torstai 23. huhtikuuta 2015

Terveen elämän yksinkertaiset ohjeet ja ryhdin tsekkaus

Sain itselleni pari harjoitusasiakasta valmennukseen. Toinen on tuttu ja toinen on tämän tutun tuttu :D No vielä ei olla hirveästi reenattu, lähinnä haastattelut hoidettu ja toisen kanssa käytiin vähän liikkeitä läpi. Mut enivei, juteltiin myös ruokavaliosta ja rupesin kirjaamaan pari yksinkertaista vinkkiä/olennaista asiaa mitä ruokailuun tulee. No homma lähti vähän käsistä kun listaan tuli vähän kaikkea mistä olen aikaisemminkin kirjoittanut mutta en ehkä näin käytännöllisessä muodossa. Joten tässä ohjeet millä pääsee mun mielestä todella pitkälle hyvään terveyteen. Tiedän että joku voi olla eri mieltä minun kanssani mut se ei kiinnosta mua.

Nuku
  • 7,5-8,5 tuntia hyvää unta, aina. Myös viikonloppuisin. Sulje kaikki elektroniset laitteet väh. 1 tunti ennen nukkumaanmenoa. Nuku oikeasti pimeässä huoneessa.
  • Mene nukkumaan 21:00-22:30 välillä. Ihmisten tulisi mennä nukkumaan auringon mukaan mutta se ei ole mahdollista Suomessa suurimman osan ajasta. Herää itse ilman kelloa sitten kuin heräät :) Ennen 8 kuitenkin. Älä venytä heräämistä liikaa vaikka tekisi mieli.
Syö
  • Pidä huoli suoliston kunnosta. Vältä sokereita (ja maitoa ja viljoja jos koet ne ongelmalliseksi ja jos et koe niin kokeile kuukausi ilman :) ). Syö mahdollisimman puhdasta ja prosessoimatonta ruokaa.
  • Säännöllisesti. Aina. 3-4 ateriaa riittää. Mutta jos urheilee paljon syö enemmän. Jos nukut näiden ohjeiden mukaan syö viimeistään tunti heräämisen jälkeen ja sen jälkeen nälän mukaan. Illallinen viimeistään 19:30-20:00. Kun syöt säännöllisesti ja terveellisesti siitä tulee tapa ja sitä ei tarvitse edes miettiä.
  • Unta tukevia ruoka-aineita/juomia: Juomia: Rohtovirmajuuri, Kamomilla, Kärsimyskukka, Humala, Kava. Ruoka-aineita mitkä sisältää tryptofaania: riisi, banaani, kurpitsansiemenet, kalkkuna, kana, kananmuna, pähkinät, kokojyvät, tumma riisi, linssit, seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, vaaleat kalat, avokado
  • Unta haittaavia ruoka-aineita: Kofeiinipitoiset juomat 5-8 tuntia ennen nukkumista, Teen ja muiden stimulanttien (esim. kaakao, matee) välttäminen 6-10 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Alkoholia max 2 annosta ennen nukkumaanmenoa ja viimeinen annos väh. 90 min nukkumisesta. Tyramiinia sisältävät ruoka-aineet: Pekoni, juusto, suklaa, munakoiso, kinkku, perunat, hapankaali, makkara, pinaatti, tomaatti ja viini.
  • Proteiinia ja kasviksia tai hedelmiä tai marjoja joka aterialla. Joka aterialla proteiinia väh. 0,3 g/kehon painokiloa kohti. Jos liikut näiden ohjeiden mukaan, syö proteiinia 1,5-2 g/kehon painokiloa kohti. Urheilijat syö enemmän ja kova urheilu ei ole loppujen lopuksi tervettä joten se on eri asia kuin tässä puhuttu normaali elämä. Hiilarit mieluummin kulutuksen ympärillä eli ennen ja jälkeen liikunnan. Jos et liiku aikaisin niin aamupalan yhteyteen ei ole tarpeellista syödä isoa hiilariannosta että verensokeri ei heittele liikaa ja ettei tule siitä johtuvia vireystason romahduksia kesken päivää. Pyri pitämään verensokeritasot tasaisena päivällä.
  • Älä yritä turhaan kieltää tai rajoittaa itseltäsi mitään. Herkkuja/himoja saa ja pitää kuunnella muutaman kerran kuussa. Esim. karkin syöminen silloin tällöin ei ole paha asia kunhan se ei johda siihen että ajattelee että nyt ''dieetti'' on pilalla ja olen epäonnistunut. Terveenä oleminen on elämäntapa ja pitkä matka, ei mikään parin kuukauden pikaratkaisu tai tavoite. Pienet ei niin fiksut asiat eivät vaikuta oikeasti pitkällä tähtäimellä mihinkään, kun isot linjat eli oikea ruoka ja kunnollinen lepo ja järkevä liikunta ovat kunnossa. 

Hallitse stressiä ja liiku
  • Hengitä syvään, vatsaan, rauhoitu päivittäin. Tee asioita mistä tykkäät täysillä.
  • Liikuskele päivittäin eli älä istu/makaa koko päivää. Jos teet istuma työtä, nouse väh. kerran tunnissa. ''Arki''liikunta eli kävely, portaiden käyttäminen, seisominen ja kaupassa käyminen ilman autoa on erittäin hyvää liikuntaa kaikille. Varsinkin ihmisille jotka istuvat paljon töissä ja himassa.
  • Kun nouset töissä ylös niin tee jotain venyttävää/avaavaa ja aktivoivaa liikettä. Kuminauhalla, syväkyykyssä hengaamalla tai vaikka pakaroita puristamalla. Opettele hallitsemaan keskivartalo ja tuottamaan liikettä tukeva paine /lukko keskivartaloon. Keskivartalon hallinta ja edellämainitun jännityksen/lukon hallinta on erittäin tärkeätä kaikessa liikkeessä ja terveen kehon toiminnassa.
  • Voimaile 2-3 kertaa viikossa. Älä käytä koneita paitsi pyörää, liikkumiseen. Haasta kehoasi ajoittain aka kyykkää, nosta, työnnä ja vedä raskaita esineitä. Juokse välillä täysiä.
  • Haasta myös mieltäsi. Lukemalla, pohtimalla, opettelemalla uutta ja tekemällä asioita välillä eri tavalla kuin yleensä (esim. vasemmalla kädellä ym).
Ryhdistä

Kävin veljeni luona ottamassa muutaman kuvan ryhdistäni. Samalla näki kehonkoostumuksen uusista kulmista ja mahdolliset epätasapainot. Ja eihän se kivalta näyttänyt :D Ei nyt pahaltakaan mutta muutama seikka näkyi selvästi vaikken ole asiaan juurikaan perehtynyt aikaisemmin.

Eli mitä kaikkea kuvat paljasti? Pää on hieman eteenpäin työntyneenä joka johtuu varmaan istumatyöstä. Alaselän kaari/lordoosi on ehkä hieman ylikorostunut joka voi myöskin johtua istumatyöstä. Oikeanpuolen ulompi vinovatsalihas on isompi kuin vasemman puolen, ja muutenkin yläkehon lihaksisto on suurempi oikealla kuin vasemmalla. Oikean puolen suurempi koko on ihan loogista koska olen oikea kätinen ja mm. pelaan lätkää rightina ja pelasin Lacrossea käytännössä koko ajan rightina koska olin mokke :) Ja näyttää myös siltä että oikea olkapää olisi vähän ylempänä kuin vasen puoli tai sitten oikeanpuolen lonkka on ylempänä kuin vasen tai eroa on jossain muualla joka johtaa vinossa olemiseen tai kuva on otettu silloin kun en ollut täysin paikoillani :)

Oikeanpuolen lihaksisto on kyllä selkeästi suurempi kuin vasemmanpuolen ja kuvien ottaminen oli todella avartavaa koska itsensä näkee kuvista aivan eri perspektiivistä kuin peilistä. Jalkojen lihaksistosta nyt ei kannata mitään sanoa koska mulla ei ole jalkoja :D Ne on ensimmäisenä hankintalistalla :D

Mittailin muutama viikko sitten kehoni mittasuhteita tehokkaimman mavetyylin selvittämiseksi. Mittasin jalan ja käsien pituuden suhdetta torsoon ja pituuteen etc. Tuloksena oli että mulla on pitkä torso ja kädet (käsi on ehkä pitkän ja keskiverron rajamailla) ja  ja lyhyet jalat. Ja opastusvideon mukaan, mistä bongasin tämän mittasuhdeteorian, mulle käy perinteinen mave tai sumo tyyli (sumo tyyli voisi olla parempi kun kädet ei ole selvästi keskivertoa pidemmät) eli kumpi tuntuu mukavammalta on parempi. Vielä en ole hirveästi sumo tyyliä kokeillut. Ehkä mä pyrin siihen 200 Kg perinteiseen maveen ennenkuin rupean kokeilemaan :D


Seuraavaksi olisi sitten aiemmassa kirjoituksessa mainittu olkavärkki (aka köyhänmiehen Shoulderök) kunhan saan pienen videon kuvattua :D

Piis,
Samwais

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

PT koulutuksen ''testipäivä'', Optimal performance center ja Kari Suomalaisen luento + ''shoulderökistä''

Tuloksia ja muuta pikkukivaa

Meillä oli ihan mielenkiintoinen ja käytännöläheinen perjantain koulutuspäivä. Kokeiltiin erilaisia mittauksia mitä yleensä tehdään uusien asiakkaitten kanssa. Eli mm. perus pituus, paino, BMI, kehonkoostumus, pihtimittaus, muutama lihaskunto ja liikkuvuustesti ja ''aerobiset'' testit kuten, UKK, kävelytesti, step testi ja pp-ergometri testi. Käytännössä noista aerobisen testeistä tehtiin kyllä vain pp-ergotesti. Itseäni kiinnosti kovasti mitä testitulos tuottaa :D No, testistähän tuli erittäin hyvä tulos,mikä hieman yllätti. Testissä on siis kolme eri vastustasoa (mun tapauksessa ne oli kyllä liian kevyet :D kahden viikon päästä uusiksi) ja sykkeiden avulla laskeskellaan arvioitu max hapenottokyky. Mun tulos tais olla jotain 56 ja risat ml/kg/min joka on siis viitearvojen mukaan toiseksi parhaalla välillä. Miksi se sitten yllätti? Koska mä en tosiaan mielestäni reenaa hirveän kovaa enkä varsinkaan tarkoituksella juurikaan hengityselimistöä. Eli jos talven 1-2 puntin ja 2 (-3) lätkäpelien/viikko tahdilla saa loistavia tuloksia niin hengityselimistön kuin voimatasojen kannalta niin väitän että kunnossa oleminen on yksinkertaista (ja helppoa. suluissa sen takia että kehitys vaatii jossain määrin myös epämukavia ''tunteita''). Ja minun tapauksessani myös todella mieluisaa vaikka lätkät vähän unensaantia saattoi haitatakin :D Ei se ''treeni'' tunnu välttämältä treeniltä kun löytää itselleen sopivat asiat. Mutta vaikka kyykyn lähes epäonnistumiseen asti tekeminen n. 80-90% alueella maksimista, tuntuu jossain määrin epämiellyttävältä, se on silti ollut tähän asti kivaa.   

Eli oon ennenkin kirjoittanut että hyvien tuloksien saavuttaminen on yksinkertaista, minkä juuri koin tosiaan itsekin. Lepo ja ravinto on edelleen tärkeyslistan kärjessä ja fiksut ja hauskat treenit siihen päälle eivät todellakaan tarvitse mitään ihmeempiä, mun mielestä (tiedän, mulla ei ole perhettä ym. tekosyitä :D ). Jos karkeasti talven treenimääriä arvioin niin tuntimäärä liikkuu varmaan 6-10 välillä mikä ei mun mielestä ole hirveästi, varsinkin jos sillä saavuttaa erittäin hyviä tuloksia! Toki mä liikuskelen arjessakin mut se on tosi pientä verrattuna edes noihin mun treenimääriin. Ja jos noin pienillä määrillä pääsee loistaviin tuloksiin, pienemmilläkin määrillä voi päästä hyviin tuloksiin. Kehityksen ja kasvun avaintekijä on se säännöllisyys. Tästäkin olen jotain kirjoittanut aikaisemmin.

Mikäköhän pointti tällä nyt oli? Kai se tuli tossa jo sanottua :D Ehkä myös sekin että minä voin toivottavasti lähitulevaisuudessa auttaa myös sinua tai jotain sinun läheistä saavuttamaan hyviä tuloksia :)

Optimal performance Center vallillassa ja Kari Suomalaisen luento

 Kävin keskiviikkona tutustumassa uuteen Optimal Performancen saliin ja siinä samalla kuuntelemass Kari Suomalaisen luentoa. Ei siis pilapiirtäjä Kari Suomalaisen vaan osteopaatti Kari Suomalaisen :D Luento oli siis samassa paikassa ja se oli ilmainen. Tulevaisuudessa noita ilmaisluentoja on useamminkin ja aion käydä niistä joitain kuuntelemassa. Ostan varmaan 10 kerran kortin salille ja käyn siellä silloin tällöin :D 

Itse salista, olihan se ihan mahtava paikka, oikea voimailusali mistä ei turhia koneita löydy :) Kyykkyräkkejä, hyviä tankoja ja painoja ja nosto''lavoja'' löytyy myös hyvin. Ei mitään turhaa siis, mun mielestä :) Lisäksi löytyy pieni turffin pätkä missä voi myös työnnellä ja vetää esim. kelkkaa. Toki siinä voi tehdä muutakin :D Jos itse perustaisin salin se olisi todennäköisesti hyvin samanlainen.

Luennosta. Ihan fiksua kamaa mm. liikkuvuudesta, kehon hallinnasta ja muusta pikkukivasta. Näistä asioista ei puhuttu välttämättä valtavirran tunnustamasta näkökulmasta. Eli jos joku paikka kiristää niin venyttele. Ei näin, mun ja monen muun fiksumman mielestä :D En mä mikään ekspertti ole enkä tähän sen kummemmin asioita perustele mutta jos joku paikka on jumissa se tulisi hoitaa liikkeellä ja kehon ja ennenkaikkea keskivartalon hallinnan korjaamisella, ei venyttelyllä. Harvalla on oikeasti esim. tiukat takareidet tai lonkan koukistajat vaan nämä ''tiukat'' alueet yleensä kompensoivat jotain epätasapainoa tai kehon hallinan puutosta.

Ei kai tästäkään kummempaa, lisää ehkä tulevaisuudessa kun fiksuunnun :D Hyvä sali, hyviä juttuja luennolla :D

+ Shoulderökista

Eksyin interwebsterin voimavideoita katsoessani kuuntelemaan Chris Duffin nimisen erittäin vahvan ja fiksun miehen juttuja. Ja sieltä silmään osui myös mielenkiintoinen treenivälinen josta Chris on kehittänyt oman version nimeltään Shoulderök. Tämä vehje ei ole täysin Chrisin oma keksintö vaan samantyylistä reeniä on käytetty kamppailulajien harrastajien keskuudessa  vissiin vuosisatoja. Sen avulla treenataan siis kipeitä ja ''toimimattomia'' olkapäitä :D Chris pääsi muutaman viikon reenin jälkeen omista vuosikausia vaivanneista asioista eroon. Olkapään toimimattomuus/liikkuvuusongelmat on hänellä johtanut moneen muualla kuin olkapäissä sattuneeseen loukkaantumiseen/repeämiseen. Eli hänenkin tapauksessaan joku muu paikka kompensoi olkapäiden ongelmia. 

No kommentoin youtubessa tätä värkkiä ja Chris pyysi lähettämään sähköpostia että voi tehdä tarjouksen minulle, koska suomeen ei vissiin tällä hetkellä ole toimitusta, mutta hän ei ole vielä vastannut. Toisaalta laitoin viestiin että minulla ei todennäköisesti ole tällä hetkellä varaa siihen (nettisivun hinnan mukaan siis :D ). No minäpä en masentunut siitä etten pääsisi kokeilemaan kyseistä treenimetodia omien vaivojen poistamiseen vaan kyhäsin ylä-asteella tehdystä kodinturvajoukkukenttälapiostani vastaavan välineen. Minun värkkini on vähän lyhyempi kuin aito mikä varmaan voi vaikuttaa sen käyttöön mutta ajattelin kyhätä vähän pitemmän version, kunhan kerkeän. Mutta sillä aikaa testailen nykyisellä versiolla toimiiko homma vai ei. Toistaiseksi vaikuttaa ihan kivalta, toisen puolen ''swingin'' tekniikassa on kyllä hiomista ja täytyy pitää maltti painon kanssa etten aiheuta lisää vahinkoa :D.

Eli ehkä lähiviikkoina lisää aiheesta myös pienen videon kera :D Kiinnostaako lukijoita? :D

Piis, 
Samwais

Ps. Pahoittelen tekstin mahdollista sekavuutta, koulutusviikonlopun jälkeen aivokapasiteetti ei ole vahvimmillaan.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Parhaat biisit ever (tällä hetkellä)

Otsikko on varmaan tekstin selittävä :D Ei kai kummempia :D Musiikki on hyvää.

Iron Maiden - Prodigal Son

Moni varmaan tietää että Iron Maiden on mulle ehkä se tärkein bändi. Iron Maidenin takia rupesin soittamaan aikoinaan kitaraa. Isoimman kipinän muistan kokeneeni kuullessani Virus biisin. Muistaakseni lainasin Joonakselta aikoinaan Best of the Beast kokoelman ja siitä se sitten lähti. Mun mielestä Prodigal Son on todella aliarvostettu biisi mitä harvemmin näkee millään lempparilistoilla interwebsterissä. On ehkä vähän erilainen, mm. akustisine kitaroineen, kuin tyypilliset Maidenin biisit mutta loistava enivei. Olisi hienoa kuulla nykyisellä kokoonpanolla livenä mut se ei varmaan koskaan tapahdu :D Kunniamainintoja multa: Revelations, Hallowed be thy name, Blood brothers, the unbeliever (todella kova biisi Blazen ajalta, ehkä vähän samaa vähän erilaista fiilistä kuin Prodigal Sonissa) ja Seventh son levy kokonaisuudessaan :D Tää lista vois jatkua pitempäkin :D Dave Murray on mun sankari numero yksi ja vetää tässäkin hienon soolon.


Bad Religion - Struck a Nerve
Mietin kovasti tämänkin bändin kohdalla minkä biisin laittaisin tähän mutta päädyin tähän kun tätä tullut kuunneltua töissä lähiaikoina. Bad Religion on aina kova ja Grey Race levy kolahti aikoinaan todella kovaa. Greg Graffin on varmaan mun lempilaulaja ja fiksu mies :) Paljon kunniamainintoja (joku voisi sanoa että liikaa uusia biisejä mutta ei mua kiinnosta kuin hyvä musiikki :D ): Sorrow, Skyscraper, New dark ages, Think before you die, Atomic Garden, The Answer, Faith Alone ja Fuck Armageddon this is hell (ehkä livenä, originaali on aika karu rosoisuudessaan :D )
Rainbow - Stargazer

Rainbow eeppisimmillään ja parhaimmillaan, ei kai muuta :D Dio on aina kova ja Blackmoren sooloilu on mahtavaa.

Lost Horizon - Heart of Storm


Muistan joskus kun kuulin kyseisen biisin ekan kerran ja myönnän että korkeat kiljunnat aiheuttivat WTF fiiliksiä mutta jokin kumma veti kuuntelemaan biisiä aina vain uudelleen ja hiljalleen syvä rakkaus tätä todellista soturimetallia soittavaa yhtyettä alkoi ja pysyy aina ja iankaikkisesti. Eikä vähiten Daniel Heimanin loistavien laulusuoritusten ansiosta. Vain 2 levyä tehneen bändin tuotanto on täyttä timanttia ja adamantiumia edelleen. Mutta luulen että kitaristisäveltäjän korkealentoiset ideat ja filosofiat ajoivat Danielin ulos bändistä ja se on ollut enemmän tai vähemmän telakalla sen jälkeen. Olen onnekas että näin bändin aikoinaan Tuskassa livenä.

Baroness - Twinkler

Tää biisi on todella tuore tuttavuus mulle mutta sinistä levyä on tullut kuunneltua paljon ja se on loistava. Kyseinen biisi on keltaiselta/vihreältä levyltä ja sitä en ole ihan hirveästi kuunnellut, hyvää kamaa nekin. Tää on vaan loistava kauneudessaan niin valitsin tämän jonkun sinisen levyn biisin sijaan.

Mastodon - Blood and Thunder

Tää biisi on varmaan eka kosketus Mastodonin maailmaan ja toimii aina hyvän fiiliksen nostattajana. Kova meininki ja kovat vokaalit myös, mun mielestä :D Oishan Mastodonilta voinut valita jonkun toisenkin biisin mut ehkä tää on se rakkain mulle. Pitäis reenaa ite enemmän mastodonia :D Oblivion ja divinations on ollut reeni listalla jo pitempään mutta muitakin vois kokeilla. Kunniamainintoja multa: Chimes at midnight, all the heavy lifting ja Hearts alive.

Death - Perennial Quest

En ollut ennen Deathiä kuunnellut hirveän rankkaa musaa mutta muistan joskus kun broidi tuli hakemaan mua uintitreeneistä ja sillä soi Deathin symbolic levy ja kelasin et vitsi, pitääpä kuunnella lisää :D Ja siitä se sitten lähti. Mulle edelleen yks kovimmista bändeistä ikinä. Kyseinen biisi on kaikessa eeppisyydessään ja kauneudessaan mahtava. Pitäis reenaa deathiäkin enemmän :D

Pearl jam - Future Days

Kuulin ekaa kertaa pätkän tästä biisistä How I met your motheria katsellessa ja onneksi Eddie Vedderin ääni on sen verran tunnistettava että biisi löytyi tubeksesta nopeasti. Tästä tuli samantien yksi mun lempibiiseistä ikinä. Tietynlaiset rauhalliset ja kauniit biisit uppoo muhun aina todella syvään ja tää on yksi niistä. Soitan ja laulan tätä myös itse säännöllisesti kotona :D Naapurit varmaan tykkää :) Erään Tubeksen kommentti section mukaan biisi kertoo jumalasta. Mutta mulle tää kertoo rakkaudesta ja läheisistä ihmisistä.

Muse - Madness

Tämänkin biisin kohdalla tuli wtf fiilis kun sen ensi kerran kuulin teemalta live keikkaa katsoessani. Mutta oli pakko kuunnella lisää ja rakastuin nopeasti tähänkin biisiin. En mä oikein osaa sanoa muuta :D Biisin lopun vokaaliosuus jättää ehkä vähän kylmäks ja se on tyypillistä koville biiseille. Turha venyttäminen on mun mielestä monen bändin ongelma vaikka tälläkin on kestoa melkein viisiminuuttia ei biisi tunnu liian pitkältä.

Dream theater - The Spirit Carries On

Tämä on myös kaunis, toivoa antava ja rauhallisempi biisi mikä kolahtaa täysillä muhun. Tätäkin olen yrittänyt lauleskella akustisen säestyksellä ja veikkaan että naapurit ei todellakaan tykkää :D Tässä on kaikki kohdallaa. Loppuhehkutus ja kitaranvinguttelu on loistava ja sekin jättää osittain kylmäksi.

Dickinsonin Skunkworks - Space Race

Vaikka tykkäänkin muistakin Dickinsonin solo materiaalista niin Skunkworks levy on mun mielestä aivan törkeän aliarvostettu levy. Loistavaa progehkoa/hevirokkia. Suosittelen kyllä kaikille itseään kunnioittaville rok ihmisille. Muistan aikoinani olleeni hieman pettynyt levyyn mutta mitä enemmän sitä kuuntelin, sitä enemmän siitä tykkäsin. Kunniamainintoja: Accident of Birth ja Chemical Wedding levyt jotka on hevimpää kamaa tähän verrattuna.

Paramore- Still Into You

Hevimmän miehen suurin luuranko on varmaan se että tykkään Paramoresta :D Viimeisin levy kolahtaa mulla ehkä vähän liiankin kovaa :D Mietin minkä biisin tähän laittaisin mut ehkä tää on hyvä. Kunniamainintoja: Hate to See your heart break, Moving on, I'm not angry anymore ja Now.

Freak Kitchen - Teargass Jazz

Ehkä yksi kovimmista bändeistä ikinä, mulle ainakin. Mattiaksen virtuoosimaisuutta ei ainakaan kukaan voi kieltää :D Tän biisin todistaminen livenä on huikea kokemus :D Kahdesti livenä nähty ja jaksaa hämmästyttää aina :D Pitkäksi venynyt ilta ei haitannut seuraavan päivän koulutuksessa vaikka vähän koomassa olinkin. Bändillä on astetta hessumpaakin musiikkia mutta kovaa kamaa joka tapauksessa. Taste my fist on myös erittäin kova biisi :)

Symphony X - Paradise Lost

Astetta rauhallisempi biisi tältäkin virtuoosimaiselta bändiltä. Russel Allen on yksi minun suosikki laulajista. Kertsi on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava. Ja kuullaan tässäkin vähän revittelyäkin. Kunniamainintoja: Egypt, Evolution (the grand design), Set the world on fire (The lie of lies)

Strapping Young Lad - Far Beyond Metal


Devin Townsend on kova äijä ja hallitsee tyylin kuin tyylin. Tää biisi on vähän suoraviivaisempaa kamaa :D Kertsi on loistava, tällä pääsee aina hyviin tiloihin. Ite tykkään enemmän Strapping Young Ladista kuin Devinin ''soolo''tuotannosta mutta kannattaa tsekata kaikkea miehen tuotantoa. Tuoreempi kunniamaininta Deviniltä: March of The Poozers.

Gary Moore - Jumping At Shadows


Gary moore on yks mun lemppari kitaristeista, lähinnä kyl Blues osastolla :D Mun ikivanha Blues Alive levy on kokonaisuudessaan aivan loistava ja vaikka tää versio ei ole kyseiseltä levyltä niin loistava kuitenkin. Biisi on alunperin Peter Greenin, yhden Garyn sankarin biisi. RIP Gary.

Gojira - Art of Dying

Mietin kovasti minkä biisin laitan tähän gojiralta mutta ehkä tää on hyvä :D Brutaalia ja kaunista myös. Laitoin myös live version. Mun mielestä bändin kovuus tulee esiin livenä ja mun mielestä Gojira toimittaa, vaikka vähän ääni särkyykin :D Kunniamainintoja: Flying Whales, The Gift of Guilt, The Axe, Born in Winter.

Jethro Tull - Heavy Horses

Jethro Tull on kans yksi kovimmista bändeistä ikinä ja itse tullut kuuneltua rikollisen vähän. paitsi kokoelmaa ja Aqualung levyä. Harmi että Ianin ääni ei enää nykyään oikein toimi, vanhuuden vaikutuksia on varmaan vaikea estää ja bändillä on ikää ''muutama'' vuosikymmen :P Heavy Horses biisissä on mun mielestä kaikkea mitä hyvässä biisissä pitää olla ja vähän ehkä liian hapokastakin menoa mutta kyllä bändiltä löytyy oudompaakin matskua :D Leikattu ''radio''versio toimii kovaa myöskin mutta siitä on leikattu myös tuo hieno intro. Mutta loistava biisi silti.

Megadeth - Tornado of Souls


Ei oo tullu paljon Megadethiä kuunneltua Rust in Peace levyn lisäksi mutta se onkin yks kovimmista hevilevyistä ikinä. Tornado of Souls on muutenkin kova biisi mutta sen kruunaa yks maukkaimmista sooloista ikinä.


Steve Vai - Die to Live

Steve Vai on kans huikea äijä ja se tekee hienoa musiikkia myös ilman turhaa revittelyä ja tää on hieno esimerkki siitä ja yks lempparibiiseistäni aina. Biisi ei oo vissiin live, vaikka bändinjäseniä heiluukin videolla tai sitten bändi vetää täysin samalla tavalla kuin levyllä. Mikä on mun mielestä huikeeta jos näin on :D


Huh kyllähän tohon tota listaa tuli ja jotain unohtui varmasti :D Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä. Maailman paras bändi. The D!

Tenacious D - Master Exploder

Laitetaan tähän kohtaus elokuvasta koska se on kova :D Toimii kyllä levyltäkin aina :) Kantsii tsekata kaikki levyt. Hauskoja ja hyviä biisejä paljon.

Huh semmosta, tylsän päivän kuluksi :D Kuunnelkaa ja tehkää musiikkia ihmiset :D Pahoittelut mahdollisesti unohtuneille bändeille, aina voi lisäillä :D

T, Samwais

EDIT: Piru Blind Guardian unohtui kokonaan :D


Piru :D Eli tärkeimmät viimeaikaiset kuuntelut unohtui kokonaan. Blind guardian on parhaimmillaan todella huikeeta kamaa. Hansi on huikea laulaja vaikka omaakin hiukan erikoisen äänen.  Ensi kosketus Blind Guardianiin tuli aikoinaan Moon tv:llä pyörineessä Mr. Sandman videosta mutta se ei ole ihan ehkä tyypillisintä Blind Guardiania joten bändi jäi huomiotta monen moneksi vuodeksi. Jokunen vuosi sitten ostin live levyn ja osa sen biiseistä kolahti tosi kovaa. Osa biiseistä on toisaalta vähän tylsempää mun mielestä mutta tosiaan, parhaimmillaan bändi on todella kova.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Samperi part II /ihmiskokeen loppu ja muuta pikku kivaa

Kovasti tekis mieli kirjoittaa jotain, varsinkin kun töissä on taas tylsää mutta en mä oikein keksi mitään fiksua. En oo vihainen tai muuta, politiikot ja maailma on edelleen viturallaan mut ei kiinnosta tällä hetkellä yhtään. Ja kai tuo kehokin rupee pikkuhiljaa palautumaan ja aivosumukaan ei vissiin oo enää niin paha kuin vaikka vielä puoli vuotta sitten. Niin kai tää menee vähän jaaritteluksi/turhaksi sekoiluksi mut ihan sama ei tätä varmaan kukaan lue kuitenkaan :D

Ihmiskokeesta

Ei menny mun kahvakuulaohjelman (simple and sinister) kokeilu oikein putkeen. Kyllä mä sitä tein mutta en vaan kerennyt/pystynyt tekemään joka päivä, koska kiireet ja en ollut himassa joka viikonloppu jne. :) Ja ihan hyvähän se ohjelma oli. Toimii moneen juttuun kivasti. Mut Pavelhan suosittelee tuota tehtäväksi myös toisen ohjelman lisä/palauttavana reeninä kahdesti viikossa eli kyl mä varmaan tuota jonkinverran teen jatkossa. Eli palasin siis vanhaan Beyond 531 tyyliseen settiin, eilen :) Eli pääsin taas kyykkäämään ja ihan kivalta tuntu. Ei kai tästä kummempaa :D Päivitetään sitten kun homma edistyy.

Ehkä tää mun blogi tulee tulevaisuudessa käsittelemään enemmän tuota reenin edistymistä kun ei ole muutakaan asiaa :D Emmätiä, kai sitä vois jotain tiedejuttujakin treenistä joskus lainata mutta kun monet muut ymmärtävät ja tekevät sen paremmin kuin minä niin en välttämättä näe sitä tarpeellisena. Omasta näkökulmasta treeniin olen kyllä vähän jo kirjoittanutkin ja jos joku haluaa tietää lisää ni sit kerron lisää :D

Mut pähkinänkuoressa mun treenit on 2-osaista/jakoista. Ekana päivänä on kyykky, pena/dipit, leuat (neutraali tai vastaote). Tokana päivänä mave, ohp ja leuat (apinaote). Ja toistomäärät ja painot vaihtelee niin että joka toisella kertaa on raskaampi setti ja seuraavalla sit 5x5 jne. Eli eka raskas kyykky ja sit kevyt penkki ja seuraavalla kyykky kerralla kevyt kyykky ja raskas pena jne. :D Bonuksena tosiaan nuo leuat, polven ojennuksia, koukistuksia, ''selän ojennuksia'' ym. muuta tukevaa liikettä, anaerobinen viimeistely jos jaksaa ja vatsat aiemman kirjoituksen idealla.

Ihan mielenkiintoista nähdä ja kokeilla mihin omat ''geenit'' ja rahkeet riittää kun kunnollisen (säännöllisen) salitreenin aloittaa vasta lähes 30-vuotiaana. Interwebsteri/youtube on täynnä jo vahvoja ihmisiä jotka on aloittaneet nostamisen nuorena joten tästä saa vähän eri näkökulmaa mihin ''myöhäisemmällä'' iällä aloittaneena voi päästä. Mut joo lihaksen kasvu ei lopu ikinä, paitsi hautaan, joten ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa ja lihaskunnon ylläpitäminen on todella tärkeää yleiselle terveydelle kaikenikäisillä ja sen haluaisin joka sedän ja tädin ymmärtävän.

Iloisista letuista

Minut tuntevat tietänevät etten ole mikään mailman seurallisin ihminen. Ainakaan tietyissä mielentiloissa, kai mäkin oon ihan hyvää seuraa välillä :D En ehkä enää nykyään menisi sanomaan itseäni ujoksi. Olen ehkä enemmän introvertti. Ja stressaavan päivän/viikon/tilanteen jälkeen ei vaan yksinkertaisesti jaksa tai pysty keskittymään sosiaaliseen kanssakäymiseen hirveän ahkerasti.

Edellämainituista syistä on kanssakäyminen uusien ihmisten ja etenkin vastakkaisen sukupuolen kanssa jäänyt aika vähille. Siitä syystä ja tilannetta korjaamaan aattelin kokeilla happypancake-sivustoa, lähinnä koska se on ilmainen. Juttua onkin tullut muutaman naisen kanssa ja ehkä mun pitää nyt vaan ryhdistäytyä ja lähteä ihan tapaamaankin jotain :D Ja yllättävän hyvää palautetta olen saanut esim. ulkonäöstä ja rehellisistä jutuista mikä on ihan positiivista mun itsetunnon kohottamiselle. Ongelmana on jännitys mut ei kai se haittaa. Oikean ongelman aiheuttaa jännityksen mahdollisesti laukaisemat kehonreaktiot. Mut ei kai niille voi mitään eikä niihin kuole :) Pienet on mun ongelmat oikeasti :D

Mut joo pari juttua ihmetyttää kyl. Miks jengi ottaa kuvia oudoista kulmista eikä katso edes kameraan päin? Rehellinen pärstäkuva on mun mielestä paras ja lisäkuviin saa sitten laitettua kaikkea muuta. Ja miksei profiilin kuvaukseen ja infoon kirjoiteta edes jotain? Mut onhan toi ihan hauska ja ilmainen palvelu :) En sitten tiedä löytyykö sieltä vaimomateriaalia mulle :)

Muuta pikkukivaa

Olen nyt sitten virallisesti FAF:n kuntosaliohjaaja. Personal trainer-osio alkaa jo tulevana viikonloppuna. Kai tässä voisi ruveta hakemaan myös niihin hommiin. Alkuun varmaan pikkulisänä viikonloppuisin mutta jos mahdollisuus kokoaikaiseen työhön ilmaantuu todennäköisesti tartun siihen.

Ainii ja oltiin muutama viikko sit jamittaa Juhon ja Ekin kanssa. Yllättävän hyvää kamaa irtosi kyllä :D Varsinkin kun ei olla varmaan pariin vuoteen käyty soittamassa. Oli ihan kiva pitkästä aikaa. Pitäis kyllä kyhäilä omia musajuttuja mutkun en osaa käyttää mitään softaa ym. Eikä mun kone varmaan jaksa pyörittää mitään hyvää ohjelmaa.

Kysymyksiä, ehdotuksia? Mä tiän kaiken. :D

T,
Samwais

torstai 19. maaliskuuta 2015

''Coree'' koutsi keklumestarin kanssa + ihmiskoepäivitys

Riston pyynnöstä aattelin kirjoittaa vähän keskivartalon treenistä. Olis kiva tehä ite pari videota mut en salee jaksa, katotaan nyt :D Laitetaan ainakin linkkiä muihin videoihin.

Yritän vähän omin sanoin kertoa mitä pikkukivaa olen oppinut tutkimalla interwebsteriä ym. Eli nykyään monet ja minäkin olen sitä mieltä että, rutistusten ym. ''dynaamisten liikkeiden  tekeminen ei ole tietyn ''normaalin'' voiman saavuttamisen jälkeen fiksua. Miksi? Mieti seuraavaa hetki, ihan maalaisjärjellä: Kun kävelet, juokset, nostat tai ylipäätään liikut, supistuvatko sinun vatsalihaksesi? Ei pitäisi. Totta kai liikettä tapahtuu jonkun verran mutta periaatteessa keskivartalon pitäisi olla tiukkana liikkuessa eikä esim. rutistusten kaltaista liikettä ei pitäisi juurikaan tapahtua. Eli tärkeämpää on saavuttaa keskivartalon hallintaa eikä ''kasvattaa'' lihasta eikä opettaa kehoa tekemään asioita mitä ei pitäisi tapahtua. Tottakai rutistukset tai vaikka jalannostot tuntuu vatsoissa mutta ei se välttämättä auta sinua hallitsemaan keskivartaloa. Salilla näkee jatkuvasti ihmisiä jotka takoo rutistuksia päivästä toiseen mutta muuten nostavat vaihtelevan huonoilla tekniikoilla. Ja todennäköisesti kyseiset ihmiset eivät pysty edes punnertamaan suoralla vartalolla, puhtaasti. Punnerrus on muuten oikein hyvä keskivartalon ja lapojen hallintaliike :)

No mitäs sitten? No alkuun kannattaa opetella hengittämään ''vatsalla'' ja siinä samalla oppia ''paineen''/tuen saamista hengityksen pidättämisen avulla. Hengityksestä voisi varmaan kirjoittaa paljonkin mutta mulla ei ole hirveästi tuntemusta asiasta, pikkuhiljaa opin varmaan lisää :) Mutta näillä parilla jutulla pääsee hyvin alkuun ja olen huomannut itse että kun osaa hengittää vatsaan ja pitää paineen, selkä pysyy itsestään neutraalina lähellä maksimiakin treenatessa. Ja kyllä toi hengityksen oppiminen mun mielestä vatsalihaksissakin on näkynyt :) En sitten tiedä olenko reenannut oikein :D

Krokotiilihengitys tapahtuu makaamalla vatsallaan ja tietoisesti pyrkimällä hengittämään alavatsaan. Eli niin että alaselkä nousee ja rintakehä pysyy paikallaan. Paikkoja voi avata asettamalla vatsan alle pehmeän pallon ja rentoutumalla uloshengittäessä. Itse en ole tuota vielä kokeillut mutta tarkoitus olisi :)



Toinen harjoitus on selällään tapahtuva. Eli tartu kiinni sääristä tai jalkateristä jos liikkuvuus antaa periksi. Koita vetää jalkoja ja olkapäitä kohti laittaa. Hengitä tietoisesti alavatsaan niin ettei rintakehä liiku.

Sitten olisi aika nostaa painojakin :) Koko kehon liikkeet kuten kyykky ja maastaveto vaatii ja treenaakin keskivartaloa mutta niiden lisäksi on hyvä ottaa bonus liikkeitä ohjelmaan. Varsinkin jos on tietoinen jostain heikkoidestaan. Äläkä treenaa kyykkyä ja mavea ym. vyöllä jos treenaat alle 85-90% maksimista. Eli periaatteessa keskivartalolla on kolme ''liikesuuntaa'' eli taivutus eteen ja taakse, taivutus sivuille ja kierto. Ja kaikkia näitä ''suuntia'' kannattaa treenata erikseen. Eli älä treenaa kaikkia kerralla, ihan kuin et treenaa penkkiä ja haukkaakaan joka kerta, toivottavasti :) Toki muutamassa liikkeessä tulee luonnollisesti useampaa suuntaa.

Suorat vatsat

Deadbug. Eli selällään kädet suorana jalat koukussa ''ylhäällä''. Puhalla niin paljon ilmaa ulos kuin pystyt ja hallitusti lähde viemään toista jalkaa ja vastakkaista jalkaa kohti lattiaa ja sieltä sitten takaisin ylös. Happea saa ottaa vasta kun olet palannut alkuasentoon. Tarkoitus on että vatsan sisäinen paine ei auta liikkeessä ja vain suorat vatsat tekevät töitä. Tee 5/puoli ja jos ei tunnu niin teet jotain väärin. Liikettä voi vaikeuttaa lisäämällä vaikka kahvakuula käsiin tai ottamalla ala-asennossa happea ja puhaltamalla se uudestaan ulos edelleen ala-asennossa ja sitten vasta ylös. Esimerkki videossa ei neuvottu hegittämään ulos alkuasennossa mutta kannattaa kokeilla sitäkin :)



Tiukka lankku. Eli kaikki tietää varmaan lankun mutta harva tekee sen oikein eli koko keho suorana. Eli kroppa on suorassa linjassa jaloista päälakeen saakka. Eli perusmokat mitä näkeeon että peppu on korkealla ja yläselkä on köyryssä eli lavat ja yläselän lihakset eivät ole tiukkana. Ja tarkoitus ei ole alkuun välttämättä pyrkiä mahdollisimman pitkään suoritukseen vaan saavuttaa maksimaalinen jännitys koko kehoon, kaulasta alaspäin, n. 2-5 sekunnin ajan. Eli tekee vaikka 3 settiä viiden toistona. Jos ei tunnu pahalta niin teet jotain väärin. Esimerkissä Tommy vetää kyl aika pitkän lankun mut ei se mitään pituutta voi sit lisätä kun kunto kohenee ja opit hengittämään samalla. :)



Farmarikävely. Eli voimamies kisoista tutu liikkumisen muoto. Eli ota kumpaankin käteen jotain suhteellisen raskasta ja kävele ryhdikkäässä asennossa. Olkapäitä voi hieman pitää koholla. Yritä pitää paine keskivartalossa vaikka joudutkin ehkä hengittämään. Alla esimerkki hevimmästä kävelystä mutta tajuatte varmaan idean, pienemmätkin painot on ihan hyviä kunhan haastaa itseään. :)



Abrolleri on erittäin hyvä jännityksen ja kontrollin ylläpitäjä, jos sen tekee siis oikein eli niin ettei alaselkä yliojennu eli älä anna alaselän ''tipahtaa'' alaspäin eli aloita liike hieman ''aliojennetusta'' asennosta ja pidä se. Älä mene pohjaan asti jos selkä ei pysy hallinnassa.


Viimeisenä suorille on henkilökohtainen lemppari Spiderman ryömintä :D Tärkeätä pitää peppu paikallaan, katse edessä, pää ylempänä kuin peppu ja keskivartalo tiukkana. Eli tavoite ei ole liikkua mahdollisimman pitkälle vaan mahdollisimman hallitusti. 10-15 m matkan pitäisi tuntua ja jos ei tunnu niin jossain menee vikaan.



Sivutaivutus

Sivulankut. Eli sama homma kuin suorassa lankussa, tarkoitus saada jännitystä ja hallintaa ei välttämättä kestoa alkuun. Sivulankussa duunia tekevien lihasten harjoittaminen vaikuttaa paljon koko lonkanseudun/keskivartalon stabiiliuteen ja voi auttaa mm. lonkan/reiden sisäkierron liikeradan lisäämisessä (mun pitää tehdä näitä enemmän koska mulla ei ole sisäkiertoa :D ) Hyvä video ei jostain syystä löydy bloggerin haku ominaisuudella niin laitan tässä linkin missä tulee myös sivulankun tekniikkaa.


Alla pari variaatiota sivulankkuun. Ilmeisesti olisi hyvä myös hallita vasemman ja oikean puolen ''ketjun'' yhteistyö. Niin sen takia kantsii tehdä tuota yhden jalan variaatiota. Ja toista jalkaa voi nostaa ilmaan jos kaipa lisähaastetta. Unohtui videosta :)



Farmarikävely toinen käsi ylhäällä tai toisessa kädessä painavampi paino. Ei kai vaadi kummempia selityksiä :) Paino ero tai käden asento pakottaa keskivartalon tekemään duunia sivutaivutuksen estämiseksi. Vaikka videossa ei ole toisessa kädessä piano kannattaa myös kokeilla sitä.


Kierto

Chop and lift. Näissä tulee vähän joka suuntaan mutta ehkä tää enemmän kiertoon menee :)



Talja, kuminauha tai naru ''työntö''. Narulla työntö vaatii kenossa oloa ja sen avulla on ainakin mun mielestä vaikea saada liikettä tuntumaan tai se voi helposti mennä liian vaativaksi joten suosittelen nauhalla tai taljalla tekoa :) Eli ota nauhalla tai taljalla jännitys päälle ja työnnä kädet suoraksi mahdollsimman hallitusti ja ''suorana'' ja samalla liikeradalla. Eli ainoa minkä pitäisi kehossa liikkua olisi kädet. Asennon pitäisi säilyä ryhdikkäänä, olkapäät eivät saa liikkua eikä vartalo saa kiertyä. Taljalla saa helposto lisättyä piano että harjoitus säilyy haastavana.



Kai tääkin menee tähän? On varmaan enemmän kokonaishallinnan kannalta hyvä liike.  ripattu Grey Cookin kirjasta. Eli korpo kierto :) Mene korpo asentoon niin että polven ja lantion taivutus on 90/90 astetta. Kierrä edessä olevan polven puolelle ja pidä 30-60 sekuntia. Älä yritä pakottaa kiertoa liian pitkälle vaan pieneen ''venytykseen'' niin että asento on ylläpidettävissä minuutin verran. Ja mitä kapeampi jalkojen linjaus sen haastavampi like on eli tavoitteena on se että jalat on samalla linjalla.



Muut liikkeet

Turkkilainen nousu tukee kaikkia suuntia ja ylipäätään kehon hallintaa.

Etuheilautus kahvakuulalla on erinomainen keskivartalon hallintaliike. Lähinnä suoralle suunnalle mutta jos vetää yhdellä kädellä niin kyllä siinä vähän muitakin suuntia tulee :)

Videossa vähän muitakin tekniikoita kuulalla sekoiluun.




Siinä muutamia liikkeitä mitä kannattaa kokeilla tukemaan todellista keskivartalon hallintaa turhien rutistusten sijaan. Joku on varmaan eri mieltä mun kanssa mutta sillä ei oo väliä, mulla homma on ainakin toiminut enkä edes loppujen lopuksi hirveän paljon ole näitä reenannut :) ''Haastavammat'' koko vartalon liikkeet kuten mm. farmari, kävely ja etuheilautus voi toimia myös erittäin hyvänä anaerobisena viimeistelynä tai vaikka ''tukiliikkeiden'' välissä tehtävinä ''cardio'' treeninä. Itse olen tehnyt kyseisiä liikkeitä esim. leukojen ja polven ojennusten settien välissä.

Mutta loppujen lopuksi kun liikut, tiedosta mitä kehossasi tapahtuu ja pyri siihen että joka osa-alue pysyy hanskassa niin vältyt loukkaantumisilta ja kasvat oikeastri vahvaksi.

T, Samwais

PS. Ihmiskokeesta eli tuosta simple and sinister ohjelmasta vielä. Eli vaikuttaa kyllä hyvältä, monipuoliselta mutta yksinkertaiselta ohjelmalta. 20 kg kuula on kyl liian kevyt kahden käden hailautuksiin mutta yhen käden heilautus haastaa jonkin verran. Tein Sunnuntaina 28 kilon kuulalla ja vaikutus esim. takareisiin ja keskivartalon tiukkana pitämiseen keskittymiseen oli ihan eri luokkaa kuin 20 kg kuulalla. Turkkilaiset nousut on ihan ok haastavia 20 kg kuulalla kokeilin sunnuntain 28 kuulaa ni kyl nekin menee mut ei välttämättä tarpeeksi hyvällä tekniikalla :D Bonus hyötynä huomasin että mun ranne on ollut vähemmän kipeä tän ohjelman myötä, which is nice. Eli nousut on varmaan ihan hyvin osunut heikkouksiin sillä alueella. Miinuksena mulla on ollut oikea polvi vähän kipeenä :P Syytä en voi kuin arvailla. Ehkä heilautuksissa liian kapea jalkojen stänssi ja täten polven linjaus vähän pielessä tai lämmittelyssä tehtävät maljakyykyt osuu johonkin arkaan tai heikkoon kohtaan. Kyl mä varmaan jonkun aikaa tätä vielä teen ennenkuin palaan kyykyn ja maven maailmaan :) Ja ostin heraproteiinia testiin eikä parin kerran jälkeen mitään negatiivisia vaikutuksia havaittavissa joten käytän sitä varmaan jatkossa välillä ''välipalana''. :D

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ultimate max out fun day ja pieni ihmiskoe

Kuten lupasin kävin eilen murskaamassa ennätykset salilla (paitsi penkin) :) Ennätyksiä tuli kyllä mutta luulen että olisin voinut valmistautua vähän paremmin kun vitutti sen verran työhommat niin sorruin piippukessuun viikolla ja perjantaina join pari lonkeroakin :) No joo en usko että noi hirveästi vaikutti.

Painoa mulla on tällä hetkellä n. 81 kiloa ja se on varmaan noussut talven aikana kun olen käyttänyt kreatiinia säännöllisesti, joskus syksyllä paino pyöri 78-79,5 välillä. Nyt käytössä ollut Universal brändin creatiini monohydraatti. Olen aiemmin kokeillut Fastin vastaavaa mutta en käyttänyt sitä joka päivä niin teho jäi varmaan huomaamatta. Vedän tota varmaan tuon purkin loppuun ja katsotaan sitten taas mitä tapahtuu :D


Creatiinia. Ja taustalla Puhdas capsin D-vitskut :D 
Uudet/nykyiset enkat on: 
Kyykky 140 kg 
Overhead press 75 kg 
Mave 180 kg 
Leuka apinaotteella 45 kg
Penkistä nousi 110 kg. 

Oon joskus 5 kiloa tukevampana nostanut penkistä 115 kg mut eipä mua penkki hirveästi kiinnosta :D Satanen nousee aina helposti ja se riittää mulle.

No enivei ''lämmittelyn'' aloitin kävelyllä salille, salilla tein aika vakio lämmittelyjä eli pakaran aktivointia, tempausvalaa ja hyvää huomenta kepillä, punnerruksia, boxihyppyjä ja ranteen ja käsivarren lämmittelyä. Ja ensimmäisenä liikkeenä oli kyykky. Nostin pikkuhiljaa painoa ja 120 ja 130 nousi helposti ni lämäsin 140 ja sekin nousi helpohkon oloisesti mutta 142,5 ei enää noussut. Alla video 140 kyykystä.
 

Otin OHP:n kyykyn jälkeen koska penkki oli varattu ja halusin mieluummin koittaa sitä tuoreempana. Pressit tuntu aika paskalta mutta pääsin melkein omaan painoon asti eli 75 kg oli uusi ennätys kokeilin 77,5 kg mutta se ei tuntunut hyvältä vaikka lähellä olikin. Oon muistaakseni 70 kg nostanut aikaisemmin. Tästä ei ole ikävä kyllävideota :D

Ohp:n jälkeen oli vuorossa maastaveto ja luulen että kovimmatmehut meni jo kyykkyyn kun en viitsinyt liian pitkää taukoa pidellä ettei menisi koko päivää salilla :D Lämmittelin suht isoilla nostoilla ja vedin 150 kg ilman vyötä, 170 kg ja 180 kg vyöllä. Kokeilin 185 kg mutta ei ollut mitään paukkuja enää :D Alla video 180 kg veto.




Maven jälkeen kokeilin huvikseni maksimi leukaa apinaotteella ja jätin yritykset helpohkoon 45 kg. Oisin varmaan jonkun verran saanut lisääkin mutta tää oli kokeilu vaan :D Alla video 40 kg ja 45 kg leuasta, 40 kg sen takia kun siinä näkyy painotkin :D. Ei varmaan menisi kisoissa läpi kun apinaotteella on vähän vaikeampi päästä tangon ''päälle'' :D

 
 

Mehut oli aika lopussa jo tässä vaiheessa mutta ajattelin sitten kokeilla penkinkin kun nyt testipäivää pidettiin :D Penkistä nousi siis 110 kg, yritin 115 kg ja se oli aika lähellä ja olisi varmaan noussut vähän tuoreempana. Tästä ei ole videota.

Eli tuollainen oli minun enkkapäiväni ja tavoitteena oli kyykätä vähintään 130 kg,mavettaa 180 kg ja pystypunnertaa 72,5 kg ja penkillä ei ollu väliä vaikka ihmetyttää etten pystynyt sivuamaan vanhaa ennätystä, no ens kerralla sitten :D Eli ihan hyvin pääsin tavoitteeseeni ja tästä on hyvä jatkaa äärimmäisiin tavoitteisiin eli n. 160 kg kyykkyyn ja 200 kg maveen. 

Ihmiskokeesta

Eli ajattelin kokeilla 2-4 viikon ajan Pavel Tsatsoulinen, Simple and Sinister ohjelmaa. Eli päivittäin tehdään tietty määrä etuheilautuksia ja turkkilaisia nousuja kahvakuulalla. En mene yksityiskohtiin ettei Pavel haasta oikeuteen :D Itse aloitan ohjelman omistamallani 20 kg kuulalla mutta pystyn sitä melkein Pavelin sanoin ''dominoimaan'' joten tarttisin isompaa kuulaa niin käyn varmaan puntilla jonkun verran. Luulen että selkä/takaketju on mun heikko kohta niin tämä kokeilu tekee varmaan ihan hyvää :D Lisäksi vedän varmaan ainakin sivulankkuja ja ehkä jotain muitakin ''core' hommia ja leukoja, kevyesti ilmanlisä painoja.



















tiistai 3. maaliskuuta 2015

Ermahgerd part 2

Kunhan nyt tässä kirjoittelen jotain, töissä vähän tylsää koska olen niin tehokas ja mahtava :D Saattaa sisältää toistoa aiemmista kirjoituksista :D

Ei tää ole yhtä tärkeä postaus kuin kolme edellistä (lue ne :) ) Powerfull shit, Dont give a fak, ja Däämn. Tänä vuonna on tapahtunut kaikkea niin hyvässä ja pahassakin ja omia fiiliksiä on välillä vähän vaikea kuvailla. Mut henkilökohtaiset valaistumiset on aina henkilökohtaisia ja parempaan ollaan menossa :D Kuten aiemmin mainitsin ja lätkäkauden loputtua, tulevana lauantaina aattelin pitää salilla enkkapäivän ja rikkoa ennätykset ainakin mavessa ja kyykyssä :D Ehkä jopa penkissä ja pystypunnerruksessa. Mutta siitä ja pienestä ihmiskokeesta lisää varmaan sitten sunnuntaina.

Ravinnosta ja terveydestä taas

Lueskelin pitkästä aikaa Sami Sundvikin hyvää blogia, tällä kertaa Ilta Sanomien puolelta kylläkin, vaikka samat postaukset löytyy hänen omaltakin sivulta, mut enivei. Eksyin lueskelemaan parin postauksen kommentteja. Kommenteissa oli aikamoista sotaa mm. yleisten safkasuositusten terveellisyydestä ja niin edelleen. Samihan on viljattomalla ja maidottomalla linjalla eli valtavirtaa vastaan ja on saanut omissa asiakkaissaan loistavia tuloksia terveyden, kehonkoostumuksen ja mielen virkeyden parantamisessa.

Kommenttiosiossa oli mielipiteitä valtavirran puolesta ja vastaan ja omaa väitettä tuettiin erilaisten tutkimusten ja kokemusten nokittelulla. En ole mikään ''tiedemies'' enkä välttämättä validi arvioimaan erilaisia tutkimuksia mutta monet tutkimukset ovat aika luonnollisestikin lähtökohdiltaan, tavoitteiltaan ja tutkittavien osalta hyvinkin erilaisia. Joten mun mielestä suuria johtopäätöksiä on kauhean vaikea tehdä koska pienikin muutos edellä mainittujen lähtökohdissa voi mielestäni vaikuttaa tutkimukseen aika pirusti. Esim. jos lihavalmiste ei ole eriasia kuin puhdas liha tai peruna on yhtä kuin uppokeitetty ranskalainen tai sipsi, kaikki voi päätellä missä mennään pieleen jo tutkimuksen alussa...

Ja tutkimusta tehdään paljon myös muualla kuin Suomessa tai Pohjoismaissa mutta tuntuu että valtavirran edustajat ovat sitä mieltä että kun tutkimusta ei ole tehty Suomessa niin ''siitä ei ole tehty tutkimusta''. Mm. ruokateollisuuden edustajien mielipiteen annetaan vaikuttaa yleiseen linjaan ja myös yliopistokoulutuksen sisältöön. Sitä kautta moni luottaa koulutettuihin ammattilaisiin ja joissain tapauksissa mennään pahasti pieleen. Ja jos sinulla on yliopistotutkimus ei se välttämättä tarkoita sitä että olet aina oikeassa tai edes sitä onko opiskelemasi asiat totta. Ja jos et voi myöntää olevasi väärässä mm. uusien tulosten esiintyessä tai ''asiakkaan'' kokemusten perusteella, mennään edelleen pieleen ja en voi kunnioittaa täysin mielipidettäsi, tutkinnostasi huolimatta. Insinöörinä olen opiskellut mm. fysiikkaa, lujuusoppia, mekaniikkaa ja matematiikkaa ja voisin väittää että minulla on perustiedot siitä miten maailmankaikkeus ja asiat toimii, niin ei se silti anna minulle ''valtuuksia'' päteä olevani oikeassa kaikissa niihin liittyvissä asioissa.

En väitä tietäväni vastausta optimaaliseen terveyteen ja ravintoon mutta sitä omaa järkeä saa käyttää... Me ollaan kuitenkin eläimiä aka meidän tulisi elää luonnonehdoilla ja antimilla. Aka jos käytät ihan omaa järkeäsi ja mietit mikä eläin käyttää päivittäin tolkuttomasti toisen eläimen maitoa? Tai mikä eläin tekee ruokansa tehtaassa? Tai mikä eläin tuhoaa luontoa kasvattaakseen jotain tiettyä ravinnoksi ilman käsittelyä kelpaamatonta kasvia? Ylläripylläri! Ihmisen lisäksi ei yksikään!

Tottakai ihmismassan kasvu aiheuttaa kovat haasteet ravinnon saannille mutta kuka väittää että nykyinen meininki on kestävää? Tai tervettä? Voiko joku oikeasti väittää että viljojen ja maidon korvaaminen kasviksilla, juureksilla, marjoilla ja hedelmillä on epäterveellistä? Mun mielestä ei. Mutku kuitu... Mutku hiilarit... Mutku Kalsium... Älä viitti :D Tällä hetkellä sairaalassa reisiluun poikkeamisen johdosta makaava mummoni pitäisi olla päivittäisen maidonkulutuksen ja kalsium lisän perusteella terve ja hyvinvoiva ja minun hauras ja sairas. Totuus on se että osteoporoosi on rappeuttanut myös mummoni selän ja liikkuminen on ollut vaikeaa ja kivuliasta jo vuosikausia ja se johti lopulta vakavaan murtumaan myös muualla. Toki luita rasittavan liikunnan ja ihan normaalin arki liikkumisenkin vähyydellä ja iällä on varmaan aikas iso rooli mummon tilanteeseen. Mutta kuka sanoo ettei voi elää oikeasti terveenä ja liikkuvana vanhaksi? Kehoa pitää käyttää jotta se toimii. Voimannostajilta/salilla kävijöillä on mitattu huomattavasti normaalia isompia luuntiheyden arvoja. Samalla tavalla ne lihakset ja luut surkastuu jos niitä ei käytä. Lihasmassan ja luuston ylläpitäminen vaatii energiaa ja ravinteita ja jos ylläpidolle ei ole tarvetta ei keho enää ylläpidä turhia elementtejä.

Käyttäkää järkeä omissa valinnoissanne ja lukemisissanne (MINÄ OLEN OIKEASSA, USKO POIS :D ). Kokeilkaa jotain muuta kuin valtavirran mielipiteeseen perustuvaa. Kuukausi kenen tahansa elämästä on lyhyt aika kokeilulle. Vanhoihin tapoihin on aina helppo palata jos nyt jostain syystä voit huonommin kun syöt vaikka enemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä tai käyt kyykkäämässä. Haastakaa kehoanne (ei huonolla ravinnolla :D ) ettei käy niinkuin mummo(i)lleni.