Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kuinka selvitä pettymyksistä ja särkyneestä sydämestä

Olen itse elämässäni vähän oudossa tilanteessa ja ristiriitaisten tunteiden tykityksessä. Kaikki on periaatteessa tosi hyvin mutta jotain puuttuu, monesta olen viime vuosina joutunut luopumaan/karsimaan mutta paljon olen myös oppinut. Tiettyjen asioiden puuttumisesta voin syyttää vain itseäni mutta olen oppinut elämään sen kanssa :D

Jotkut ovat monesti sanoneet että kaikki on mahdollista jos vain tekee hommia asian eteen. Olen hieman eri mieltä. Ehkä hyvällä tavalla. Toisten mielestä ehkä pahalla tavalla. Koska kaikki ei ole minun mielestä mahdollista tai on vähintään äärimmäisen epätodennäköistä. Jotkut voisi sanoa että äärimmäisen epätodennäköinen on mahdollista. Saakelin vaikeeta vaan :D Ehkä.

Mun mielestä epätodennäköisen jahtaaminen aka mahdottoman jahtaaminen on tietyn pisteen jälkeen turhaa ja kuluttavaa. Jos et ole itsellesi rehellinen ja pohdi realistisesti onko sinulla mahdollisuuksia saavuttaa näitä tavoitteita, muuttuu unelman tavoittelu helposti painajaiseksi. En sano etteikö kova työnteko kannattaisi mutta tiettyihin asioihin, töihin, urheilulajeihin ym. ei vaan kaikilla ole edellytyksiä eikä rakkautta voi pakottaa. Pakottamalla syntyy pelkkää paskaa ja seinää päin yhä uudestaan juoksemalla ei pääse mihinkään.

Tietyistä asioista luopuminen ja/tai sydämen särkyminen sattuu ja satuttavasta ja tärkeästä asiasta on todella vaikea päästää irti. Mutta se kertoo myös siitä että ollaan asian ytimessä. Eli ollaan tekemisissä asioiden kanssa mitkä tekee oikeasti onnelliseksi (tai jos sulla on joku toinen motiivi mene itseesi ja lopeta :D). Jos onnellisuuden jahtaaminen aiheuttaa liikaa vaivaa ja mielipahaa ja pahimmassa tapauksessa terveyden menettämisen, jossain mennään pieleen, eli et ole rehellinen edellytyksistäsi tai tavoitteesi ei oikeasti johda onnellisuuteen.

Mitä sitten tehdä kun edellämainittua tapahtuu ja pitäisi päästää irti? No helppoahan se ei ole ja aiheuttaa kipua, siitä ei pääse millään ylitse. Tunteilleen ei voi mitään ja kaikki on paskaa tai ristiriidassa. Tai sit ei. Me ei olla meidän menneisyys tai tulevaisuus. Menneisyydestä ja kokemuksista voi ja tulee oppia. Meitä ei määritä meidät maahan lyönyt asia vaan minkälaisena nousemme ylös ja miten ammennamme vastoinkäymisistä voimaa ja uutta virtaa asioihin jotka ovat meille tärkeitä ja mihin voimme jopa vaikuttaa. Ja se miten opimme kokemuksista, niin hyvässä kuin pahassakin. Mennyt kipu ja pettymys muistuttaa meitä siitä että sydän voi parantua. 

Lopuksi, tarvitaanko me ihan hirveästi epämääräisiä tavoitteita ja onnellisuuden määritelmiä ollaksemme onnellisia ja tyytyväisiä? Me ollaan pohjimmiltaan kuitenkin aika yksinkertaisia elukoita joiden tavoitteena on syödä, lisääntyä (tai lusikoida jonkun kivan misun kanssa) ja chillaa. Ei meillä ole tarvetta ylikelata ja monimutkaistaa elämää joka on loppupelissä aika yksinkertaista meille länkkäreille.

T,
Samwais

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kokeile tätä pikadieettiä ja treeniä ja hämmästy! Tuloksia välittömästi!

Alkuun pahoitteluni hieman harhaanjohtavasta klikkiotsikosta :D Tarjolla ei ole välittömiä tuloksia koska se ei vaan ole mahdollista.Tai tavallaan tarjolla on myös välittömiä tuloksia jos saat tästä järkeä omaan tekemiseesi, ne ei vain näy heti :) Oon kirjoittanut tästä aikaisemminkin mutta näistä asioista ei voi puhua liikaa.

Terveys ja hyvinvointi ei ole kuukauden tai parin pikakuuri vaan elämänpituinen matka. Itseään näännyttämällä ajautuu vain suurempiin ongelmiin. Isompien muutoksien kanssa painiessa tuloksien tekemisessä puhutaan kuukausista tai jopa vuosista. Keho ja mieli tarvitsee aikaa sopeutuakseen pieniin muutoksiin joista sitten edetään pikkuhiljaa isompiin muutoksiin.

Muutos on kyllä vaikeaa mutta siitä ei kannata tehdä monimutkaista tai liian rajoittavaa. Meillä on tietty määrä ''henkistä voimavaraa''/tahdonvoimaa joka pistää liikkeelle tai estää sortumisen roskaruokaan ja huonoihin tapoihin. Jos kaikki tekeminen perustuu kaiken kieltämiseen ja nounou asenteeseen, on tämä voimavara aika nopeasti käytetty ja homma lähtee nopeasti lapasesta. Eli treeni/fiksu tekeminen loppuu seinään tai oikea ruoka vaihtuu roskaruokaan/herkkuihin.

Tätä tahdonvoimaa voi myös treenata. Esim. seuraamalla jotain treeniohjelmaa tiedät aina mitä meinaat treenipäivinä tehdä eli sinulla on joku tavoite ja tiedät miten sinne päästään tai lisää vihannesten syöntiä aluksi lisäämällä päivän yhteen ateriaan vaikka porkkana tai tee kerralla isompi satsi ravinteikasta ruokaa. 

Opettelemalla pikkuhiljaa edellä mainittuja hyviä tapoja niistä tulee osa rutiinia aka ne eivät kulutakaan niin paljon voimavarojasi ja salille raahautuminen ei aina tunnukaan niin vastenmieliseltä ajatukselta. Ja ajattelemalla terveyttä elämänpituisena matkana sen tahdonvoiman väistämätön pettäminen ja bögöön tai pitsaan ratkeaminen silloin tällöin ei tunnukaan niin isolta asialta. Yksi vähän huonompi ateria versus 20 hyvää ateriaa ei meinaa mitään. Ja jos mietit että et pysty tähän, tee tänään se minkä pystyt ja huomenna olet vahvempi ja matkalla kohti parasta itseäsi. Ja joku päivä huomaat että pystyt siihen mikä eilen tuntui mahdottomalta.

Loppuun vielä otsikossa lupailtu ihmedieetti ja treeniohjelma :D

Syö oikeaa ja ravinteikasta ruokaa. Säännöllisesti ja tarpeeksi.
Nosta, vedä, työnnä ja kyykkää raskaita asioita. Säännöllisesti. 
Liiku arjessa mahdollisimman paljon.
Lepää säännöllisesti ja tarpeeksi.

T,
Koutsi Keklumestari, B. Butt.

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Terveen elämän yksinkertaiset ohjeet pt. 2


Terveen elämän yksinkertaiset ohjeet

Tässä hieman päivitetty (todella vähän :D) versio vanhasta postauksesta facebook sivuston launchaamisen kunniaksi. Nämä pätee kyllä edelleen ja aina.

Nuku

7,5-9 tuntia hyvää unta, aina. Myös viikonloppuisin. Ihmisen unisykli on noin 1,5 tuntia joten ainakin se viisi sykliä on suositeltavissa. Sulje kaikki elektroniset laitteet väh. 1 tunti ennen nukkumaanmenoa. Nuku oikeasti pimeässä huoneessa.

Mene nukkumaan 21:00-22:30 välillä. Ihmisten tulisi mennä nukkumaan auringon mukaan mutta se ei ole mahdollista Suomessa suurimman osan ajasta. Herää itse ilman kelloa sitten kuin heräät. Mielellään kuitenkin ennen 8. Älä venytä heräämistä liikaa vaikka tekisi mieli koska rytmi kärsii.

Syö

Pidä huoli suoliston kunnosta. Eli syö probiootteja tai fermentoituja tuotteita kuten esim. hapankaalia. Vältä lisättyjä sokereita (ja maitoa ja viljoja jos koet ne ongelmalliseksi ja jos et koe niin kokeile kuukausi ilman). Syö mahdollisimman puhdasta ja prosessoimatonta ruokaa.

Säännöllisesti. Aina. 3-4 ateriaa saattaa riittää. Mutta jos urheilee paljon syö myös enemmän. Jos nukut näiden ohjeiden mukaan syö viimeistään tunti heräämisen jälkeen ja sen jälkeen nälän mukaan. Illallinen viimeistään 19:30-20:00. Kun syöt säännöllisesti ja terveellisesti siitä tulee tapa ja sitä ei tarvitse edes miettiä.

Unta tukevia ruoka-aineita/juomia: Juomia: Rohtovirmajuuri, Kamomilla, Kärsimyskukka, Humala, Kava. Ruoka-aineita mitkä sisältää tryptofaania eli melatoniinin ja serotoniinin esiastetta: riisi, banaani, kurpitsansiemenet, kalkkuna, kana, kananmuna, pähkinät, kokojyvät, tumma riisi, linssit, seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, vaaleat kalat, avokado

Unta haittaavia ruoka-aineita: Kofeiinipitoiset juomat 5-8 tuntia ennen nukkumista, Teen ja muiden stimulanttien (esim. kaakao, matee) välttäminen 6-10 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Alkoholia max 2 annosta ennen nukkumaanmenoa ja viimeinen annos väh. 90 min nukkumisesta. Tyramiini saattaa aiheuttaa adrenaaliinin, noradrenaliinin ja dopamiinin eritystä eli piristää joten sitä kannattaa välttää illalla. Tyramiinia sisältäviä ruoka-aineita: Pekoni, juusto, suklaa, munakoiso, kinkku, perunat, hapankaali, makkara, pinaatti, tomaatti ja viini.
Proteiinia ja kasviksia tai hedelmiä tai marjoja joka aterialla. Jos liikut näiden ohjeiden mukaan, kuten jokaisen pitäisi liikkua, syö proteiinia 1,5-2 g/kehon painokiloa kohti. Urheilijat syö enemmän ja kova urheilu ei ole loppujen lopuksi tervettä joten se on eri asia kuin tässä puhuttu normaali elämä. Hiilarit mieluummin kulutuksen ympärillä eli ennen ja/tai jälkeen liikunnan. Jos tietää liikkuvansa seuraavana päivänä on kunnon tankkaus hyvä hoitaa edellisenä päivänä eli viime hetken tankkaus on myöhäistä. Jos et liiku aikaisin niin aamupalan yhteyteen ei ole tarpeellista syödä isoa hiilariannosta että verensokeri ei heittele liikaa ja ettei tule siitä johtuvia vireystason romahduksia kesken päivää. Pyri pitämään verensokeritasot tasaisena päivällä.
Älä yritä turhaan kieltää tai rajoittaa itseltäsi mitään. Herkkuja/himoja saa ja pitää kuunnella muutaman kerran kuussa. Esim. karkin syöminen silloin tällöin ei ole paha asia kunhan se ei johda siihen että ajattelee että nyt ''dieetti'' on pilalla ja olen epäonnistunut. Terveenä oleminen on elämäntapa ja pitkä matka, ei mikään parin kuukauden pikaratkaisu tai tavoite. Pienet ei niin fiksut asiat eivät vaikuta oikeasti pitkällä tähtäimellä mihinkään, kun isot linjat eli oikea ruoka ja kunnollinen lepo ja järkevä liikunta ovat kunnossa.

Hallitse stressiä ja liiku

Hengitä syvään vatsaan ja rauhoitu päivittäin. Eli löydä oma keinosi ’’meditoida’’. Tee asioita mistä tykkäät täysillä.

Liikuskele päivittäin eli älä istu/makaa koko päivää. Jos teet istumatyötä, nouse väh. kerran tunnissa. Arkiliikunta eli kävely, portaiden käyttäminen, seisominen ja kaupassa käyminen ilman autoa on erittäin hyvää liikuntaa kaikille. Varsinkin ihmisille jotka istuvat paljon töissä ja himassa.

Kun nouset töissä ylös niin tee jotain venyttävää/avaavaa ja aktivoivaa liikettä. Kuminauhalla, syväkyykyssä hengaamalla tai vaikka pakaroita puristamalla. Opettele hallitsemaan keskivartalo ja tuottamaan liikettä tukeva paine/lukko keskivartaloon. Keskivartalon hallinta ja edellämainitun jännityksen/lukon hallinta on erittäin tärkeätä kaikessa liikkeessä ja terveen kehon toiminnassa.

Voimaile 2-3 kertaa viikossa. Älä käytä koneita, paitsi pyörää, liikkumiseen. Haasta kehoasi ajoittain aka kyykkää, nosta, työnnä ja vedä raskaita esineitä. Juokse välillä täysiä.
Haasta myös mieltäsi. Lukemalla, pohtimalla, opettelemalla uutta ja tekemällä asioita välillä eri tavalla kuin yleensä (esim. vasemmalla kädellä ym).

T,
Samu Kinnunen, B. Buttocks

torstai 3. maaliskuuta 2016

Ravintosuositukset puntarissa ''kohusta''

Lähipiirin ja rakasta lukijaani johtavana ravinto- ja terveysasioidenylipäälikkönä on pakko hieman kommentoida hiljattain julkaistavaa Tomi Kokon dokumenttia. Tai lähinnä siitä herännyttä kohua. Koska en ole nähnyt kyseistä dokkaria :) Eikä vissiin ole kukaan muukaan sitä kommentoinutkaan :) Tää lähtee taas ihan lapasesta :D

Mun ''mielipiteet'' perustuvat omiin kokemuksiin, muiden kokemuksiin ja ihan maalaisjärkeen. En tässä tuputa omia näkemyksiäni mutta kehotan ihmisiä miettimään omaa ravintoaan ja sitä kuinka tärkeää ravinto on terveydelle.

Maidosta ja viljoista

Ensimmäisenä otan itse kantaa virallisiin ravintosuosituksiin ja Kokon testimetodiin. Eli Tomikin kritisoi virallisia suosituksia mm.suuren maito- ja viljatuotteiden takia. Ja Tomia kritisoivat kritisoivat että Tomi on vetänyt kokeilunsa överiksi maidolla, viljoilla ja muilla huonoiksi katsomillaan ravintoaineilla. Eli  kärjistettysti sanottuna oli syönyt
pelkkää makkaraa ja rasvatonta maitoa... Tai siis tämmöinen käsitys minulla on median uutisoinnin perusteella tullut.


Tomin itsensä mukaan hän on edelleen syönyt suositusten mukaisesti 0,5-1 kg verran kasviksia päivässä ja siihen sitten lisäillyt viljaa ja maitotuotteita entisen rasvan ja lihan sijaan. Tai ainakin minulla on ollut tämmöinen käsitys... EN ole siis vieläkään nähnyt dokkaria :) Eli kalorimäärä on entisellään ja ravintosuunnitelma oli vissiin ihan ravintoasiantuntijan laatima. 

Mut joo virallisista suosituksista. Dokkaria kritisoivat sanovat että suosituksissa ei kehoteta läträämään tolkuttomasti maidolla ja syömään leipää runsaasti. Ehkä totta mutta suositukset nostavat kyllä maidon ja viljan ''ravintoaineeksi'' lihan, rasvojen ja nesteiden ym. rinnalle ja kertovat näiden olevan hyvä ravinteiden lähde. Eli mikä mun mielestä viittaa näillä aineilla ''läträämiseen'' tai vähintäänkin kehotukseen päivittäisen käytön tarpeeseen. Myös virallisissa lautasmalleissa on aina maitotuotetta ja viljatuotetta... 

Mutta siis omista ja tuttujen vastaavista kokemuksista taas kerran :) Itse kulutin siis ennen suhteellisen paljon ruisleipää, mysliä ja maitoa, jugurttia ym. ''hyvää''. Kärsin aikoinaan nuoresta pojasta n. 11-12 vee...? aina vuoteen 2010 saakka nielemisvaikeuksista sekä ripuloinnista, joka vitun päivä. Ei ollut hirveän kivaa varsinkin kun nuorena urheilijana piti syödä paljon. Eikä ollut kivaa kun ei oikein mihinkään viitsinyt lähteä, vieläkään. Kävin aikoinaan tähystykessä missä ei mitään löytynyt ja ratkaisuksi tarjottiin happosalpaajaa ja imodiumia. Kiitos taas kerran loppuelämästä. ''Onnekseni'' pelikaverini Jaska kärsi vastaavista ongelmista ja sai asioihin jopa vastauksia. Päätin sitten itsekin vähentää maitoa ja viljoja ja nielemisongelmat loppuivat seinään ja vatsavaivat vähenivät huomattavasti. 

Aiheuttaako maito ja viljat edellämainittuja ongelmia kaikille? Ei välttämättä mutta jatkuva sairastelu mm. allergiat, autoimmuunisairaudet, vatsanturvotus ja muut vatsavaivat eivät kuulu normaalin ja terveen ihmisen elämään. Ripuli, allergia, nenäsumute, ruoansulatusjugurtin ym. mainosten määrän nousun perusteella tämä on ihmisillenykyisin normaalia arkea... Jos sinun pitää syödä jotain ''ylimääräistä'' voidaksi lähes normaalisti, eikö sinun kannattaisi ennemmin miettiä mitä sinun pitäisi vähentää? Jos lääkäri tarjoaa sinulle lääkkeitä vaadi ratkaisua ongelmiin äläkä tyydy oireiden ''hoitamiseen''

Ihan maalaisjärjellä pääteltynä, koska ihminen on eläin ( vaikka jotkut internetin ihmeellisessä maailmassa ilmeisesti luulevat muuta :) ) ja myös petoeläin, ei minkään eläimen voi kuvitella juovan toisen eläimen maitoa. (Poikkeuksena taitaa olla jonkun muurahaisen ja kirvan symbioottinen suhde... Mutta kirvatkaan eivät tuota maitoa vaan jotain omituista nestettä :) ) Eikä toisen eläinvauvan mahdollisimman nopeaan kasvuun tarkoitettua nestettä tulisi aikuisen toisen lajin edustajan juoda. Ikinä. Varsinkaan ympärivuoden lypsettyä, ''keitettyä'' ja teollisesti käsiteltyä nestettä. Lehmähän ei tuota maitoa luonnollisesti kuin vissiin muutaman viikon/kuukauden synnytyksen jälkeen eli jo tuolta kannalta nykyinen maito ei todennäköisesti ole kauhean lähellä terveen lehmän maitoa. Lisäksi siis maidontuotantolehmien ravinto ei ole ihan luonnollista ruohoa vaan teollisesti tuotettua (Maissi, soija, vilja?)rehua. 

Jos osaisin photoshoppaisin tähän kuvan missä leijona juo gasellin/vastaavan elukan tissitä eikä syö itse eläintä :)

Ja koska ihminen on eläin, toki nykyoloihin hieman sopeutunut eläin niin voitko kuvitella että metsässä/savannilla samoileva elukka odottaa kuukausia paikallaan samalla tiettyä kasvia hoitaen ja viimein tietynpisteen jälkeen korjaa kasvin tietyt osat talteen, käsittelee ne syötäväksi kelpaavaksi monella prosessilla ja vielä lopuksi valmistaa sen syötäväksi jollain toisella prosessilla? Eläimet syö, panee ja nukkuu. Ei viljele maata vaan napsii puolukat suuhun ja jatkaa matkaa. Mutta tää oli vähän kärjistetty esimerkki mutta toivottavasti ymmärrät pointin.

Tottakai ihminen on älyllään noussut luonnon yläpuolelle mutta meidänkin ravinnon perusta tulisi olla mahdollisimman käsittelemättömänä syötäva puhdas ravintoaine. Ei tehtaassa monen prosessin kautta syötäväksi joidenkin mielestä kelpaava tuote.

Virallisista tutkimuksista mm. maidon ja viljojen käytön puolesta en osaa sanoa sen tarkemmin mutta kun niistä puhutaan niin olisi aina kiva tietää näiden tutkimusten lähtökohdat ja metodit. Esim. jos otetaan perusreiska tai maija jonka syöminen ei välttämättä ole aina kauhean säännöllistä jatai suositusten mukaista, arki on ''kiireistä'', uni heikkoa ja häntä kehotetaan syömään säännöllisesti ja suositusten mukaisesti suht monipuolisesti niin tottakai hänen terveytensä paranee.

Kaloreista ja Kokon lihomisesta

Kokkoa on myös kritisoitu siitä että hän lihoi kuukauden aikana 6 kiloa. Ja ''johtava'' asiantuntija on sanonut ettei se ole mahdollista koska kaloreita tulisi saada hirveä määrä ylimääräistä. 

Mielestäni kalori sinänsä mun mielestä vähän ongelmallinen. Kalorin määritelmä on aikoinaan tehty ihan oikeasti polttamalla ainetta eikä se ihmiskeho ihan samalla tavalla toimi. Voin toki olla väärässä, ihan maalaisjärjellä tätäkin päättelen. Ravinnosta saatavaa energiaa ja ravinteita ei kannattaisi mun mielestä ajatella pelkkinä kaloreina. Ei se voi olla niin yksinkertaista ja mun mielestä asiantuntijoiden tulisi myös miettiä tätä. Ja todennäköisesti tutkia/päivittää mun mielestä vanhentunutta kalorimääritelmää (en mä tätä osaa perustella koska en ole tiede mies, omaa päätäni käytän vain :) ) Ravinto pitää sulattaa ja käsitellä, muuttaa ja siirtää ennen kuin se saadaan käyttöön kudoksissa. Ja paljon riippuu ihmisen terveyden tilasta, vatsan ja suoliston kunnosta, ravinnon laadusta, muodosta jne. Eli edelleen, ei se voi olla niin yksinkertaista kuin kalori on kalori. Eli jos asiantuntija sanoo että ei mahdollista koska kalorit... Tulisi hänen mielestäni miettiä vähän isompaa kuvaa kuin pelkkiä kaloreita.

Lisäksi jos/ilmeisesti Kokko vetää aika vähillä hiilareilla normaalisti eli on vähän kuin ketoosissa koko ajan on hänen kehonsa tottunut käyttämään rasvan energiana. Ja kun ruvetaan kuluttamaan rasvan sijaan enemmän hiilihydraatteja on kroppa luonnollisesti vähän shokissa. Ja kun kroppa saa yhtäkkiä hiilihydraatteja, se todennäköisesti pyrkii ne myös säilyttämään aka henkilö lihoo, eikö vain? Eli kun ihminen lopettaa ''paastotilan'' keho haluaa ottaa kaiken hyödyn irti pitkään aikaan saadusta hiilarikuormasta eli säilöä sen mahdollisimman tehokkaasti. (tämäkin on vähän kärjistettyä maalaisjärjellä päättelyä koska tuo tiede puoli ei ole se minun vahvin puoleni). Eli äkillinen ravinnon laadun muutos vaikuttaa todennäköisesti kehoon ja sen energiantuotto ja aineenvaihdunnan reaktioihin aika paljon. Ja todennäköisesti myös nestettä voi kertyä aika paljon. Edelleen en ole tiedemies mutta kun ihminen muuttaa radikaalisti tapojaan, tapahtuu hyvin todennäköisesti
radikaaleja asioita. Tämän päättelyyn ei tarvitse olla tiedemies... 


Yksi todiste siitä ettei asiat ole niin yksinkertaisia kuin kalori/perusaineenvaihduntamalli olettaa, on Tim Ferrisin kirjassa hänen tekemänsä kokeilu jonka johdosta hän sai 15 kiloa lihasta kuukauden aikana, neljän tunnin treenillä. Siis hän treeansi kaksi kertaa puoli tuntia viikossa :) Timin testi perustui Arthur Jonesin Colorado kokeeseen. Kyseisessä kokeessa Casey Viator sai kuukauden aikana lihasmassaa lisää 28,67 kiloa samalla kun hänen rasvamassansa vähentyi 8,13 kiloa. Näillä kokeilla on kritisoijansa mutta mun mielestä tämän tyyppiset kokeet osoittavat ettei asiat ole niin yksinkertaisia :)

Lopuksi

Sen kummemmin en ota kantaa Tomin omiin valmennusmenetelmiin ja ravintotottumuksiin koska niistä en tarpeeksi tiedä mutta ihan hyvää työtä hän tekee oman konseptinsa esille tuomisessa. Ja käsittääkseni Tomi tuo aika voimakkaasti esille ravinnon laadun ja kasvisten ja marjojen määrän mikä on todella hyvä. Ilmeisesti hän kehottaa myös vähähiilihydraattisempaan ruokavalioon (en tiedä ihan tarkkaan niin en kommentoi sen enempää kuin alla) mutta se ei pitemmän päälle tai kaikille sovi. Alla mun perustelut.

Eli jatkaakseni jatkaakseni yllä mainittua esimerkkiä siitä että eläin syö, nukkuu ja panee, niin on totta ettei nyky-yhteiskunta oikein salli kyseistä elämäntapaa, ainakaan länsimaissa :) joten meidänkin on hieman muokattava elämäntyyliämme sen mukaan.Joten meidän on myös hieman muokattava ravintotottumuksiamme yhteiskunnan mukaan. Eli kun elämme hieman erilailla kuin viidakossa asuvat enimmäkseen tsillailevat sukulaisemme, me tarvitsemme hieman enemmän myös sitä polttoainetta eli hiilareita eli emme vaan pärjää nykyään pelkällä proteiinilla ja rasvalla. Pitkäaikainen hiilareiden/energian saannin rajoittaminen johtaa todennäköisesti ennen pitkää hormonaalisiin häiriöihin. 

Lopuksi lopuksi

Terveenä pysyminen ravinnon kannalta on mun mielestä edelleenkin helppoa. 3-4 isompaa ateriaa säännöllisesti joilla on aina kasviksia ja/tai marjoja ja proteiinia eli lihaa, munia (papuja, linssejä). Lisäksi liikunnan tai aktiivisuuden eli työpäivän ympärille aterioille lisää hiilareitä mieluummin tärkkelyspitoisemmassa muodossa eli peruna, riisi osastoa. Aamupalalle ei tarvii hiilareita yllämainitun paastotilan loppumisen perusteella, on hyvä olla hieman aktiivinen ennen kuin syö hiilareita. Lisäksi tarvittaessa pari välipalaa aka pähkinöitä, heraa/smoothie isompien aterioiden väliin.

Mutta muista kuunnella omaa kehoasi, jos jokin asia/oire vaivaa sinua tee muutos ja etsi syyllinen. Joskus se vaatii kokeilua ja omaa aktiivisuutta. Hyvin usein ongelman syy on jossain mitä teet tai syöt usein ei välttämättä siinä ettet tee tai syö jotain. Ei ole olemassa mitään ruokaa mitä ihmisen pitäisi välttämättä syödä ollakseen terve.

T,
Keklumestari

tiistai 17. marraskuuta 2015

Cowspiracy ja lihaton viikko

Cowspiracy

Katsoin hiljattain erittäin mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän dokkarin nimeltä Cowspiracy. Löytyy ainakin Netflixistä. Dokumentissa esitettyjä faktoja on vaikea kieltää, vaikka olenkin paatunut lihansyöjä :) En lähde tässä erittelemään faktoja tarkemmin. Oheisesta linkistä KLIK löytyy nopeasti kaikki oleellinen tieto. Kantsii tutustua.

Tosiasiassa/faktojen/tilastojen mukaan maailman pahin saastuttaja ja tuhoaja ei ole vaikka fossiilisten polttoaineiden käyttö (niitäkin tulisi tietysti vähentää) vaan eläinten kasvatukseen käytettävät resurssit. Lista vaikutuksista on pitkä. Esim. kuivuus/eroosio, lajien kuolema ja sademetsien tuhoaminen laidun- ja rehunkasvatusmaaksi, jätteen aiheuttamat tuhot vesistöille, eri kasvihuonepäästöt (ei vain CO2), ryöstökalastus jne. muutaman mainitakseni. Edelleen tsekkaa linkattu sivusto :)

Dokumentti ottaa kantaa myös siihen miksi johtavat ympäristöorganisaatiot eivät ota tätä asiaa esille (vinkvink massi, korruptio ja ahneus). Järjestöiltä haastattelua kysyttäessä moni antaa vastaukseksi ei kommenttia tai kieltää ongelman. Esim. brasiliassa asiaa esille tuoneita ihmisiä on jopa murhattu...

Alla yksi merkittävä esimerkki lihankäytön lopettamista tukeva fakta eli kuinka paljon rehua ja vettä pelkästään naudanlihan ja maidon tuottaminen vaatii. JOKA PÄIVÄ.

Worldwide, cows drink 45 billion gallons of water and eat 135 billion pounds of food each day.

Veikkaan että tolla määrällä ruokkii ja juottaa aika paljon ihmisiä. Toinen fakta edellämainitussa linkissä on se että jo nyt maailmassa kasvatetaan syötävää jonka avulla voisi ruokkia 10 miljardia ihmistä eli tarpeeksi. Dokkarissa haastateltu Michael Pollan oli sitä mieltä että viikoittainen liha/maitotuote annos tulisi olla jotain parin desin luokkaa eli mitätön, että maailman tuhoutuminen pysähtyisi. Nykyisillä resursseilla se olisi mahdollista.

Dokumentissa esitellään myös muutamia vaihtoehtoja teolliselle lihantuotannolle kuten ''niittyliha'' ja takapihalla kasvatettavat elukat. Mutta fakta on se että kun oikeasti rupeaa laskeskelemaan ei se ole juurikaan sen ympäristöystävällisempää. Lihansyöjänä olisi kiva uskoa siihen että niittyliha olisi maailman pelastus. Mutta ihan maalaisjärjellä perusteltuna ei maailmassa ole tilaa kasvattaa lihaa tarpeeksi täysin luonnollisin keinoin. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Tässä ehkä hieman korjaan aiempaa lausuntoani/mielipidettäni :) Eli luonnollinen liha on mielestäni ihan hyvä idea jos se tapahtuu täysin luonnon ehdoilla aka osana luonnollista kiertokulkua ei sitä hyväksikäyttäen. Eli elukat pyydetään niiden luonnollisista oloista ympäristöä ja muita eläinpopulaatioita muokkaamatta ja rehua tai vettä muualta tuomatta. Eli loppupeleissä tämä ei ole millään muotoa mahdollista ympäri maapalloa. Länkkärinä ja Suomessa asuvana tätä on vaikea ymmärtää täysin koska täällä saa aina sen mitä haluaa, helposti.

Fiksummiksi vaihtoehdoiksi esitelläään muutamaa erilaista kokeilua/tuotetta kasviproteiinilähteiden muokkaamiseksi lihamaisemmaksi. Toki sitä proteiinia saa ihan muokkaamattomistakin kasveista :) Esimerkkinä järkevästä ruoan tuottamismallista esittelyssä on Detroitin takapihaviljelmät. Nämä viljelmät tuottavat paljon ruokaa yllättävän pieniltä alueilta. Ja viljelijät toteuttavat viljelmillään myös ''kierrätystä'' eli kun maasta otetaan jotain pitää sitä virkistää välillä :) Tämäkin toteutetaan luonnollisin keinoin. 

Jos olisin tarpeeksi ahkera (ehkä jossain vaiheessa) ja varsinkin työttömänä olen semivakavissani pohtinut ''maanviljelijän''/vaihtoehtoisten ravintoaineiden maailmaan siirtymistä :) Faijan mökillä olisi kivasti maata eri keinoille :)

Lihaton viikko 

Sopivasti Cowspiracyn katselun aikaan, ystäväni Anna laittoi minulle feisbuukissa kutsun lihaton viikko eventtiin. En ottanut sitä ensin vakavissani mutta pari päivää ennen eventtiä rupesin kelailemaan ja laitoin kysymyksiä eventissä oleville ja päätin ryhtyä siihen. Homma oli yllättävän helposti toteutettavissa ja olin viikon verran lähes täysin ilman eläinperäisiä tuotteita :) Lähes täysin meinasi sitä että torstain hautajaisaterialla jouduin tyytymään yyberkermaiseen sienimuhennokseen ja riisihässäkkään (kutsuivat risotoksi mutta veikkaan ettei täyttänyt risoton vaatimuksia... :D ). 

Korvasin lihan pitkälti joka marketista löytyvillä GoGreen tuotteilla eli erilaisilla pavuilla ja linsseillä, kuivilla ja pahvirasiasäilykkeillä. Epäilyksenä oli niiden aiheuttamat vatsa/kaasuvaivat :) sekä  Biohakkerien käsikirjasta löytyneiden käsittely ohjeiden eli liotuksen sekä keittämisen avulla ei kummempia ongelmia syntynyt. Kai välillä oli vähän ilmavaivaa iltaisin mutta kai se keho tottuu nopeastii uuteen ravintoon (tuntuu kyllä että aiemminkin välillä on ollut iltaisin samaa ongelmaa :) ) Biohakkerien käsikirja suosittelee myös idättämään suurinta osaa pavuista ja linsseistä ym. mutta mun mielestä siitä on liikaa vaivaa. Tiedä sitten kuinka negatiivisia vaikutuksia pitkäaikaisella palkokasvien käytöllä ja niiden mahdollisesti sisältämillä antiravinteilla on...? Ainakin täysi vegepopulaatio kärsii ilmeisesti yleensä liian alhaisesta vatsahappotasosta mikä vaikuttaa mm. ravinteiden imeytymiseen.Tukena mulla oli hamppuproteiini jauhe sekä muutenkin treenin avuksi otettu Xtend BCAA juomajauhe. (Olen aiemmin kokeillut Xtendiä ja kyllä siitä saa vähän buustia treeniin/palautumiseen by the way. Miinuspuolena siinä on muutamia keinotekoisia ainesosia/makeutusaineita). Eli en käyttänyt edes muuten käytössä ollutta heraproteiinijauhetta palautumisjuomassa.

Mitä jäi käteen?

Viikko on tietysti lyhyt aika mutta alla muutamia huomioita. 

Lihan korvaaminen oli mun mielestä tosi helppoa. Linssit/pavut likoamaan yön yli ja keittoon aamulla. Täts it. Tuli vedettyä myös vain huuhdeltuja aiemmin mainittuja pahvirasiasäilykkeitä. Ilmeisesti nämä on jo keitetty kertaalleen.

Multa lähti viikon aikana painoa n. 1,5-2 kiloa aamupainosta. Paino nousi kuitenkin 5-6 kiloa kun aloitin heraproteiinin käytön palkkarina viime vuoden puolella joten sen käytön tauolla voi olla osaa asiaan...? Toisaalta tämän tyylinen heittely voi olla ihan normaaliakin. 

Ei siis tullut kummempia vatsavaivoja. Veikkaan että lisääntynyt kuitu/kasviperäisten ruokien määrä oli vain hyväksi. Mulla on loppupeleissä oikeana ongelmana stressi/jännitysvatsa/olen hullu :) ja kun en viikon aikana tehnyt juuri mitään stressaavaa/jännittävää vaikutuksia on vaikea arvioida.



Palautumisesta en viikon aikana osaa sanoa kummempaa koska myös Fallout 4 vähän vaikutti unen laatuun kun kovasti ylläpitämäni nukkumaanmenoaika venyi välillä 1-2 tunnilla :) Mutta salilla on kulkenut muutenkin ihan kivasti kun olen taas treenannut säännöllisesti.







Eli, meinaan tulevaisuudessa vähentää lihan syömistä. En välttämättä kokonaan, ainakaan vielä. Asiaa tulee tutkia hieman enemmän. Uskon kuitenkin että ihminen ei voi olla täysin terve täysin ilman lihaa, tätäkin yritän tutkia vähän enemmän :) Mulla on sopivasti luettavissa Tim Ferrisin Neljän Tunnin Keho kirja jossa käsittääkseni käsitellään myöhemmin kasvissyömistäkin :) (suosittelen kirjaa kaikille terveydestä ja liikunnasta (ja seksistä kiinnostuneille :) )) Ja onpa kirjassa eräs fiksuhkolta kuulostava ja takuuvarma dieettiohje joka sisältää paljon palkokasveja (ja lihaa myös). Toisaalta myös veget ovat saaneet tuloksia ilman lihaa.

Edit: Unohdin mainita sen että lihaton viikko>/lihan vähentäminen tulee myös halvemmaksi :)

Sellasta, kyllä meillä on länkkäreinä varaa miettiä omia valintojamme. Mutta lihan kokonaan poistamisen perustelu vaatii ainakin itseltäni lisää tutkimusta ja varmaan käytöksen muutosta. Voit olla eri mieltä kanssani mutta yllämainittuja faktoja ja maailman nykytilaa ei kukaan voi kieltää.

T. Keklumestari

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kirja-arviointi: Hormonitasapaino, Kaisa Jaakkola

Sain vihdoinkin luettua Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino kirjan minkä ostin Optimal Performance Centerin:n avajaisista. Kirjaa saa siis muualtakin :) Ja se kannattaakin lukea. Olet sitten terveydestäsi kiinnostunut, tavis (jonka pitäisi olla terveydestään kiinnostunut :) ) tai liikunta- ja terveysalan ammattilainen, eli kuka tahansa. Kaisalla on paljon omia kokemuksia omalta kohdaltaan ja valmennuksistaan sekä sekalaisista koulutuksista alalta.

Kirjan nimi voi olla harhaanjohtava tavan tallaajalle, tavallaan, tavallaan ei koska jos keho ei toimi oikein tai ole täysin terve näkyy se aina jossain epätasapainossa. Koska keho toimii hormoneilla ja muilla pienillä ja kivoilla mekanismeilla :)  En itse ole hyvä yksityiskohtien ja pienten mekanismien kanssa ja kirja sisältää paljon sitäkin. Vaikka ne eivät yleensä vaan jää muistiin, on niistäkin hyvä lueskella. Ja mun ja monen muun mielestä hyvinvoinnissa ja terveydessä oleellista ei ole kaikkien mekanismien syvällinen ymmärtäminen ja liiallinen ''hifistely'' ei ole olennaista (hifistelystäkin on tietty hyötyä ja Kaisakin kehottaa säännölliseen käyttöön tiettyjä lisäravinteita, varsinkin nykymaailmassa) vaan Kaisankin ohjenuora kaikille on perusteiden haltuunotto. Eli ravinto, lepo, stressinhallinta ja sopiva liikunta. Eli aika perusjuttuja mistä minäkin olen kirjoittanut. Kannattaa pitää peruspilarit aina kunnossa ennenkuin tulee oikeita ongelmia. Puhun myös omasta kokemuksesta. Tietysti tietyt tilanteet, esim. vatsan ja suoliston ongelmat vaativat myös hifistelyä.

Kirjasta saa siis todella paljon ideoita siihen mikä omassa terveydessä voi mättää. On se ongelma sitten hormonitasapainossa, vatsan bakteerikannassa ja vatsahapoissa, ''myrkyissä'', stressinhallinnassa/levon putteessa tai ravinnossa. Mutta kaiken selvittämiseen ei tietenkään aina pysty yksin joten asioista mistä et pääse yli yksin kannattaa kysellä osaavalta lääkäriltä tai muilta ammattilaisilta.

Ei kai tästä enempää :) lue se :)

T, 
Samwais

Ps. Kaisan nettisivu ei jostain syystä toiminut mutta sieltä ja hänen facebook sivulta kannattaa katsoa lisäinfoa mm. lisäravinteista.