Oon vissiin aiemminkin kirjoittanut muutoksesta. Aattelin kirjoitella lisää omista kokemuksistani ja ihan yleisessä tiedossa olevista mutta laiminlyödyistä jutuista. :) Ajatukset näistä asioista on taas minulle ajankohtaisia koska mulla on (taas :) ) menossa pieni skarppausjakso. Ja mitä sinun tästä pitäisi saada irti? Koska tämä ei ole välttämättä pelkästään minun ajatusten purkamista ja avoimuuden opetelua tai ''luovuuden'' kehittämistä niin ehkä ideoita siihen mitä sinä voisit muuttaa elämästäsi :) Lopussa pieni lista mitä kannattaa miettiä oman hyvinvoinnin kannalta.
Miksi taas skarppausjakso? Koska en ole vieläkään täysin toipunut kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksista. Vaikka labratulokset ja tyroksiiniannokset ovat olleet kohdillaan jo alkukesästä saakka, fiilis ei ole edelleenkään kuin voittajalla. Toipuminen voi kyllä viedä todella pitkään koska mun ongelmat ovat todennäköisesti olleet päällä ainakin jossain määrin jo lukioajoista saakka. Syitä on todennäköisesti monia. Unen saannin (ajoittainen) vaikeus, liian lyhyet unet (vaikka olen sängyssä joka yö vähintään 8,5 tuntia), todennäköisesti liian alhainen kalorimäärä (tein testin kesällä missä ihan mittailin syömäni ruokamäärän), liian ''kova'' treeni aikoinaan ja nykytilanteeseen verrattuna ehkä myös nykyään, tyytymättömyys arkeen eli menneeseen paskaduuniini ja muuhun pikkukivaan ja stressiä aiheuttavaan mm. vatsavaivat, masennus jne. Ehkä myös parisuhteen puute :D ainakin itselläni.
Unesta
Vaikka nukun/yritän nukkua joka yö nykytietämyksen mukaan ja myös verrattuna muuhun populaatioon hyvän määrän, ei se vaan riittävän. Tai nukun väärään aikaan. Ihmisen unisyklihän on n. 1,5 tunnin mittainen ja perus 7,5 tuntia on siis n. viisi sykliä. Jos siis saa heti unenpäästä kiinni, 8 tuntia sängyssä voisi olla siis ihan hyvä määrä. Mutku ei ilmeisesti oo. Tai nukun siis väärään aikaan eli rytmi on pyllyllään. Nykytietämyksen mukaan liian myöhään nukkumaan meneminen ei ole yhtä terveellistä kuin aiemmin nukkumaan meneminen. Eli ihmisen pitäisi nukkua auringon mukaan aka luonnollisesti rytmissä mutta suomessa se ei aina ole ihan mahdollista. Mutta siihenkin on keinonsa. Niistä lisää alempana.
Aiemmin nukkumaan meneminen ei tietysti aina ole helppoa koska on kaikenmaailman houkutuksia/turhakkeita (kai) mikä estää tai antaa tekosyyn olla menemättä nukkumaan. Tv, penkkiurheilu, tietokoneet/kännykät, videopelit ja muu viihde muutaman mainitakseni. Mutta miksi annamme erinäisten syiden valvottaa turhaan? En tiedä. Mutta itse yritän nyt taas pitää paremmin kiinni itseni kanssa sovituista säännöistä terveyden, hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelussa. Unen merkitystä itselleni en ole vielä täysin päässyt todistamaan koska mm. viikonloppuisin sitä yleensä valvoo vähän pidempään kuin olisi hyväksi. Onhan se ymmärrettävää kun sosiaaliset suhteet sitä yleensä vaatii :) Mutta jos nukut (toivottavasti) sen suositellun n. 8 tunnin määrän enivei, eikö olisi parempi että tekisit sen terveytesi ja stressintapon vaatimalla tavalla? Eli menisit ajoissa nukkumaan. Millä perustelet sitten tämän itsellesi? Päivässä on kuitenkin se 24 tuntia, aina. Jos menet ajoissa nukkumaan nouset myös aiemmin eli sulla on käytössä sama aika heräämisajasta riippumatta. Eri asia on tietenkin se jos nukut liian vähän, mitä kenenkään ei kannata tehdä. Ja jos nouset aiemmin olet tehnyt päivän askareet aikaisemmin ja sulle jää ihan yhtä hyvin aikaa tehdä asiat ennen kuin on yö myöhä. Ja jos tuntuu että aika ei riitä, todennäköisesti on tarpeen karsia elämästä turha paska pois.
Mikä sitten on hyvä aika mennä nukkumaan? Jotkut sanoo että mahdolisimman paljon ennen 12. Eli 21-23 välissä varmaan :) ja herätä 6-7 aikaan. Kuulostaako ankealta? Ehkä, mutta itse en ainakaan halua olla nykyfiiliksissä lopunelämääni tai saada jotain muuta kivaa oireyhtymää kuin kilpirauhasenvajaatoiminta. Jos menen nukkumaan 2130 ja herään seiskalta. Menen (menisin) töihin ja pääsen kotiin ennen neljää. Neljältä voi mennä vaikka treenaamaan ja senkin jälkeen jää aika paljon aikaa tehdä muuta kivaa. Itselle tämä kiva on mm. kitaransoittoa, laulua, videopelien pelaamista ja netflixiä ym. Itsehän olen tällä hetkellä lomautettuna joten periaatteessa mulla ei ole velvollisuuksia mennä nukkumaan tai herätä ajoissa. Ja kun mulla ei ole muitakaan velvollisuuksia kuten vaimo/perhe, joku voisi sanoa että mun ei ole syytä noudattaa järkevää rytmiä ja moni haluaisi varmaan mun tän hetkisen vapauden :) Mutta ei se oman kokemuksen mukaan tee hyvää. Koska kroppa tykkää rutiinista. Ja jos mulla/sulla on vapaus tehdä asioita omaan tyyliin miksi tehdä se niin että voit huonosti? Mä en keksi mitään järkevää syytä. Ja mun mielestä kuulostaa ihan kivalta että saa nukuttua tarpeeksi ja voi hyvin :) Mun tapauksessa tää tarkoittaa varmaan kuutta unisykliä aka todennäköisesti mun pitää olla sängyssä vähintään 9,5 tuntia :D Se ei ole minulta pois mistään oikeasti tärkeästä. Eikä todennäköisesti sinultakaan olisi...?
Onhan se rytmin muutos vaikeata kun voi paskasti ja haluaisi levätä enemmän vaikka viikonloppuisin. Mut mikään muutos ei yleensä tapahdu heti ja se vaatii jonkin verran sisua. Mutta väitän että se on sen arvoista.
Syömisestä
Itselle selvisi kesällä että on tullut syötyä kalorimääräisesti vähän liian vähän eikä se pitemmässä kaavassa ole todellakaan terveellistä. Veikkaan silti että olen aina syönyt huomattavasti enemmän kuin moni minun lähipiiristäni ja ystävistäni. Tämä saattoi johtaa mulla kilppariongelmiin tai on varmaan ainakin osasyyllinen. Harva ihminen syö tänä päivänä oikeasti tarpeeksi. Ja säännöllisesti. Varsinkaan kuntoilijat. Itse olen syönyt aina näläntunteen mukaan mutta kun tulee liikuttua suhteellisen paljon se ei ole riittänyt. Ja kun 2010 lopetin vilja ja maitotuotteiden käytön, kalorimäärä todennäköisesti tippui koska vedin aika pitkälti ruisleipäjugurttimyslilinjalla. Lisäksi huonot ruokatavat vaikuttavat mm. insuliinin ja sitä kautta myös monien muiden hormonien toimintaan.
Nykyään vedän aika paljon riisiä ja perunaa mikä on korjannut tilannetta. Proteiinia olen saanut aina tarpeeksi. Liian vähästä syömisestä tulee ongelma siinä vaiheessa kun esim. paino nousee ja koittaa sitten rajoittaa syömistään lisää. Siihen kun lisää kovaa rääkkitreeniä tai maratonitreenin vielä vähemmillä kaloreilla ja hiilareilla sekä ''kiireellä'' ja liian vähällä levolla ryyditettynä, soppa on kasassa. Hyvin yksinkertaistettuna sanottuna, ei se kroppa toimi oikein jos se ei saa rakennusaineita ja polttoainetta. Ikävä kyllä kaikenmaailman pussikuurit ja pikaiseträäkkitreenit ovat saaneet paljon julkisuutta ja kyllähän niillä tuloksia saa alkuun mutta tervettä se ei ole. Mulla ei riitä asiantuntemus kirjoittaa näistä asioista tarkemmin mutta ihan maalaisjärjellä kehotan ihmisiä syömään enemmän :) Kokonaisuuden puutteista myös syömisen suhteen voit todistaa ihan allekirjoittaneesta. Jos luulet syöväsi tarpeeksi niin haastan sut syömään yhden päivän kanssani ;) Esim. säännöllisellä treenillä itselleni liian vähän on vaikka 2500 kaloria ja se on aika paljon sapuskaa.
Miten sitten kannattaa syödä? No mahdollisimman käsittelemätöntä ja laadukasta ruokaa tietty. Mitä lyhyempi tuoteselostus tai mielellään sen puute sitä parempi. Ite en kyl käytä maito- tai viljatuotteita mutta en minä sitä muille tuputa mutta kannustan sinuakin miettimään omaa terveyttäsi ja mitä suuhusi panet. Ihmisen ei kuulu olla säännöllisesti sairas piste
Ei ruoasta silleen kannata liikaa ottaa stressiä. 3-5 ateriaa päivässä on ihan tarpeeksi. Proteiinia joka aterialle, kylkeen kasviksia ja/tai marjoja (ja esim. riisiä tai perunaa). Proteiinia pitäisi syödä ihan virallistenkin suositusten puolesta vähintään ''ihannepainon'' verran. Treenaaville sit enemmän, luonnollisesti. Hiilarit kantsii ottaa enemmän liikunnan yhteydessä eli periaatteessa aamulla ei kannata vetää hiilaripommia vaan proteiini ja rasvapainoitteisempi ateria. Ja aamulla ja lounaalla kantsii syödä reilusti. Illalla voi kokeilla unta tukemaan hiilariannosta. Oma lääkärini suositteli kokeilemaan jopa 100 g hiilariannosta. Hiilarit ei siis tarkoita sokeria vaan enemmänkin tärkkelypitoista settiä eli riisiä, bataattia ja perunaa. Ja tietysti marjoja ja hedelmiä sopivasti :)
Stressistä ja mielenterveydestä, tavoista ja liikunnasta
Stressi ja mielenterveys meinaa tässä yhteydessä (ja mun mielestä muutenkin) kaikkea kehoa rasittavaa ärsykettä ja toimintaa. Siihen kuuluu siis mm. yllämainitut asiat ja kaikennäköistä muuta arjesta kuten esim. liikunta, ''kiire'', meteli, ruuhka, alkoholi, tupakkatuotteet jne. Liika stressi on aina liikaa huolimatta siitä mielletäänkö se hyväksi vai pahaksi. Esim. Liikunta vs liian kuormitettu työ. Nykytilanteessani välillä mietin reenaanko liikaa? Ehkä. Onko sikarit turha stressitekijä? (onhan se :) lopettaminen kesken, ostin nicorettea testiin avuksi :) ) Stressaanko jännityoireita liikaa? (joo tottakai, ei oo kivaa). Stressaanko tulevaisuutta? Ehkä :) Onko yksikin alkoholiannos liikaa? Ehkä. Stressaanko edelleen nukkumista? Jonnin verran. Eri asteinen masennus? Ei kivaa.
Fudiksissa ja lätkissä tulee ainakin vedettyä yleensä loppuun asti täysillä :) Mikä ei varmaan ole hyvä idea, täytyy rauhoittua tulevilla kausilla. Salilla olen alkanut nyt taas käymään säännöllisesti joka toinen tai kolmas päivä. Liekö liikaa? En tiedä, pitää ainakin saada tuo uni kuntoon niin näkee palautumisen tason. En mä mitään rääkkitreeniä kuitenkaan vedä. Tupakointia nyt ei varmaan kukaan voi puolustella :) vaikka olenkin kokenut huikeita hetkiä sikari suussani, ei se ole oikeasti tarpeellista. Kesäisin on tullut aina poltettua ''liikaa'' omasta mielestäni. Jännitysoireet (lähinnä tuo suolen toiminta) rajoittavat ihan elämistä ja asioiden tekemistä. Tulevaisuudesta olen sen verta määrätietoinen nykyään että etenen pikkuhiljaa sinne suuntaan että pystyn nauttimaan siitä mitä teen päivittäin. Eli siitä ei tarvii olla huolissaan. Alkoholin käyttöni on aina ollut hallussa mutta siitä on tullut tavallaan rutiinia ja yleensä jää vain paska maku vaikka yleensä onkin hauskaa. Joten mielestäni yksikin annos on liikaa koska tiedän tekeväni itselleni hallaa ja ihan tutkitusti se vaikuttaa uneen ja palautumiseen. Nukkumisen kanssa on edelleen ongelmia mutta uskon että oikean rytmin löytyminen ja määrän lisääminen auttaa. On mulla apuna muutamia juttuja myös :) (Sinistä valoa suodattavat lasit, piikkimatto, täysin pimeä huone ja doupitkin) Vaikken varmaan enää oikeastaan masentunut olekaan, fiilis ei ole aina paras mahdollinen mutta laitan sen nykyään lähinnä tuon väsymyksen ja unen vähyyden piikkiin. Olen minä syvemmälläkin ollut mutta olen aina ollut sen verta velvollisuuden tuntoinen ja hoitanut asiani enkä ole jäänyt sängynpohjalle makaamaan. Paitsi joskus amk aikoina :)
Edellä mainitut on arkisia ja mun elämään kuuluvia hallitsevampia stressitekijöitä. Osasta haluan päästä eroon ja osaa muutan omaan tilanteeseeni sopivaksi. Osaan ongelmista olen löytänyt avun itsekseni ja itsestäni, osaan tarvitsen vielä todennäköisesti apua.
Lopuksi
Niinkuin aiemmin mainitsin, muutos ei ikinä ole nopeaa varsinkaan silloin jos haluamme muuttaa usein tekemiämme asioita.Ja muutosta kannattaa lähteä tekemään pikkuhiljaa yksi askel kerrallaan.
Yllä siis esimerkkejä omasta elämästäni ja asioista mihin tiedän itse tarvitsevani muutosta ja alla esimerkkejä mitä kannattaa pohtia omassa elämässäsi:
- Syötkö tarpeeksi ja säännöllisesti? Eli vähintään aamupala, lounas ja päivällinen. Syö aina tarpeeksi. Joka aterialle proteiinia ja rehuja. Jos et syö aamupalaa, aloita lisäämällä se.
- Et syö tarpeeksi rehuja? No aloita lisäämällä jollekin aterialle vaikka porkkana.
- Onko paljon makeannälkää/napostelun tarvetta? Todennäköisesti et syö tarpeeksi ja säännöllisesti tai stressin ja insuliinin kanssa on ongelmia.
- Nukutko tarpeeksi? 7-8 tuntia tai tarpeen mukaan enemmän 21-23--6-8 välillä. Kenenkään ei ole pakko katsoa telkkaria tai lojua netissä iltaisin kun pitäisi olla nukkumassa. Tekniikka kiinni väh. tunti ennen nukkumaanmenoa. Kahvi ym. piristeet kannataa lopettaa ensimmäisenä jos on unen kanssa ongelmia. Ei se alkoholikaan auta unen laadun kanssa. Tee ohjattua rentoutumista tai keskity syvään vatsahengitykseen. Itse makoilen melkein joka ilta piikkimatolla lukien ja hengitykseen keskittyen. Pimennä huone, käytä sinistä valoa suodattavia laseja.
- Oletko onnellinen arjessa? Jos et, muuta asiat mistä et tykkää. Helpommin sanottu kuin tehty mutta se on sen arvoista. Länkkäreinä meillä on aika paljon vaikutusvaltaa siihen mitä teemme päivittäin. (Tämä pätee siis kaikkeen tekemiseen ja elämään)
- Liikutko liikaa tai liian vähän? Jos on väsynyt niin kannattaa mieluummin jättää kovat reenit väliin. Jos liikut liian vähän, liiku enemmän :) Joka päivä kantsii ainakin hyötyliikkua tai ainakin käydä kävelyllä. Iltakävely auttaa myös rentoutumaan ja nukkumaan. Itse suosittelen kyykkäämään, mavettamaan, työntämään ja vetämään säännöllisesti.
- Jos koet että sinulla on ongelma mistä et pääse eroon, myönnä se itsellesi ja hanki apua ja puhu asioista eli ole avoimempi. Mm. siksi tämä blogi itsellä. Pieniä askelia kerrallaan :)
- Ole kiitollinen hyvistä asioista päivittäin. Tähän pitää itsekin tutustua tarkemmin :)
- Sosiaaliset suhteet ja rakkaus ovat myös tärkeitä. Hengaile kivojen ihmisten (ei pelkästään donkkaillen) ja perheen kanssa enemmän. Ihminen on kuitenkin lauma eläin ja niin edelleen.
-Harrasta säännöllissesti jotain mistä tykkäät täysillä.
Muuta? Ehkä, nyt ei tuu muuta mieleen :) Nää tekstit on aika sekavia ajatusjuoksuja.
T,
Keklumestari
Moi, täältä löytyy minun ajatuksiani elämästä, minulle tärkeistä asioista ja muista ajatuksia herättävistä asioista. Minulle tärkeitä asioita on mm. terveys, liikunta, musiikki, kitaran soitto, laulu, lukeminen ja videopelit. Elämä ei ole elämisen arvoista jos et tietoisesti pyri kehittymään ja luomaan joka päivä jotain.
maanantai 26. lokakuuta 2015
tiistai 20. lokakuuta 2015
Taikaranteet
Tämä blogikirjoitus ei kerro jääkiekosta vaikka ajoittain raviksen jäällä nähdään ''maagisia'' (jäisiä) liikkeitä allekirjoittaneen toimesta vaan ranteiden/käsivarren hyvinvoinnista. Jukka rajalalla on oikein mainio video monipuolisiin lämmittely ja liikkuvuus liikkeisiin Click.
Itse en pysty kaikkiin kyseisen videon liikkeisiin tuntematta kipua tai muuten vaan ilkeää tunnetta vasemmassa ranteessani/Peukalon juuressa. Ja liikkuessa kipu, tai muutenkaan tietty, ei ole ikinä hyvä asia. Syytä minun ranne ongelmiini ei ole löydetty vaikka olen käynyt ihan magneettikuvissakin asti. Osasyyllinen voi olla lacrosse, kitaransoitto tai videopelaaminen. Mene ja tiedä. Viime aikoina olen kovasti miettinyt mitä voisin tehdä päästäkseni eroon näistä ongelmista. Olis kiva reenaa taas käsilläseisontaa :)
Kuten monesti nykymaailmanmenossa on vialla, on tasapaino. Esim. ''stressitekijät'' vs lepo, yläselän heikkous vs rintarangan tiukkuus jne. muutaman esimerkin ihmisen liikkumisesta ja hyvinvoinnista mainitakseni. Ranteen tapuksessa vika saattaa olla siinä ettei ole tullut reenattua ojennuspuolen lihaksia. Salilla tulee luonnostaan paljon puristusvoimaa lisääviä juttuja esim. mave, leuat jne.
Idea kuminauhan käyttämisestä ranteen hyvinvointiin on muhinut jo jonkun aikaa kun tutustuin viime vuonna? Pavel Tsatsoulinen Simple and Sinister ohjelmaan (kantsii muuten tsekata, tai tuu mun koutsattavaks vinkvink, jos kaipaa simppeliä ja toimivaa ohjelmaa :) ). Mutta jostain syystä on sitten itse kuminauhaa kokeillut kuin hetken aikaa. Ohjelmahan koostuu kahvakuulan kanssa tehtävuistä etuheilautuksista ja turkkilaisista ylösnousuista ja muutamasta muusta lämmittely ja liikkuvuusliikkeestä ja ne itsessään tuntui auttavan aikoinaan rannekipuun. Todennäköisesti ylösnousujen kokonaisvaltainen kuulan hallitseminen myös käsivarren lihaksilla taisi tehdää hyvää myös minun ranteilleni.
Enivei, mä rupesin tekemään noin pari viikkoa sitten kuminauhalla sormien ojennuksia ja sitten tajusin että mitä jos lisään harjoitukseen hieman liikettä? Liike on aina hyväksi :) Eli itse liike on todella simppeli. Laita kuminauha supussa olevien sormien ympärille ja ojenna sormia suoraksi. Pidä nauha kireänä ja lähde ojentamaan ja koukistamaan rannetta edestakaisin. Täts it. Jos ei rupea polttamaan teet jotain väärin tai kuminauha on liian löysä :) Itse laitan kumpparin mahdollisimman alas peukalon juureen koska muuten se saattaa tuntua ilkeältä. Alla vielä video esimerkiksi. Lisää tuohon vielä olkavärkkiä tai kahvakuula haloja tai vastaavaa niin kädet ja olkapäät pysyvät kunnossa :)
T: Koutsi Keklumestari

tiistai 22. syyskuuta 2015
Kakkahousun tunnustuksia osa 2: Kakkahousun seikkailu Tallinnassa
Kirjoitin aiemmin omista jännitysongelmistani joten olin hieman vastahakoinen kun isäni kysyi pystyisinkö käydä Tallinnassa hakemassa kellon Malmin kirjastoon ja vähän juomia kun autolla oli tarkoitus mennä. No minä sitten päätin kuitenkin lähteä koska pakko tehdä asioita vaikka jännittäisikin.
Matkaan lähtö kuumotteli ihan niin paljon kun alkuun pelkäsinkin mutta pikaisen terminaalipysähdyksen, tyhjentäytymisen ja ''douppaamisen'' jälkeen uskalsin mennä jonottamaan autojonoon. Inhoan jonottamista varsinkin jos se tehdään autolla eikä ole ''pakopaikkaa'' :) No jonottamisen lomassa uskalsin jopa syödä aamupalaa. Jonotus menikin suht leppoisasti (mutta jännittäen) syöden ja laulaen.
Laivaan päästyäni kävin tekemässä juomien ennakkotilauksen ja samalla skauttailin missä puuterihuoneet sijaitsevat. Sen jälkeen pyöriskelin laivalla ja kävin kaupassakin ostamassa sikareita joita menin sitten polttelemaankin. Sikarien/tupakkatuotteiden roolia omiin jännitysongelmiin olen miettinyt ja kai ne pitäisi lopettaa kokonaan vaikken ''paljon'' poltakaan. Kaikki ylimääräiset stressitekijät ovat nimenomaan ylimääräisiä ja turhia ihmisen hyvinvoinnille.
Sikarin polttelun jälkeen uskalsin mennä kokeilemaan bingoa. En voittanut mutta sain lopun arvonnassa suklaalevyn :) Bingon jälkeen menin puuteroimaan nenääni jonka jälkeen oli pakko lähteä autolle odottamaan. No, odotus meni ihan mukavasti laulellen, taas. Kumma homma että jännitys helpottaa kun sitä ei ajattele liikaa... Mutta fiilis ei ollut kuitenkaan mikään huikea, varsinkin kun pitäisi lähteä ajamaan tuntemattomaan maahan ja kaupunkiin. Douppingin avulla pääsin kuitenkin Tallinnan puolelle suht hyvin. Rupesin syöttämään kännykän GPS:ään kellon noutopaikan osoitetta ja kakkahätä unohtui ja sen tilalle tuli suoranainen paniikki kun kännykkä ei toiminutkaan enkä saanut reittiä toimimaan. Hetken paniikissa sekoiltuani ja eksymistä kuumotelleena ajoin tiensivuun ja yritin saada GPS:ää toimimaan myös kännykän asetuksia säätämällä. No eihän se toiminut mutta sain kartan toimimaan niin että siinä näkyi myös paikka missä olin. Onneksi määränpää ei ollut hirveän pitkällä ja olin kotona katsonut mestan sijainnin. Jos en olisi katsonut olisin varmaan edelleen Tallinnassa :D
Hieman sekoiltuani (yksisuuntainen pätkä sekoitti mun suunnitelmat täysin) löysin määränpäähän ja sain kellon noudettua ilman suurempaa säätöä kun kaupat oli jo tehty Isäni toimesta.Mutta onneksi Virolaiset osaavat usein myös Suomea :D Kellon noudon jälkeen kävin läheisessä kaupassa ostamassa pari tuliaispulloa ja limpparia paniikista kuivuneelle suulle. Sitten suuntasin takaisin satamaan päin ja laitoin auton parkkiin ja kävin pyörimässä kaupoissa ostamassa lisää juomaa :) ja syömässä Taldrik eli lautanen nimisessä grillissä. Ruoka oli oikein hyvää ja tarjoilijat oikein nättejä :) Epämukava vessahädän tunne tuli kyllä takaisin ja oli päällä koko loppureissun ajan mutta luotin doupin voimaan ja selviydyin itseäni nolaamatta kotiin n. 9 aikaan illalla. Tulomatkalla pyörin laivalla muutaman sikarin välillä polttaenja pelailin konsoleita jokusella eurolla.
Mikä on tarinan tarkoitus? Ei varmaan kummempi kun ei näillä mun kirjoituksilla muutenkaan ole kunhan kirjoitan koska mun mielestä tää oli kuumottavahko (ja hauskakin?) kokemus lähes eksymisestä vieraaseen maahan ja ehkä tästäkin voi jotain oppia. Mutta ehkä se että vaikka vanhoista tavoistaan ja mielenvikaisuuksistaan on vaikea päästä eroon niin niiden ei tulisi antaa vaikuttaa elämään ja niihin asioihin mitä haluaisit tehdä. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka selvisin reissusta itseäni nolaamatta tein sen ''huijaamalla'' enkä usko että se on täysin tervettä, eikä sen pidäkään olla. Ihmisen ei pidä luottaa mihinkään ihmepillereihin tai pikaratkaisuihin (vaikka edellämainittu pitää minun tapauksessa paikkansa liian usein). Itselleni tämä kokemus osoitti jälleen kerran sen että monet elämää epämiellyttäväksi tekevät asiat ovat vain päänsisäisiä ja niitä pystyy/pitäisi pystyä hallitsemaan. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty.

Tunnisteet:
aikuinen,
aivot,
elämä,
kehitys,
kiva,
onnellisuus,
seikkailu,
terveys,
unettomuus,
uni
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Kakkahousun tunnustuksia: Tekemisen ja tekemättömyyden vaikeudesta part I
Allekirjoitan kyllä edelleen ''ei kiinnosta vittuakaan'' tekstin tai ainakin sen taustalla olleen ajatuksen oman asenteen ja elämänkatsomuksen muutoksesta (en ole kyllä uskaltanut tarkistaa mitä kaikkea sinne kirjoitin :D ) mutta asenteen muutoksesta huolimatta, ''konkreettisten'' asioiden tekeminen tai tekemättä jättäminen on välillä niin pirun vaikeaa. Ja sehän minua ketuttaa. En mä tässä elämässä muuta kadu (kliseisesti) kuin asioita mitä on jäänyt tekemättä ja sanomatta enkä haluaisi jossitella enää tulevaisuudessa. En mä nyt varmaan unelmieni naista tai rokkitähteyttä ole missannut jänistämällä jatkuvasti mutta aiemmin mietin kyllä paljon missä ja kenen kanssa olisin jos... Mutta olen varmaan missanut monta kivaa ihmistä ja monta kivaa seikkailua koska en ole uskaltanut sanoa mitään tai olen sanonut itselleni ei tai et sinä siitä olisi tykännyt tyylistä kakkaa tai en ole oikeasti miettinyt mitä Minä haluan tehdä. Luulen etten mä nyt täysin oma itseni ikinä ole ollut koska on aina ollut suht paska fiilis, henkisesti tahi/sekä fyysisesti. Toivottavasti olen kohta oma itseni.
Eipä mulla kummempia aktiviteetteja nykyään silleen olekaan (varmaan kun olen ollut aina niin ankea niin ei mulle kukaan soittele :D ?) ja niiden rutinoituminen ei aiheuta suurempia ongelmia mutta kyllä mä itseni yleensä löydän himasta muhimasta ellen siis ole tappamassa sieluani hämärässä toimistossa. Eikä se aina niin kivaa ole. Olisi kiva olla vähän spontaanimpi välillä. Ahdistusta/jännitystä voi aiheuttaa jopa vain bussilla keskustaan meneminen tai leffassa käyminen. Eihän ahdistuksessa ja jännittämisessä silleen mitään vikaa ole (stressihän valmistaa kehon johonkin selviytymistä vaativaan :) ) mutta vuosiakausia jatkunut stressitila on vähän niinkuin koko ajan päällä ja sen myötä on vähän vaikea nauttia elämästä tai olla ''tuore''. Koska se vaikuttaa vähän kaikkeen. (Myönnän kyllä välillä pohtivani edelleen yleisellä tasolla mitä jos olisin ollut oma itseni nuorempana?) Lisäksi yksittäisen stressitekijän esim. tuon matkan keskustaan myötä tulee myös kiusallinen ongelma kun vatsa tuppaa menemään sekaisin/vessahädästä tulee jatkuvaa. Yritä siinä sitten tsillata puistossa tai pelata hyvin finaalissa, saatana.
Pitkään luulin vaivojeni johtuvan väärästä ravinnosta mutta nyt olen vakuuttunut siitä että nykyiset ongelmat on suurimmaksi osaksi stressi ja mentaalibalanssiperäisiä. Tästä kertoo varmasti myös se että kilpirauhaseni ei toimi niinkuin sen pitäisi (se on kyllä voinut olla ongelmana jo lukioikäisestä saakka liian kovan treenin ja muun pikkukivan seurauksena). Toki ravinnolla on ollut oma vaikutuksensa ja en meinaa palata aikaisempaan paitsi että rupean tietoisesti syömään enemmän hiilareita :) Ja tietysti pitäisi mennä säännöllisesti nukkumaan, aina. Kesäisin ja vapaalla se on hankalampaa.
Usein en jaksa edes yrittää vaikka haluaisin. Tiedän kyllä että toimimalla näin vahvistan vanhoja ja ei niin hyviä ajatus- ja toimintamalleja. Edistystä on tapahtunut jonkun verran minkä tunnen jo tuosta aiemmin mainitusta asenteen muutoksesta mutta paljon on vielä matkaa konkreettisten asioiden hallitsemiseksi. On se silti välillä vaikeeta. Mun oikeasti ainoa ongelma nykyään on se että voin kakata housuun melkein millon vaan :D En mä esim. itseni nolauksesta tai muiden mielipiteestä ole enää huolissaan. Toki housuun kakkaaminen on noloa mutta lähinnä epäkäytännöllistä jos olet kaukana puhtaista vaatteista. Ehkä mun pitää oppia uskomaan itseeni kehoni herrana ja ottamaan jännittäminen ja stressi aistit sytyttävänä tilana joka valmistaa elämään? Ja vain tehdä asioita mitä haluan, heittäytyä pieneen tai isompaankin seikkailuun, fiiliksestä huolimatta? Ja länkkärinä jonka ainoa ongelma on mahdollinen housuun kakkaaminen, ansaitsen varmaan kakata housuun, työhaastattelussa tai vaikka treffeillä (jos joskus uskallan siis)? :D

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Ultimate max out fun day part deux 2015
Kesti pitkään kirjoittaa tää mut pidin taas maksimitsekkaus päivän ja kai se meni ihan kivasti :D Uudet enkat tuli kyykystä (145), mavesta (185), leuasta lisäpainolla (+50) ja sivusin läskinä tehtyä penkki enkkaa (115). Vaikka tulokset on vielä suht kevyitä niin suunta on eteenpäin ja tavoitteet lähenee ja ehkä jo saavutetaankin tämän vuoden puolella. Kisakunnon ajoitus osui muutenkin hyvin kun Hallilan perinteisistä olympialaisista tuli toinen kulta :D
Alla vielä videot kyykystä ja mavesta :) Ei mulla muuta, oon lomalla :D

keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Simply well, sleep easy, määd mäx ja toiminimi
Aattelin taas tylsyyteeni kirjoitella parista hyvästä jutusta mitä oon kokenut viime aikoina, eipä kummempaa :D otsikko varmaan paljastaa aika paljon jos tietää kyseiset tuotteet.
Simply Well
Simply well on Kristian Ekström nimisen kiropraktikon ja hyvinvointivalmentajan kirjoittama kirja terveeseen elämään ja hyviin ''tapoihin''. Oon jo pitkään halunnut tutustua kirjaan ja sainkin sen lainattua kirjastosta pari viikkoa sitten. Sain kirjan sitten luettua aika nopeasti eli se on aika helppo lukuista kamaa. Ja voin kyllä suositella kaikille omasta terveydestään kiinnostuneille ja miksei myös niille joita terveys ei kiinnosta :D koska terveys on tärkeetä, duh.
Kirjassa on omat osiot levolle, ravinnolle, liikkeelle ja mielelle. joka osiossa on vinkkejä ja faktaa miten keho toimii ja miten eri asiat vaikuttaa toisiinsa eli kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eli ylläripylläri, ihminen on kokonaisuus eikä se toimi jos yksikin edellä mainittu osanen ei toimi kunnolla. Kirja sisältää siis paljon samaa mistä minäkin olen kirjoittanut täällä blogissani. Tietysti paljon kattavammassa (ja viitteillä perustellummassa :D ) muodossa. Kirjassa on myös jonkun verran Kristianin asiakkaiden esimerkkejä miten erilaiset kiputilat, vaivat, väsymykset ym. ovat parantuneet kokonaisuutta/huonoja osasia parannellen. Ja jotkin vaivat voivat parantua myös sellaisilla keinoilla joita ei ole perinteisesti mielletty vaivoihin liittyviksi. Eli vaikka liikunnan vähentäminen yhdistettynä stressin vähentämiseen johtaa laihtumiseen.
Mitä tästä minulle jäi päällimmäiseksi käteen? No, kuten itsekin olen huomannut omasta tilanteestani, stressinhallinnan ja laadukkaan levon merkitystä kaikkeen ei tule vähätellä. Nuorempana huonot tavat eivät välttämättä tunnu ja ihmisillä on muutenkin tapana hakea muutosta vasta silloin kuin jokin menee ''oikeasti'' vikaan. Tämä ei mielestäni ole hyvä idea kuten itsekin olen saanut huomata ja kärsin siitä edelleen. Toipuminen isoista asioista voi kestää jopa vuosia. Ja ehkä myös se että muutosta kannattaa lähteä hakemaan mieluummin että lisää pikkuhiljaa hyvää ennemmin kuin asettaa kieltoja ym. rajoituksia. Kun hyvistä asioista tulee tapa, huonot tavat vähenevät itsestään.
Sleep Easy
Oon aiemminkin donkannut Clipperin ''tee''tuotteita ja olen tätäkin maistellut aiemmin mutta mulla oli taukoa teen juonnista ja myös tästäkin haudutteesta.
Sleep Easyssä on: Kaneli, kamomilla, rooibos, sitruunamelissa, valeriaana, luonnollinen appelsiinimauste.
Ostin siis pitkästä aikaa Sleep Easyä ja ihmettelin miksi lopetin tän käytön :D Iltaisin hunajalla maustettu kupponen on kyl täydellistä ja veikkaan että helpottaa myös ankeiden iltojen mässyhimoa. Ja ilmeisesti voi auttaa nukkumaan eli hyödyttää myös stressinhallintaa ja lepoa :) Oon mä ainakin huomannut, ihme kyllä, että mun ei ole tarvinnut käydä iltaisin kun ehkä kerran pissalla ennen nukahtamista :D Eli vissiin auttaa nukahtamiseen. Kantsii koklaa.
Mad Max - Fury Road
Kävin pitkästä aikaa leffassa katsomassa jopa kriitikoilta hyviä nootteja saaneen uuden Mad Max lefffan. Ja leffa oli kyllä ihan hyvä. Tykkäänhän paljon scifistä ja maailmanlopun jälkeisestä meiningistä :D Axöniä ja ryminää oli paljon mutta mun mielestä ajamista oli vähän liikaa. Leffa on periaatteessa kaksituntinen jahtauskohtaus :) Fiilistelyä ja dialogia olisi voinut olla vähän enemmänkin. Ja esim. muiden ''tukikohtien'' meininkiä olisin katsellut mielelläni. Ehkä niihin päästään tutustumaan jatko-osissa :) Ja vähän ihmetytti autojen hyvinkin pieniruokaiset moottorit :D eli elokuvassa mennään täysillä ja ei hirveästi tankkailla. Mutta elokuva on komean näköinen ja viihdyttävä joten se toimi mulle.
Mua ihmetyttää elokuvasta herännyt myös jonkinmoinen feminismi''kohu''. Eli koska elokuvassa on nainen/naisia suurissa rooleissa on se heti jonkinlainen kannanotto? Ehkä se on, ehkä ei mutta mulle elokuvat ovat yleensä viihdettä ja tarinoita ja ''suurempia'' sanomia kaivellaan kriitikoiden/ynnämuiden toimesta kyllä mun mielestä välillä väkisin (ja ehkä ilman mitään järkeviä perusteita) tai sit mä oon vaan liian tyhmä enkä ''tajuu''. Toki naissankareita sisältäviä elokuvia on huomattavasti vähemmän miehiin verrattuna mut en mä ota yleiseen tasa-arvo asiaan enempää kantaa :D
(Seuraavat kappaleet lähti vähän käsistä/meni ehkä sillisalaatiksi ja siinä ei ole loppujen lopuksi ehkä mitään järkeä :D ):
Vai kuka väittää että maailmanlopunjälkeiseen mailmaan sijoittuvalla takaa-ajo rymistelyllä on selkeästi joku suurempi sanoma? Voisiko se olla se että koitamme paeta/päästä muualle niin kovaa vauhtia ettemme huomaa olevamme jo siellä missä voisimme hyvin? Pärjäänkö yksin, pärjäävätkö muut ilman minua? Tai että miehet nyt vaan on sikoja ja nainen on yleensä heikko ja sorrettu jne. Paskanmarjat. Tarina on tarina ja sillä ei ole mun mielestä mitään väliä onko esim. sankarit tai pahikset naisia vai miehiä. Jokainen vahva ihminen taistelee itselleen tärkeistä asioista kaikin keinoin ja luovuttamatta, sukupuolesta huolimatta ja niin sen pitää mennä, elokuvissa kuin oikeassakin elämässä. Tottakai tarinan sisällä tulee vastaan inhimillisiä tunteita ja päätöksiä ym. mut hei sehän onkin tarinan tarkoitus eli asioita tapahtuu mutta ei sille tarvitse keksiä mitään sen syvempää tarkoitusta. Katsotaan esimerkkiä: mies tekee valinnan ja jättää pulassa olevat pulaan, katuu ja palaa auttamaan vs. mies päättää auttaa heti vs. mies ei auta ollenkaan. Kaikissa tapauksissa mies tekee inhimillisen valinnan joka leimaa hänet sankariksi, pelkuriksi tai kasvajaksi mutta onko päädyttyyn vaihtoehtoon joku syvempi syy? Ei mun mielestä muu kuin se että tarina etenee jollain ennalta määrätyllä tavalla. Kaikki tekee valintoja joka päivä onko niillä joku syvempi merkitys? Tavallaan, mutta vain sillä merkityksellä että päätät itse miten sinun tarinasi etenee. Tottakai tietyissä tapauksissa kannattaa aina miettiä miksi ei halua tehdä vaikka jotain päätöstä mutta tämä pätee vain oikeaan elämään. Saat toki olla eri mieltä mun kanssa.
Vai lähteekö käsikirjoittajat ja tekijät oikeasti rakentamaan tarinaa jonkun syvemmän ajatuksen ympärille? Ehkä jotkut mutta veikkaan että megabudjeteilla tehtyjen toimintaelokuvien taustalla ei ole mitään syvempää. Ehkä tää on vaan mun mielipide elokuvista viihteenä ja muut haluavat ja löytävätkin omia suurempia merkityksiä tapahtumille ja se on ihan ok mutta jos löydät itsellesi jonkin merkityksen ei se tarkoita sitä että tekijät tai muut päätyvät samaan. Tai että muilla olisi tarvetta päätyä mihinkään syvempään merkitykseen. Tää on tosiaan vaan mun mielipide ja ehkä elokuvan analysointi ja ''ymmärtäminen'' on enemmän kuin pelkkä viihtyminen. Toki elokuvilla on varmasti omia merkityksiään mutta ne voivat tulla selkeästi esiin ilman mitään salamyhkäisiä tulkintoja.
Emma tiä :D Kai mä vaan tykkään katsella enkä analysoida. Eli en väitä etteikö elokuvilla voi olla syvempää merkitystä. Veikkaan vaan että Mad Maxin tyyppisillä elokuvilla merkitysten keksiminen ei ole se ensimmäinen tuotantovaihe :D
SPOILERI?:
Feminismi''kohun'' myötä mietin myös minkälaisen vastaanoton elokuva olisi saanut tietyissä piireissä jos Max olisikin nainen, vallankahvassa olisi ollut naiset ja pelastettavina ''siitosorjina'' olisikin ollut miehet?
Toiminimestä
Nyt kun olen kohta sertifioitu personal raineri niin mun pitäisi varmaan laittaa toiminimi pystyyn. Oon kelaillut minkä nimen koittaisin ehdottaa. En välttämättä haluaisi tylsää Samu Kinnunen personal trainer nimeä joten olisiko teillä rakkaat lukijani ehdotuksia? :D Ite oon ideoinut seuraavia hyviä tai huonoja vaihtoehtoja, en välttämättä vakavissani :D saa kommentoida :D : Skullbreaker wellness tai fitness, Koutsi keklumestari, Sic Parvis Magna (ehkä wellness, fitness, power ym vastaava perään :) ) ja 61 wellness, fitness ym. vastaava.

![]() |
| Kuvassa Hollywood tuottajien mad max axön spektaakkelin idea riihi. |

lauantai 2. toukokuuta 2015
Olkavärkki aka köyhän miehen Shoulderök
Jokin aika sitten eksyin juutuuben videoita katsellessa Chris Duffin nimisen voimannostajan videoihin ja katseluun meni myös miehen kehittämä Shoulderök treeniväline. Hän ei ole itse keksinyt kyseistä välinettä vaan on jalostanut samantyylisistä kiinteistä ''kuulalekoista'' oman versionsa eli Shoulderökin. Duffinilla on oli ollut olkapää kipuja 8vuotta ja nämä johtivat moneen loukkaantumiseen muualla kuin olkapäässä. Asiaan kyllästyneenä hän lähti hakemaan ratkaisua ongelmiinsa. Hän törmäsi tähän vanhaan treenimetodiin ja päätti kokeilla sitä. Eka yrittämä ei vissiin onnistunut mutta hän koitti hommaa uudestaan ja kuukauden käytön jälkeen 8 vuoden kivut olivat poissa eivätkä ole kahden vuoden aikana palanneet. Omaa versiotaan hän on kehitellyt vissiin ihan oikeiden lääkäreiden/kehon toiminnan asiantuntijoiden kanssa joten sen käyttö on mun mielestä ihan perusteltua.
No, itsellä ei ole tällä hetkellä varaa aitoon version niin askartelin ylä-asteella tehdyn kenttälapion varresta itselleni oman. Kyseinen värkki on vähän lyhyt joten isäni firman varastoista löytyi sopivaa putkea ja isäni hommasi putkeen sopivat lisäosat ja niin sain toisen vähän pidemmän köyhänmiehen version jota tässä kutsun olkavärkiksi :D
Kuulalekoilla voi ilmeisesti tehdä kaikenlaisia liikkeitä mutta itse olen tehnyt vain videolla esitettyjä kahta liikettä. Miksi vain kahta? Koska näitä esitteli ja suositteli Herra Duffin omalla videollaan Eric Spotoa koutsatessaan.
Lyhykäisyydessään, tarkoitus on tosiaan harjoittaa olkapään liikkuvuutta, niitä tukevia lihaksia ja keskivartalon ja olkapään yhteystyötä ja sitä kautta tietysti laadukasta liikkumista :D Toisaalta mun muistin mukaan tuon puolikkaan takaswingin osatarkoitus on myös ''erottaa'' olkapäät rintakehästä ja koko swingi opettaa sitten koko paketin kasassa pysymistä. Värkillä tehtävät swingit toimii olkapään koko liikeradalla ja tarkoitus on että liike tulisi olkapäästä ei rintakehästä. Eli keskivartalon lukitus/bracing niin että rintakehä pysyy alhaalla, on erittäin tärkeää ja myös todella hyödyllistä opetella.
Itse olen nyt muutaman viikon heilutellut jokusen setin melkein päivittäin ja eron entiseen kyllä huomaa. Penkki ja pystypunnerrus tuntuu hiukan erilaiselta eikä penkistä aiemmin tullutta jumia/kipua ole juurikaan ollut. Ja lisäksi aiemmin minua vaivannut sormien puutuminen tietyissä asennoissa esim. nukkuessa on poistunut käytännössä kokonaan. Ja musta tuntuu myös että mun ranne on ollut parempi myös (on kuvattu ja kaikkea eikä mitään ole löytynyt mutta aina välillä se voi olla pirun kipeä). Mun olkapääongelmat juontuvat uintiaikoihin ja onkin jo aika saada homma kuntoon :D Ei mun tekniikka varmaan täydellinen olo mutta kyllä se siitä hioutuu vielä :) Tulen käyttämään tätä kyllä jatkossakin.
Ei kai kummempia. Katso (ankeahko ja editoimaton video, koska eka missä puhun :D enkä saanut kuvaa näkymään movie makerissä) video ja tervetuloa kokeilemaan :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)