Kuinka selvitä pettymyksistä ja särkyneestä sydämestä

Olen itse elämässäni vähän oudossa tilanteessa ja ristiriitaisten tunteiden tykityksessä. Kaikki on periaatteessa tosi hyvin mutta jotain puuttuu, monesta olen viime vuosina joutunut luopumaan/karsimaan mutta paljon olen myös oppinut. Tiettyjen asioiden puuttumisesta voin syyttää vain itseäni mutta olen oppinut elämään sen kanssa :D

Jotkut ovat monesti sanoneet että kaikki on mahdollista jos vain tekee hommia asian eteen. Olen hieman eri mieltä. Ehkä hyvällä tavalla. Toisten mielestä ehkä pahalla tavalla. Koska kaikki ei ole minun mielestä mahdollista tai on vähintään äärimmäisen epätodennäköistä. Jotkut voisi sanoa että äärimmäisen epätodennäköinen on mahdollista. Saakelin vaikeeta vaan :D Ehkä.

Mun mielestä epätodennäköisen jahtaaminen aka mahdottoman jahtaaminen on tietyn pisteen jälkeen turhaa ja kuluttavaa. Jos et ole itsellesi rehellinen ja pohdi realistisesti onko sinulla mahdollisuuksia saavuttaa näitä tavoitteita, muuttuu unelman tavoittelu helposti painajaiseksi. En sano etteikö kova työnteko kannattaisi mutta tiettyihin asioihin, töihin, urheilulajeihin ym. ei vaan kaikilla ole edellytyksiä eikä rakkautta voi pakottaa. Pakottamalla syntyy pelkkää paskaa ja seinää päin yhä uudestaan juoksemalla ei pääse mihinkään.

Tietyistä asioista luopuminen ja/tai sydämen särkyminen sattuu ja satuttavasta ja tärkeästä asiasta on todella vaikea päästää irti. Mutta se kertoo myös siitä että ollaan asian ytimessä. Eli ollaan tekemisissä asioiden kanssa mitkä tekee oikeasti onnelliseksi (tai jos sulla on joku toinen motiivi mene itseesi ja lopeta :D). Jos onnellisuuden jahtaaminen aiheuttaa liikaa vaivaa ja mielipahaa ja pahimmassa tapauksessa terveyden menettämisen, jossain mennään pieleen, eli et ole rehellinen edellytyksistäsi tai tavoitteesi ei oikeasti johda onnellisuuteen.

Mitä sitten tehdä kun edellämainittua tapahtuu ja pitäisi päästää irti? No helppoahan se ei ole ja aiheuttaa kipua, siitä ei pääse millään ylitse. Tunteilleen ei voi mitään ja kaikki on paskaa tai ristiriidassa. Tai sit ei. Me ei olla meidän menneisyys tai tulevaisuus. Menneisyydestä ja kokemuksista voi ja tulee oppia. Meitä ei määritä meidät maahan lyönyt asia vaan minkälaisena nousemme ylös ja miten ammennamme vastoinkäymisistä voimaa ja uutta virtaa asioihin jotka ovat meille tärkeitä ja mihin voimme jopa vaikuttaa. Ja se miten opimme kokemuksista, niin hyvässä kuin pahassakin. Mennyt kipu ja pettymys muistuttaa meitä siitä että sydän voi parantua. 

Lopuksi, tarvitaanko me ihan hirveästi epämääräisiä tavoitteita ja onnellisuuden määritelmiä ollaksemme onnellisia ja tyytyväisiä? Me ollaan pohjimmiltaan kuitenkin aika yksinkertaisia elukoita joiden tavoitteena on syödä, lisääntyä (tai lusikoida jonkun kivan misun kanssa) ja chillaa. Ei meillä ole tarvetta ylikelata ja monimutkaistaa elämää joka on loppupelissä aika yksinkertaista meille länkkäreille.

T,
Samwais

Lannistunut?

Oli aikaa ja inspistä kirjoitella myös toinen teksti :) Julkaistaan vain Aivan Samun blogissa vaikka kirjoitusta ei välttämättä pitäisi julkaista ollenkaan koska se sisältää turhautunutta avautumista minun uudesta elämästäni/työstä ja sen vaikeuksista/omasta ''myynti''kyvyttömyydestäni ja työhön liittyvistä jutuista :) Mutta uskon että jos joku asia askarruttaa se pitää purkaa jollain tavalla vaikka internetin ihmeelliseen maailmaan postailu ei välttämättä se paras paikka olekaan :)

Eli kuten rakkaat lukijani, ystäväni ym. saattavat tietää että aloitin oikeasti uuden elämän kun vaihdoin alaa ja ryhdyin personal traineriksi eräälle isolle pohjoismaiselle saliketjulle. Firma ja minun kotisalini jääköön teidän arvuuteltavaksi :)

Alkulausekkeesta voinette päätellä että homma ei ole lähtenyt ihan putkeen ja suoraan sanottuna hävettää kun kolmekymppisenä korkeakoulutettuna ja työssäkäyvänä pitää ''asioida'' virastoissa että saa vuokran maksettua. Edellinen on myös kritiikki nykyisen työnantajani palkkamalliin (toivottavasti en saa kenkää mutta mun mielestä ei todellakaan hyvä ja kannustava) sekä erääseen muuhun sopimuksen pykälään mistä en vissiin voi kertoa. Toki ymmärrän salin ylläpitämisen haasteet mutta silti olen tätä mieltä.

Vaikka omien ihmissuhde- ja ''myynti''taitojen heikkous oli tiedossa, näin hidasta alkua ei aloittelevalla PT:llä ole varmaan ikinä ollut. Mistä tämä johtuu? Nii, vaikea sanoa, edellä mainittujen taitojen puutteen lisäksi siis, katkerana voisin kysyä että onko ihmiset oikeasti niin tyhmiä että heidän vakuuttamisekseen pitää käyttää tiettyjä ''myyntikikkoja''? Ilmeisesti. Eikö se riitä että näyttää osaamisen fiksulla treenillä ja opettamalla jotain uutta? Ei näköjään.

Tiedän kyllä että oma ''myynti''prosessi on ollut vähän enemmän omanlaisensa ja omien asiakkaiden vähyys puhuvat omaa kieltään ja todistavat minun olevan väärässä. Mun mielestä ikävä kyllä, koska omasta mielestäni olen ohjannut ihmisiä omana itsenäni ja opettanut jokaiselle taatusti jotain uutta. Ja mikä on sen turhauttavampaa kun tarjota palvelua mikä on omannäköisensä eikä silti tuota tuloksia? Uskon silti edelleen omaan osaamiseeni ja siihen että pystyn auttamaan (lähes) jokaista kohtaamaani asiakasta.

Mitä sit? No, kuten olen itsekin sanonut aiemmin, elämässä pitää koko ajan mennä eteenpäin ja oppia samalla uutta. Joten minäkin opin pikkuhiljaa myöntämään itselleni että jonkin pitää muuttua edelleen. Muutoksen tekeminen vaatii tottakai ymmärrystä siitä missä ollaan menty vikaan aka asioiden analysointia ja pohdiskelua. Tämä pätee ihan kaikkien elämään ei pelkästään mun tänhetkiseen työhön eli uskon että asioiden pienellä analysoinnilla pystyy vaikuttamaan moneen tärkeään asiaan. Ei se aina helppoa ole, eikä pidäkään olla, muutos ei ole helppoa. Taas menee muutoksesta puhumiseksi :)

Olen kuitenkin nauttinut uudesta työstäni ja ihmisten auttamisesta mutta välillä mietin tosissani että pitäisikö minun palata sielun tappavaan, mihinkään johtamattomaan, paperienpyörittelyhommaan jotta ei tarttis sentään raha-asioita murehtia? Vitut :D mun uutta elämää on mennyt pari kuukautta ja se ei ole oikeasti mikään aika oikean muutoksen tekemiseen/toteutumiseen ja onnellisena elämisen saavuttamiseen :) Muutan vaikka seatin takapenkille jos muu ei auta :)

               
 
Eli olkaa onnellisia niinä tunteina :)

T,
Keklumestari

Kakkahousun tunnustuksia: Reviirinmerkkausta

Olen aiemmin kirjoittanut tästä ihanasta jännitysongelmastani ja kirjoitan varmasti lisää, nytkin, toistonkin uhalla :) Olen kovasti miettinyt mun ongelmien juurta ja ne varmaan tulee osittain lapsuuden kokemuksien aiheuttamista mentaalibalanssin ongelmista, osittain liian kovasta treenistä nuorempana ja osittain sopimattomasta ravinnosta. Edellämainitu/jokin aiheutti ihan oikeita vatsaongelmia ennen ruokavaliomuutostani keväällä 2010. (Kiitti Jaskalle ja Petjalle :) ) Vatsa oli lähes päivittäin löysällä, kakalla piti käydä moneen otteeseen usein ja varsinkin ennenkuin uskalsi lähteä mihinkään. Tuo tapa on varmaan jäänyt osittain päälle koska vaikka ei olisi ''oikeasti'' hätä niin kuvittelen että on hätä ja on pakko käydä vessassa jos olen jossain muualla kuin himassa aka kun jännittää. Koska ongelma ei ole siis päällä himassa niin mun on pakko olla hullu :)

Mut enivei ''asiaan'' :) Lähdin suht spontaanisti lauantaina katsomaan elokuvaa ihan teatteriin asti. Tarttin treeniä että uskallan mennä katsomaan Star Warsin :) Tykkään kyllä elokuvassa käymisestä (ja muustakin kivasta tekemistä) tai tykkäisin jos ei tarttis kuumotella että kakkaa housuun :) Kävin muuten katsomassa Martianin. Oli ihan hyvä mutta aika uskomattomia/mahdottomia juttuja kyllä taas ja loppu oli tietysti odotetun Hollywood, vähän kuin Gravity :) Ihan mielenkiintoista mut aika överiä settiä. Kovasti jännitti Matt Damonin puolesta vaikka tosiaan tiesi miten käy. 

Mut enivei uudestaan ''asiaan''. Eli lähdin ihan hyvällä fiiliksellä siis leffaan. Kävin semiväkisin vessassa himassa ja lähdin reissuun sillä fiiliksellä että mun on pakko tehdä asioita fiiliksistä riippumatta jotta opin luottamaan että hallitsen oman kehoni. No meinasi tulla kiire autoa parkitessa, omenan yläkertaan suunnistaessa ja lippua maksaessa :) En kuitenkaan mennyt paniikkiin ja luotin kehon hallintaani hetken kauemmin :) Liekö syy jännittämisessä vai perjantain syöpettelypäivän ja edellisviikon pikkujoulujen ym. aiheuttamassa ruumiintoimintojen epäsäännöllisyydessä/epämääräisyydessä :) En tiedä. Todennäkösesti ihan vaan jännittämisestä :) Tästä heräsi toisenlainen ''mielenkiintoinen'' ajatus. Voisiko olla niin että olen jollain kummalla tavalla kosketuksissa luontoni ja sisäisen eläimeni kanssa niin että minun omalaatuiset tarpeillakäymistarpeeni ovat jotain tarvetta merkata ''reviiriä'' epävarmassa/uudessa tilanteessa tai paikassa? :D Miten tämä pohdinta/oivallus sitten liittyy minun tilanteeseeni ja jännittämisongelmiini? Ei välttämättä mitenkään mutta ajatus on mielenkiintoinen :) Ehkä se auttaa mua käsittelemään omia ongelmiani toisesta näkökulmasta jotta pystyn vielä joskus olemaan täysin onnellinen ja tekemään mukavia asioita kuumottelematta :)

T.
Keklumestari

Kakkahousun tunnustuksia: Tekemisen ja tekemättömyyden vaikeudesta part I

Allekirjoitan kyllä edelleen ''ei kiinnosta vittuakaan'' tekstin tai ainakin sen taustalla olleen ajatuksen oman asenteen ja elämänkatsomuksen muutoksesta (en ole kyllä uskaltanut tarkistaa mitä kaikkea sinne kirjoitin :D ) mutta asenteen muutoksesta huolimatta, ''konkreettisten'' asioiden tekeminen tai tekemättä jättäminen on välillä niin pirun vaikeaa. Ja sehän minua ketuttaa. En mä tässä elämässä muuta kadu (kliseisesti) kuin asioita mitä on jäänyt tekemättä ja sanomatta enkä haluaisi jossitella enää tulevaisuudessa. En mä nyt varmaan unelmieni naista tai rokkitähteyttä ole missannut jänistämällä jatkuvasti mutta aiemmin mietin kyllä paljon missä ja kenen kanssa olisin jos... Mutta olen varmaan missanut monta kivaa ihmistä ja monta kivaa seikkailua koska en ole uskaltanut sanoa mitään tai olen sanonut itselleni ei tai et sinä siitä olisi tykännyt tyylistä kakkaa tai en ole oikeasti miettinyt mitä Minä haluan tehdä. Luulen etten mä nyt täysin oma itseni ikinä ole ollut koska on aina ollut suht paska fiilis, henkisesti tahi/sekä fyysisesti. Toivottavasti olen kohta oma itseni.

Eipä mulla kummempia aktiviteetteja nykyään silleen olekaan (varmaan kun olen ollut aina niin ankea niin ei mulle kukaan soittele :D ?) ja niiden rutinoituminen ei aiheuta suurempia ongelmia mutta kyllä mä itseni yleensä löydän himasta muhimasta ellen siis ole tappamassa sieluani hämärässä toimistossa. Eikä se aina niin kivaa ole. Olisi kiva olla vähän spontaanimpi välillä. Ahdistusta/jännitystä voi aiheuttaa jopa vain bussilla keskustaan meneminen tai leffassa käyminen. Eihän ahdistuksessa ja jännittämisessä silleen mitään vikaa ole (stressihän valmistaa kehon johonkin selviytymistä vaativaan :) ) mutta vuosiakausia jatkunut stressitila on vähän niinkuin koko ajan päällä ja sen myötä on vähän vaikea nauttia elämästä tai olla ''tuore''. Koska se vaikuttaa vähän kaikkeen. (Myönnän kyllä välillä pohtivani edelleen yleisellä tasolla mitä jos olisin ollut oma itseni nuorempana?) Lisäksi yksittäisen stressitekijän esim. tuon matkan keskustaan myötä tulee myös kiusallinen ongelma kun vatsa tuppaa menemään sekaisin/vessahädästä tulee jatkuvaa. Yritä siinä sitten tsillata puistossa tai pelata hyvin finaalissa, saatana. 

Pitkään luulin vaivojeni johtuvan väärästä ravinnosta mutta nyt olen vakuuttunut siitä että nykyiset ongelmat on suurimmaksi osaksi stressi ja mentaalibalanssiperäisiä. Tästä kertoo varmasti myös se että kilpirauhaseni ei toimi niinkuin sen pitäisi (se on kyllä voinut olla ongelmana jo lukioikäisestä saakka liian kovan treenin ja muun pikkukivan seurauksena). Toki ravinnolla on ollut oma vaikutuksensa ja en meinaa palata aikaisempaan paitsi että rupean tietoisesti syömään enemmän hiilareita :) Ja tietysti pitäisi mennä säännöllisesti nukkumaan, aina. Kesäisin ja vapaalla se on hankalampaa.

Usein en jaksa edes yrittää vaikka haluaisin. Tiedän kyllä että toimimalla näin vahvistan vanhoja ja ei niin hyviä ajatus- ja toimintamalleja. Edistystä on tapahtunut jonkun verran minkä tunnen jo tuosta aiemmin mainitusta asenteen muutoksesta mutta paljon on vielä matkaa konkreettisten asioiden hallitsemiseksi. On se silti välillä vaikeeta. Mun oikeasti ainoa ongelma nykyään on se että voin kakata housuun melkein millon vaan :D En mä esim. itseni nolauksesta tai muiden mielipiteestä ole enää huolissaan. Toki housuun kakkaaminen on noloa mutta lähinnä epäkäytännöllistä jos olet kaukana puhtaista vaatteista. Ehkä mun pitää oppia uskomaan itseeni kehoni herrana ja ottamaan jännittäminen ja stressi aistit sytyttävänä tilana joka valmistaa elämään? Ja vain tehdä asioita mitä haluan, heittäytyä pieneen tai isompaankin seikkailuun, fiiliksestä huolimatta? Ja länkkärinä jonka ainoa ongelma on mahdollinen housuun kakkaaminen, ansaitsen varmaan  kakata housuun, työhaastattelussa tai vaikka treffeillä (jos joskus uskallan siis)? :D