisia kantoja, liikkuvuus- ja venyttelyjuttuja niin homma toimii pirun hyvin. Bonuksena voi laittaa yllä mainittuja kardiojuttuja tai vaikka ihan reipasta kävelyä. Pirun yksinkertaista mutta ei välttämättä aina helppoa, koska kehon haastaminen ei ole aina helppoa.
 
Lisäksi kannattaa aina välillä kokeilla jotain uutta. Ja ehkä jotain sosiaalista liikuntaa eli esim. kavereiden kanssa pelailua.

Liikkuvuusjuttuja kannattaa varmaan katsella netistä, koska minua fiksummat niistä on paljon kirjoittanut. Liikkuvuutta kannattaa hakea enemmän liikkeen ja kehon tasapainon saavuttamisen kautta mieluummin kuin pitkillä venytyksillä. Ehkä muutama esim. liikkuvuusjutuista/liikkumisesta, FMS, primal move ja Ido portalin ja Kelly Starretin jutut. Mutta youtube on täynnä kaikenlaisia kivoja mobility videoita J
 
Linkissä olevaa Limber 11 settiä olen itse kokeillut ennen kyykkäämistä ja se on toiminut ihan kivasti ainakin mulla :)
 

Loppuun vielä juoksun (pitkän matkan) turhuudelle muutama syy:

·         Harva osaa juosta turvallisesti eli ei kantapäillä ja hyvällä tekniikalla

·         Jokainen askel on toisto ja virheet tekniikassa ja kehon tasapainossa aiheuttaa keholle rasitusta huomattavasti. Varsinkin kun juostessa pitempiä matkoja tulee toistoja valtava määrä

·         Yhden tutkimustilaston mukaan olikohan se n. 80% lenkeistä tuottaa lenkkeilijöille kipua! Kipu on aina merkki siitä että jotain tehdään väärin ja tekeminen tulisi lopettaa. (olen pahoillani en muista mistä luin tästäkin tilastosta J tulevaisuudessa koitan olla fiksu ja kaivaa viitteetkin kehiin)

·         Lenkkarit eivät vaimenna iskua vaan sitä signaalia minkä pitäisi aiheuttaa kipua kun juokset kantapää edellä tai huonolla tekniikalla

·         Pitkät lenkit syövät lihaksia koska keho sopeutuu pitkiin lenkkeihin ja sille edullista on päästä painavasta lihaksesta eroon

·         Juoksu nostaa metabolismia vain muutamaksi tunniksi

·         Jos miettii evoluution kannalta juoksua, eli jos et saanut saalista kiinni lyhyen ponnistuksen (eli vaikka spurtin jälkeen) ei ole hirveän taloudellista tai fiksua lähteä juoksemaan maratoonia sen perässä.

·         Toinen näkökulma evoluution kannalta on se, että auttaisiko pitkän matkan juoksu elämässä luonnossa oikeasti? Ei.

·         Onko pitkän matkan juoksijat terveen näköisiä ja ryhdikkäitä? Ei mun mielestä

·         Mun mielestä juoksu on pirun tylsää J

Tästä tuli taas kauheen pitkä, ei kai sillä ole väliä. Lisääkin olisin voinut kirjoittaa mutta ehkä ens kerralla sit. Ja sitten kun itse opin lisää.