Allekirjoitan kyllä edelleen ''ei kiinnosta vittuakaan'' tekstin tai ainakin sen taustalla olleen ajatuksen oman asenteen ja elämänkatsomuksen muutoksesta (en ole kyllä uskaltanut tarkistaa mitä kaikkea sinne kirjoitin :D ) mutta asenteen muutoksesta huolimatta, ''konkreettisten'' asioiden tekeminen tai tekemättä jättäminen on välillä niin pirun vaikeaa. Ja sehän minua ketuttaa. En mä tässä elämässä muuta kadu (kliseisesti) kuin asioita mitä on jäänyt tekemättä ja sanomatta enkä haluaisi jossitella enää tulevaisuudessa. En mä nyt varmaan unelmieni naista tai rokkitähteyttä ole missannut jänistämällä jatkuvasti mutta aiemmin mietin kyllä paljon missä ja kenen kanssa olisin jos... Mutta olen varmaan missanut monta kivaa ihmistä ja monta kivaa seikkailua koska en ole uskaltanut sanoa mitään tai olen sanonut itselleni ei tai et sinä siitä olisi tykännyt tyylistä kakkaa tai en ole oikeasti miettinyt mitä Minä haluan tehdä. Luulen etten mä nyt täysin oma itseni ikinä ole ollut koska on aina ollut suht paska fiilis, henkisesti tahi/sekä fyysisesti. Toivottavasti olen kohta oma itseni.
Eipä mulla kummempia aktiviteetteja nykyään silleen olekaan (varmaan kun olen ollut aina niin ankea niin ei mulle kukaan soittele :D ?) ja niiden rutinoituminen ei aiheuta suurempia ongelmia mutta kyllä mä itseni yleensä löydän himasta muhimasta ellen siis ole tappamassa sieluani hämärässä toimistossa. Eikä se aina niin kivaa ole. Olisi kiva olla vähän spontaanimpi välillä. Ahdistusta/jännitystä voi aiheuttaa jopa vain bussilla keskustaan meneminen tai leffassa käyminen. Eihän ahdistuksessa ja jännittämisessä silleen mitään vikaa ole (stressihän valmistaa kehon johonkin selviytymistä vaativaan :) ) mutta vuosiakausia jatkunut stressitila on vähän niinkuin koko ajan päällä ja sen myötä on vähän vaikea nauttia elämästä tai olla ''tuore''. Koska se vaikuttaa vähän kaikkeen. (Myönnän kyllä välillä pohtivani edelleen yleisellä tasolla mitä jos olisin ollut oma itseni nuorempana?) Lisäksi yksittäisen stressitekijän esim. tuon matkan keskustaan myötä tulee myös kiusallinen ongelma kun vatsa tuppaa menemään sekaisin/vessahädästä tulee jatkuvaa. Yritä siinä sitten tsillata puistossa tai pelata hyvin finaalissa, saatana.
Pitkään luulin vaivojeni johtuvan väärästä ravinnosta mutta nyt olen vakuuttunut siitä että nykyiset ongelmat on suurimmaksi osaksi stressi ja mentaalibalanssiperäisiä. Tästä kertoo varmasti myös se että kilpirauhaseni ei toimi niinkuin sen pitäisi (se on kyllä voinut olla ongelmana jo lukioikäisestä saakka liian kovan treenin ja muun pikkukivan seurauksena). Toki ravinnolla on ollut oma vaikutuksensa ja en meinaa palata aikaisempaan paitsi että rupean tietoisesti syömään enemmän hiilareita :) Ja tietysti pitäisi mennä säännöllisesti nukkumaan, aina. Kesäisin ja vapaalla se on hankalampaa.
Usein en jaksa edes yrittää vaikka haluaisin. Tiedän kyllä että toimimalla näin vahvistan vanhoja ja ei niin hyviä ajatus- ja toimintamalleja. Edistystä on tapahtunut jonkun verran minkä tunnen jo tuosta aiemmin mainitusta asenteen muutoksesta mutta paljon on vielä matkaa konkreettisten asioiden hallitsemiseksi. On se silti välillä vaikeeta. Mun oikeasti ainoa ongelma nykyään on se että voin kakata housuun melkein millon vaan :D En mä esim. itseni nolauksesta tai muiden mielipiteestä ole enää huolissaan. Toki housuun kakkaaminen on noloa mutta lähinnä epäkäytännöllistä jos olet kaukana puhtaista vaatteista. Ehkä mun pitää oppia uskomaan itseeni kehoni herrana ja ottamaan jännittäminen ja stressi aistit sytyttävänä tilana joka valmistaa elämään? Ja vain tehdä asioita mitä haluan, heittäytyä pieneen tai isompaankin seikkailuun, fiiliksestä huolimatta? Ja länkkärinä jonka ainoa ongelma on mahdollinen housuun kakkaaminen, ansaitsen varmaan kakata housuun, työhaastattelussa tai vaikka treffeillä (jos joskus uskallan siis)? :D
